• Kuusi on mainettaan parempi ja pysyy taloudellisesti merkittävimpänä puulajina

    Tämän hetken metsätaloudellisia muotisanoja ovat kuusi, sekametsä ja kirjanpainaja. Kaiken pahan ruumiillistumana pidettyä kuusta on alettu ”vihata” jo 1970-luvulla.
    Tilaajalle
    Kuusi on kasvanut tuhansia vuosia Suomessa ja kokenut nykyistä lämpimämpiä, kuivempia ja myrskyisämpiä ilmastovaiheita. Myös kirjanpainaja on aina kuulunut suomalaiseen luontoon, muistuttaa Kari Mielikäinen.
    Kuusi on kasvanut tuhansia vuosia Suomessa ja kokenut nykyistä lämpimämpiä, kuivempia ja myrskyisämpiä ilmastovaiheita. Myös kirjanpainaja on aina kuulunut suomalaiseen luontoon, muistuttaa Kari Mielikäinen.  Kuva: Stiina Hovi
    Metsä|Metsänhoito
    24.12.202307:30
    Analyysi
    Kari Mielikäinen

    Pitkäjänteisen metsätalouden ideat ja takinkäännökset kiertävät maapalloa lähes sähköpostin nopeudella. Tämän hetken taloudellisia muotisanoja ovat kuusi, sekametsä ja kirjanpainaja. Kaiken pahan ruumiillistumana pidettyä kuusta on alettu ”vihata” jo 1970-luvulla, jolloin Keski-Euroopan vanhojen viljelykuusikoiden tuhon uskottiin aiheutuvan ilman saasteista ja leviävän pikavauhtia meillekin. Pari kymmentä vuotta myöhemmin tikun nokkaan nostettiin ennustettu ilmaston lämpeneminen, jonka arveltiin tappavan kuusikot kuumuuteen, myrskyihin ja näitä seuraaviin kirjanpainajiin.

    Vuosikymmenien takainen ennuste pikaisesta, laaja-alaisesta metsäkuolemasta oli osoitus huonosta tutkimuksesta ja liian hätäisistä päätelmistä. Keski-Euroopan kuusikoiden pahimmat tuholaiset olivat vuodenvaihteen 1977–78 ankara pakkastuho, kuivuus ja 1800-luvulta saakka tehty kuusen leväperäinen istutus luontaisen levinneisyysalueensa ulkopuolelle. Lämpimille alangoille siirretyt, siemenalkuperältään usein tuntemattomat kuuset kärsivät lämpimistä talvista sekä Saksassa että Tanskassa.

    Tämänhetkinen pelko siitä, että ilmaston lämpeneminen, myrskyt ja hallitsemattomasti leviävät hyönteistuhot tekisivät kuusen kasvatuksen meillä mahdottomaksi, ei perustu faktatietoon. Kuusi on kasvanut tuhansia vuosia Suomessa ja kokenut nykyistä lämpimämpiä, kuivempia ja myrskyisämpiä ilmastovaiheita. Myös kirjanpainaja on aina kuulunut suomalaiseen luontoon ja taannut lehtipuiden uudistumisen tappamalla kuusia.

    Metsätalouden muotihokemaksi noussutta sekametsää pidetään nykyisin ratkaisuna lähes kaikkeen.

    Ongelmien ratkaisuksi ehdotetaan kuusen vaihtamista koivuun, tammeen, lehtikuuseen, tervaleppään ja näitäkin ”jalompiin” puulajeihin. Voisihan toki noinkin ajatella, ellei kyseessä olisi Euroopan taloudellisesti merkittävin puulaji. Koivu viihtyy samanlaisilla kasvupaikoilla kuin kuusi. Sen taloudellinen käyttöarvo on kuuseen verrattuna alhainen, mutta kasvatusriskit huomattavat. Tervalepästä saadaan parhaimmillaan kaunista paneelia, lehtikuusesta kestävää lankkua ja tammesta arvokasta parkettia. Näiden puulajien tuotoksessa, laadussa ja hinnassa Suomi ei voi kilpailla Viron, Venäjän eikä Puolan kanssa. Nopeakasvuisen istutuslehtikuusen lahonkestävyys ei ole hääppöinen. Tammen viljely taimisuojineen, leikkauksineen ja yli sadan vuoden kiertoaikoineen sopii paremmin keskieurooppalaiselle kartanon herralle kuin suomalaiselle metsänomistajalle.

    Metsätalouden muotihokemaksi noussutta sekametsää pidetään nykyisin ratkaisuna lähes kaikkeen. Se hoitaa maata, piilottaa havupuut tuhohyönteisten tavoittamattomiin, kasvaa kohtuulliseksi ja on kaunis katsella. Vuonna 1985 julkaistun väitöskirjani mukaan neljänneksen koivusekoitus lisäsi kuusikon kasvua parhaimmillaan muutaman prosentin. Myös tukkipuuta sekametsä tuotti hyvin, jos kasvatettavat koivut olivat huippulaatuisia. Lehtipuiden maata parantavaa vaikutusta ja terveyttä ei tutkimuksessa havaittu, mutta ajatus tuntui loogiselta. Maiseman kauneus riippuu, paitsi katsojan silmästä, myös siitä, onko metsää hoidettu. Sekametsän hoito vaatii alusta lähtien enemmän viitseliäisyyttä ja oikeaa ajoitusta kuin yhden puulajin metsä.

    Suomen taloudellisesti tärkeimmät puulajit ovat tulevaisuudessakin kuusi, mänty ja koivu.

    Jatkuvana kasvatuksena tunnetun eri-ikäisen metsän kasvatuksen kestävyys, ilmastohyödyt ja talous ovat kyseenalaiset. Aukkoisen metsän hontelot välipuut kaatuvat helposti, korjuuvauriot levittävät tyvilahoa eivätkä kasvu ja hiilensidonta vastaa perinteisellä tavalla hoidetun metsän kasvua. Maisemallisesti onnistunut jatkuvan kasvatuksen metsä voi olla kaunis – tai sitten ei.

    Suomen taloudellisesti tärkeimmät puulajit ovat tulevaisuudessakin kuusi, mänty ja koivu. Kuusen kasvatuksen olennaiset osatekijät ovat sopiva kasvupaikka ja siemenen alkuperä. Yli-ikäisyyden välttäminen, uudistaminen avohakkuulla ja oikea-aikaiset harvennukset parantavat maaperää ja vähentävät tuhoriskejä.

    Muitakin puulajeja kelpaa toki tutkia ja myös kasvattaa pienimuotoisesti maiseman ja monimuotoisuuden nimissä. Kannattavan metsätalouden ”syömähampaiksi” niistä ei valitettavasti ole.

    Kirjoittaja on metsänkasvatuksen emeritusprofessori ja metsänomistaja Hirvensalmelta.
    Lisää aiheesta
    • Uhanalaisten lajien vastapainona metsissä kortteeraa suuri joukko ihmisen kannalta haitallisia lajeja, joita yritetään hävittää tai niiden kantoja rajoittaa.

      Metsänhoito | Metsissämme elää suuri joukko haitallisia lajeja – kalleimpien niistä hintalappu kohoaa yli 50 miljoonaan euroon

      Tilaajalle
    • Energia | Vihreän energiantuotannon kehittämiseen liittyy myös riskejä

      Tilaajalle
    • Metsäpolitiikka | Suomen metsistä ei pidä tehdä kansainvälisen fossiilitalouden maksajaa

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla