• Ulkomaiset ryhmät omivat retkireittien laavuja Lapissa

    Voisitteko poistua, on kehotus, jonka laavulla tulisteleva kuulee ulkomaisen turistiryhmän oppailta yhä useammin.
    Tilaajalle
    ”Taukopaikat jäävät safariryhmien jäljiltä usein siivottomaan kuntoon”, Vesa-Matti Hillberg sanoo.
    ”Taukopaikat jäävät safariryhmien jäljiltä usein siivottomaan kuntoon”, Vesa-Matti Hillberg sanoo. Kuva: Kari Lindholm
    Metsä|Erä
    21.3.202617:30
    Kari Lindholm
    Rovaniemi

    Metsähallituksen ja kyläseurojen ylläpitämät taukopaikat ovat päätyneet ulkomaisten turistien kansoittamaksi varsinkin Lapissa, jossa talvimatkailu kasvaa kohisten.

    Ongelmana on tulistelupaikkojen ajoittainen ruuhkautuminen ja päätyminen ulkomaisten safariryhmien käytön kohteeksi sillä seurauksella, että paikallisia retkeilijöitä on häädetty safariasiakkaiden tieltä.

    ”Muutaman kerran olen saanut poistumiskäskyn itsekin, vaikka kuulun retkeilyalueiden huoltohenkilöstöön”, kertoo Metsähallituksen luontopalveluiden virkistyskäytön asiantuntija Vesa-Matti Hillberg Rovaniemeltä.

    Vesa-Matti Hillberg sanoo, ettei ulkomaisten safarioppaiden antamia poistumiskehotuksia tarvitse noudattaa.
    Vesa-Matti Hillberg sanoo, ettei ulkomaisten safarioppaiden antamia poistumiskehotuksia tarvitse noudattaa. Kuva: Kari Lindholm

    Röyhkeään käytökseen syyllistyvät ulkomaiset safarioppaat, joiden tiedetään usein suhtautuvan nuivasti retkeilyalueiden tulistelupaikkoja käyttäviin suomalaisiin.

    ”Meidän tulipaikkojen käyttöoikeus on jokaisella luonnossa liikkujalla. Poistumiskehotuksia ei tarvitse noudattaa.”

    ”Valtaosa matkailuyrityksistä toimii silti vastuullisesti.”

    Luontopalvelut on tehnyt matkailuyritysten kanssa 730 sopimusta matkailuyhteistyöstä valtionmaiden retkeilyalueiden ja -rakenteiden käytöstä. Tästä kilahtaa Luontopalvelujen kassaan noin 100 000 euroa vuodessa.

    ”Yhteistyösopimuksen perushinta on 80 euroa, jonka lisäksi yritys tilittää meille 1,5 euroa jokaista safarilla ollutta asiakasta kohti”, kertoo virkistyskäytön erityisasiantuntija Katja Blomberg Metsähallituksen Luontopalveluista.

    Blomberg myöntää, että sopimusten noudattamista tai noudattamatta jättämistä on vaikea valvoa, koska asiakasmäärät perustuvat yritysten omaan ilmoitukseen.

    ”Metsähallituksen erätarkastajat ovat kiertäneet vilkkaimpien reittien tulipaikkoja ja valvoneet yritysten toimintaa siellä.”

    Vesa-Matti Hillberg sanoo, että taukopaikat jäävät turistiryhmien jäljiltä usein siivottomaan kuntoon, mikä lisää huoltokäyntien tarvetta olennaisesti.

    ”Luontopalveluiden rahoituksesta on säästetty, joten meidän huoltoresurssit ovat kaventuneet, vaikka tarve huoltotoimille on lisääntynyt.”

    Tarvetta olisi esimerkiksi entistä tiheämmälle käymälöiden tyhjentämiselle ja jätteiden pois kuljettamiselle.

    ”Roskat ja ruoantähteet pursuvat jäteastioista, mikä houkuttelee paikalle hiiriä ja varislintuja. Jätteet tulisi viedä pois mukana, ja tästä olemme yrityksille tiedottaneet.”

    Luontopalveluiden laavuilla Lapissa kuluu satoja motteja koivupolttopuuta vuodessa, joten pelkkä polttopuuhuolto tulee hintoihinsa, kun käyttö vain kasvaa.

    Vastaavia ongelmia tulistelupaikkojen käytöstä matkailun yritystoimintaan esiintyy myös lappilaisten kyläyhdistysten laavuilla.

    Niillä pysähtyvät safarit polttavat polttopuut liitereistä ja jättävät roskat jälkeensä. Käymälät täyttyvät ja sotkeentuvat ja lisäksi ne jäätyvät pakkasella, joten huoltaminen on vaikeaa.

    Metsähallituksen Luontopalveluiden määrärahoja on supistettu, vaikka Lapin matkailun kasvun myötä retkikohteiden huoltotarve on kasvanut rajusti.
    Metsähallituksen Luontopalveluiden määrärahoja on supistettu, vaikka Lapin matkailun kasvun myötä retkikohteiden huoltotarve on kasvanut rajusti. Kuva: Kari Lindholm

    Lapin yliopiston oikeusinformatiikan lehtori, varatuomari Jarmo Kiuru näkee ristiriitaa Metsähallituksen julkisten palvelujen suurimittaisessa myynnissä, koska palvelujen tuottamisen kustannukset on rahoitettu verovaroista.

    ”On hieman outoa, että Metsähallitus perii retkikohteiden käytöstä liiketaloudellisella perusteella maksuja, jos samalla sallitaan niiden käyttäjien pois sulkeminen, joita varten palvelut on alun perin perustettu”, Kiuru linjaa.

    Lisää aiheesta
    • Metsähallitus muistuttaa, että ottamalla retkietiketin haltuun retkeilet vastuullisesti.

      Luontomatkailu | Metsähallitus yrittää suitsia villiä luontomatkailua retkikohteissaan

    • Yksi Metsähallituksen Luontopalvelujen satsaus viime vuonna oli Pallastunturin porttirakennus ulko- ja sisätiloineen. Tällaisia on todennäköisesti tulossa useisiin muihinkin kansallispuistoihin.

      Talous | Valtion säästövimma näkyy kansallispuistoissa – Metsähallitus yllätti tuloksellaan

      Tilaajalle
    • Valtion metsistä enää vajaa kolmannes on talouskäytöstä.

      Metsäpolitiikka | Metsähallitus torjuu hakkuiden vähentämisen ‒ Valtion metsistä talouskäytössä vain 30 prosenttia

      Tilaajalle
    • Vapaan kelkkailun alueilla ajamiseksi tulee hankkia maakunnallinen tai kuntakohtainen uralupa.

      Luontomatkailu | Valtion maiden vapaan kelkkailun alueet aukeavat Kainuussa viikonlopuksi – muista tämä, ennen kuin lähdet kelkkaretkelle

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    lapin matkailu
    Metsähallitus
    retkeily
    laavu
    safarimatkailu
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Marjat ja sienet | Miksi puolukka kukkii runsaasti, vaikka on kohta lokakuu?

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle