• Koskisen paransi tulostaan sahatavaran vetämänä – sahojen asiakkaat edelleen varovaisia

    Sahayhtiön johdon mukaan puun hintahuippu saavutettiin kesäkuussa ja sen jälkeen raaka-aineen hankintahinta lähti hienoiseen laskuun.
    Tilaajalle
    Koskisen oyj:n toimitusjohtaja Jukka Pahta arvioi puun hintahuipun jääneen taakse.
    Koskisen oyj:n toimitusjohtaja Jukka Pahta arvioi puun hintahuipun jääneen taakse. Kuva: Kimmo Haimi
    Metsä|Metsäteollisuus
    18.8.202509:00
    Sami Suojanen

    Saha- ja levyteollisuuteen erikoistuneen Koskisen-konsernin liikevaihto kasvoi vuoden ensimmäisellä puoliskolla noin neljänneksen 176 miljoonaan euroon.

    Liikevoitto kohosi melkein kolmanneksen 13,2 miljoonaan euroon ja katsauskauden tulos parani 9,2 miljoonaan euroon. Vuotta aiemmin vastaavana aikana kauden tulos oli 7,2 miljoonaa euroa.

    Sahatavaran hintojen ja toimitusmäärien kasvu nostivat konsernin tulosta. Niin ikään Järvelän uuden sahan käyntiasteen nousu paransi konsernin kannattavuutta. Vielä vuosi sitten sahaa ajettiin sisään ja sen tuotantovauhtia nostettiin.

    Lukuja vertaillessa pitää muistaa, että Koskisen on ostanut Iisveden Metsän liiketoiminnan. Ostettu liiketoiminta sisältyy osavuosikatsaukseen kesäkuun alusta lukien. Sen liikevaihto kesäkuussa oli neljä miljoonaa ja liikevoitto plus–miinus nolla.

    Koskisen-konsernin toimitusjohtajan Jukka Pahdan mukaan puuntuotteiden markkina jatkuu epävakaana.

    ”Yhdysvaltojen poukkoileva tulli- ja kauppapolitiikka heijastuu epävarmuutena ennen kaikkea kuluttajavetoisessa kysynnässä, joka on edelleen heikkoa korkojen laskusta huolimatta”, Pahta sanoo.

    Koskisella on vain vähän kauppaa Yhdysvaltoihin. Tulli- ja kauppapolitiikan suorat vaikutukset jäävät yhtiöön pieniksi. Pahta ei ole toistaiseksi havainnut tullien muuttaneen maailmankaupan tavaravirtoja.

    ”Myös rakentamisen elpyminen antaa edelleen odottaa itseään. Vaikka Euroopassa on tehty kysyntää elvyttäviä päätöksiä, on niiden vaikutus vielä kuitenkin vähäistä”, Pahta toteaa.

    Sahateollisuuden varastot ovat kasvaneet kesän aikana Suomessa ja Ruotsissa, kun taas sahojen asiakkaat toimivat alhaisilla varastomäärillä.

    ”Jo tehtyjä tilauksia saatetaan peruuttaa.”

    Jukka Pahta

    ”Tämä näkyy pikatoimituspyyntöinä. Toisaalta jo tehtyjä tilauksia saatetaan peruuttaa.”

    Pahta on varovainen arvioidessaan sahatavaran hintoja loppuvuodelle. Hän ennakoi hintojen pysyvän paikallaan, eikä ainakaan odota nousua käynnissä olevalle vuosineljännekselle.

    Koskisen jatkaa uuden sahansa tuotannon nostamista kohti 450 000 kuutiometrin tavoitetta. Sitä varten Järvelässä rakennetaan kaukolämpöputkea jo olemassa olevalta voimalaitokselta uudelle sahalle. Tavoitteena on nostaa sahan kuivauskapasiteettia. Sitä pitäisi tulla lisää ensi vuoden syksynä.

    ”Puuraaka-aineen hinta on edelleen korkealla tasolla, mutta kuluneen neljänneksen loppua kohden näytti siltä, että hintahuippu saavutettiin ja raaka-aineen hankintahinta lähti hienoiseen laskuun”, Pahta kommentoi.

    Yhtiön levyteollisuuden kannattavuus heikkeni vertailukauteen nähden käyttökatteen ollessa 6,7 miljoonaa euroa. Vuotta aiemmin se oli 8,1 miljoonaa euroa.

    Kannattavuutta rasittivat puuraaka-ainekustannusten sekä yleisten tuotantokustannusten nousu.

    Koskisen pitää tulosohjeistuksensa ennallaan. Se odottaa vuoden 2025 liikevaihdon kasvavan vuoden 2024 tasosta. Oikaistun käyttökatemarginaalin odotetaan olevan 7–11 prosenttia. Ensimmäisen vuosipuoliskon marginaali on ollut 11,2 prosenttia.

    Konsernin tavoitteena on kasvaa. Vuoden 2027 loppuun mennessä tähtäimessä on teollinen kokonaisuus, joka pystyisi tekemään 500 miljoonan euron liikevaihdon.

    Osavuosikatsauksen esittelymateriaaliin yhtiö oli laskenut 12 kuukauden luvut, joiden mukaan nyt olisi koossa 317 miljoonan euron liikevaihto.

    Kannattavuustavoitteena on 15 prosentin oikaistu käyttökatemarginaali. Tällä hetkellä 12 kuukauden tahti on ollut 9,2 prosenttia.

    Muokkaus: 18.8.2025 klo 12.15: Juttua muokattu kauttaaltaan ja lisätty grafiikkaa.

    Lisää aiheesta
    • Heikko dollari syö suomalaisen sahatavaran kilpailukykyä. Dollarin vanavedessä myös Japanin jeni on heikentynyt. Se vaikeuttaa suomalaissahojen vientiä Japaniin.

      Metsäteollisuus | Sahatavaraa kertyi varastoon: Sahojen sesongista tuli lättänä

      Tilaajalle
    • IIsveden Metsän saha on erikoistunut kuusitukin jalostamiseen.

      Metsäteollisuus | Iisveden Metsä vaihtaa toimialaa – sahan myymisen jälkeen edessä on jotain ihan uutta

      Tilaajalle
    • Viime vuonna Koskisen oyj:n liikevaihto oli 282 miljoonaa euroa.

      Metsäteollisuus | Perustajasuku jättää Koskisen sahayhtiön hallituksen

    • Iisveden Metsä tuottaa noin 140 000 kuutiometriä kuusisahatavaraa vuodessa.

      Metsäteollisuus | Koskisen-konserni aikoo ostaa perinteikkään savolaissahan

    Artikkelin aiheet
    Koskisen
    sahateollisuus
    puuraaka-aine
    rakentaminen
    markkina
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa