• Iisveden Metsä vaihtaa toimialaa – sahan myymisen jälkeen edessä on jotain ihan uutta

    Iisveden Metsä valmistautui liiketoimintakaupan jälkeiseen aikaan muuttamalla yhtiöjärjestystään. Sahateollisuus ei ole enää mahdollista.
    Tilaajalle
    IIsveden Metsän saha on erikoistunut kuusitukin jalostamiseen.
    IIsveden Metsän saha on erikoistunut kuusitukin jalostamiseen. Kuva: Pentti Vänskä
    Metsä|Metsäteollisuus
    22.4.202505:00
    Sami Suojanen

    Sahansa myyneestä Iisveden Metsä oy:stä on tulossa sijoitusyhtiö. Yhtiö kertoi 10. maaliskuuta, että se on sopinut liiketoimintansa myynnistä Koskisen oyj:lle 22,5 miljoonalla eurolle.

    Lisäksi mahdollisuus on vielä neljän miljoonan euron lisäkauppahintaan.

    Maaliskuun viimeisenä päivänä Iisveden Metsän ylimääräinen yhtiökokous hyväksyi liiketoimintakaupan. Samalla se päätti, että yhtiöjärjestyksen toimialapykälää muutetaan. Jatkossa yhtiön toimialana on harjoittaa sijoitustoimintaa sekä kaikkea laillista liiketoimintaa.

    Vielä voimassa olevan yhtiöjärjestyksen mukaan yhtiön toimialana on harjoittaa puunjalostusteollisuutta sekä kaikkea laillista liiketoimintaa.

    Iisveden Metsä

    Perustettu: Paikalliset metsänomistajat perustivat vuonna 1924.

    Tuotanto: Noin 150 000 kuutiota kuusisahatavaraa vuodessa.

    Liikevaihto: 53 miljoonaa euroa

    Käyttökate: 1,4 miljoonaa euroa.

    Henkilöstö: Noin 50.

    Liikevaihto ja käyttökate ovat tilintarkastamattomia ennakkotietoja viime vuodelta.

    Iisveden Metsä muuttaa toimialapykälää sen jälkeen, kun yhtiön sahaliiketoiminnan ja siihen liittyvien koneiden ja kiinteistöjen myynti Koskisen oyj:lle on varmistunut. Kauppa odottaa kilpailuviranomaisten hyväksyntää.

    IIsveden Metsän toimitusjohtajan Tommy Lindströmin mukaan normaalin tavan mukaisesti liiketoimintakaupassa on sovittu, että yhtiö ei voi perustaa uutta sahaa.

    ”Merkittävä osa kauppasummasta tulee Koskisen osakkeina, mutta myös käteisenä. IIsveden Metsän hallitus tekee sijoitusstrategian, jota noudattamalla omistajille pyritään saamaan hyvää osinkotuottoa tulevaisuudessa”; Lindström sanoo.

    Koskisen oyj suuntaa Iisveden Metsälle annin, jossa se saa miljoona Koskisen osaketta. Maanantaina osakkeella tehtiin kauppaa Helsingin pörssissä noin seitsemällä eurolla.

    Lindström huomauttaa, että uusi toimialakirjaus mahdollistaa muutakin toimintaa kuin sijoittamisen.

    ”Sahateollisuutta emme kuitenkaan enää harjoita.”

    Lindström korostaa, että sijoitusstrategiaa ei ole vielä tehty. Hän pitää järkevänä maantieteellistä ja toimialakohtaista hajauttamista.

    ”Liiketoimintakaupassa nimenomaan haluttiin Koskisen oyj:n osakkeita.”

    Tommy Lindström

    ”Liiketoimintakaupassa nimenomaan haluttiin Koskisen oyj:n osakkeita, että yhteys mekaaniseen metsäteollisuuteen säilyisi. Muita linjauksia ei vielä ole tehty.”

    Iisveden Metsä päätyi koko yrityksen myynnin sijaan liiketoimintakauppaan muun muassa hajanaisen omistusrakenteensa takia. Sillä on yli 400 osakasta.

    Lindström sanoo, että aloite kauppaan tuli ostajalta. Puolentoista vuoden kypsyttelyn jälkeen kauppa toteutui. Hän korostaa, että myyntiin ei ollut pakkoa. Yhtiö on nettovelaton ja omavaraisuusaste on hieman alle 70 prosenttia.

    Uudelle omistajalle siirtyvä saha tuottaa noin 150 000 kuutiota kuusisahatavaraa vuodessa.
    Uudelle omistajalle siirtyvä saha tuottaa noin 150 000 kuutiota kuusisahatavaraa vuodessa. Kuva: Pentti Vänskä

    ”Yhtiön hallitus tuli lopputulokseen, että toimialan muutosten, raaka-aineen saatavuuden sekä investointien ja niiden rahoituksen näkökulmasta liiketoimintakaupalla varmistetaan parhaiten tuotannon ja työpaikkojen säilyminen.”

    Iisveden Metsän vuoden 2024 tilinpäätös ei vielä rekistereissä. Vuoden 2023 taseessa yhtiöllä oli rahoitusarvopapereita noin kolme miljoonaa euroa ja kassaankin oli kertynyt noin 3,2 miljoonaa euroa.

    Lisää aiheesta
    • Iisveden Metsä tuottaa noin 140 000 kuutiometriä kuusisahatavaraa vuodessa.

      Metsäteollisuus | Koskisen-konserni aikoo ostaa perinteikkään savolaissahan

    • Noin puolet tukista päätyy sahatavaraksi, kertoo Sami Juntunen. Hake ja purukin ovat sahalle arvokasta kauppatavaraa, joka vaihtuu suurten metsäyhtiöiden toimittamaksi tukiksi.

      Metsäteollisuus | Lyhyelle tukille syntyi kysyntää Venäjän vastaisten pakotteiden takia

      Tilaajalle
    • Sahatavaran tuotanto pienentyi Suomessa kahdella miljoonalla kuutiolla vuodesta 2021 tämän vuoden alkuun.

      Metsäteollisuus | Korkojen lasku piristäisi sahatavaramarkkinoita – nyt jopa Punaisenmeren huthikapinalliset kurittavat suomalaisia sahureita

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Iisveden Metsä
    liiketoimintakauppa
    sijoitustoiminta
    Koskisen oyj
    toimialan muutos
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa