• Sorsastuskausi alkaa keskiviikkona – hämärässä ampuminen kielletty

    Vesilintujen metsästyksessä on huomioitava hämärämetsästyksen kielto ja lyijyrajoitukset.
    Noutavan koiran käyttö on erittäin suositeltavaa saaliin talteen saamiseksi.
    Noutavan koiran käyttö on erittäin suositeltavaa saaliin talteen saamiseksi. Kuva: Taina Renkola
    Metsä|Erä
    19.8.202505:00
    Eija Vallinheimo

    Vesilinnustuskausi alkaa keskiviikkona 20.8. puolilta päivin. Tuon ajankohdan jälkeen saa metsästää sinisorsaa, tavia, telkkää, heinätavia, haapanaa, jouhisorsaa, lapasorsaa ja tukkasotkaa. Punasotkan, nokikanan ja haahkan syysaikainen metsästys on kielletty koko maassa.

    Allin, isokoskelon ja tukkakoskelon metsästys alkaa myöhemmin, 1. syyskuuta.

    Meri- ja kanadanhanhea on saanut metsästää pelloilta jo 10. elokuuta lähtien, ja 20. elokuuta klo 12.00 alkaen metsästys on sallittua myös vesialueilla. Merihanhen metsästys on sallittua vain määritellyllä rannikkoalueella, ja voimassa on kahden linnun vuorokausikiintiö.

    Metsästys on sidottu auringon nousuun ja laskuun siten, että ampumisen saa aloittaa tuntia ennen auringon nousua ja se tulee lopettaa tunti auringon laskun jälkeen. Haavoittuneen linnun etsintä ja haltuunotto on kuitenkin sallittua myös kiellon aikana.

    Monet vesilintulajit muistuttavat toisiaan ja huonoissa valaistusolosuhteissa niiden erottaminen on vaikeaa kokeneellekin metsästäjälle. Lajien erottamisen vaikeus on tunnistettu monissa maissa, joissa vesilintujen metsästystä hämäräaikaan on rajoitettu.

    Riistakeskuksesta muistutetaan, että ainoastaan varmasti tunnistettuja vesilintuja saa metsästää ja muut metsästäjät, luonto ja asutus tulee huomioida.

    Suomessa on voimassa myös kaksi lyijyhaulien käyttökieltoa. Niistä toinen kohdistuu lajiryhmänä vesilintuihin ja toinen kosteikkoihin. Perinteinen vesilinnustusta koskeva lyijyhaulikielto koskee tunnetusti kaikkea vesilintujen metsästystä – myös kosteikkojen ulkopuolella.

    Kosteikoilla ja niiden suojavyöhykkeillä lyijyhauleja ei saa käyttää missään tarkoituksessa. Kielto koskee vesilintujen lisäksi kaikkia muitakin lajeja. Lyijyhaulikiellon koskettamat kosteikkoalueet saa selville Oma riista -maastosovelluksesta.

    ”Vaikka metsästys ei ole pääsyy sorsalajien taantumaan, tulee metsästäjien kantaa vastuunsa kantojen hoidossa.”

    Mikael Luoma

    Suomen riistakeskus muistuttaa, että monien rehevillä vesillä elävien lajien, kuten jouhisorsan, haapanan, heinätavin, punasotkan, tukkasotkan ja nokikanan, pesimäkannat ovat vähentyneet Etelä-Suomessa.

    ”Vaikka metsästys ei ole pääsyy sorsalajien taantumaan, tulee metsästäjien kantaa vastuunsa kantojen hoidossa. Metsästys tulee mitoittaa kannan tilan ja kannanhoidollisen tavoitteen mukaan”, riistapäällikkö Mikael Luoma painottaa.

    Saalisilmoitusvelvollisuus koskee seuraavia vesilintuja: metsähanhi, merihanhi, haapana, jouhisorsa, heinätavi, lapasorsa, tukkasotka, haahka, alli, isokoskelo ja tukkakoskelo.

    ”Metsästäjien kannattaa kirjata kaikki vesilintusaaliinsa Oma riista -palveluun myös silloin, kun ilmoitus ei ole pakollinen”, Luoma sanoo.

    Lisää aiheesta
    • Sinisorsan parikohtainen poikastuotto oli 13 prosenttia viime vuotta suurempi.

      Luonto | Laskennat: Vesilinnuilla hyvä vuosi – poikastuotanto kasvoi

    • Karujen vesien lajit, kuten kuikat, ovat jopa runsastuneet.

      Erä | Vesilinnusto muutoksessa: lajeissa on sekä voittajia että häviäjiä

    • Lintuinfluenssa on tyypillisesti vesilintujen tauti. Jotkut vesilinnut voivat kantaa tartuntaa myös itse sairastumatta.

      Erä | Vesilinnuilla lintuinfluenssa ei välttämättä aiheuta silminhavaittavia oireita − jos oireita esiintyy, nämä ovat tyypillisimmät

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    sorsastus
    vesilinnut
    metsästys
    lyijyhaulikiellot
    Suomen riistakeskus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle