• Uhanalaisten vesilintujen puolestapuhujat tekevät tärkeää työtä

    Tehokkaaseen vesilintujen kannanhoitoon tarvitaan rajat ylittävää yhteistyötä. Tästä tarpeesta syntyi Waterfowlers’ Network.
    Kossteikot kuuluvat tällä hetkellä uhanalaisimpien elinympäristötyyppien joukkoon.
    Kossteikot kuuluvat tällä hetkellä uhanalaisimpien elinympäristötyyppien joukkoon. Kuva: Taina Renkola
    Metsä|Erä
    14.9.202515:15
    Eija Vallinheimo

    Moni taantuvista vesilintulajeista pesii pohjoisessa ja muuttaa talveksi etelään. Waterfowlers’ Network on eurooppalaisten metsästysjärjestöjen yhteistyöryhmä, joka tarkoituksena on parantaa vesilintukantojen tilaa ja ympäristöjen hoitoa koko muuttomatkan varrella.

    Waterfowlers’ Networkin sivuilta käy ilmi, että verkosto perustettiin vuonna 2019 kehittämään käytännönläheistä, tutkittuun tietoon perustuvaa vesilintukantojen eteen tehtävää työtä ja kestävää metsästystä kansainvälisesti. Verkoston toimet kohdistuvat erityisesti taantuneimpien lajien tukemiseen.

    Verkosto pyrkii parantamaan vesilintujen olosuhteita tiedonkeruulla, ennallistamalla elinympäristöjä, osallistumalla aktiivisesti vesilintukantojen kestävään hoitoon ja opastamalla kestävään metsästykseen.

    Suomi on erittäin merkittävä pesimisalue Euroopan vesilinnuille, ja Suomen kosteikoilla on suuri vaikutus laajalle alueelle.

    ”Meillä on suuri vastuu huolehtia luonnollisista lisääntymispaikoista. Elinympäristöjen katoaminen ja vieraspedot ovat suurimpia uhkia pesiville vesilinnuillemme”, sanoo Suomen Metsästäjäliiton lintuvesiasiantuntija Veli-Matti Pekkarinen.

    Waterfowlers’ Networkin jäsenjärjestöt ovat rahoittaneet aikaisemmin Sotka-kosteikkokohteita eri puolilla Suomea ja tukeneet monikansallista Project Penelope -haapanatutkimusta.

    Lisää aiheesta
    • Vesilintukantoihin voi jokainen vaikuttaa asentamalla poikastuotantoalueille petoturvallisia pesäputkia.

      Erä | Tiesitkö, että Suomi on Euroopan merkittävin vesi- ja kahlaajalintujen pesimäalue

    • Lintuharrastajien vapaaehtoistyönä tekemistä kunnostuksista suuresti hyötynyt Ahtialanjärvi on Suomen tärkeimpiä uhanalaisen punasotkan pesimäpaikkoja.

      Sää | Ilmaston lämpeneminen on vaikuttanut erityisesti vesilintuihin – Suomesta tunnistettu yhdeksän uutta merkittävää lintualuetta

    • Sinisorsa on valtakunnallisten vesilintuseurantojen mukaan ainoa riistasorsa, jonka kanta ei ole laskenut.

      Erä | Sinisorsat pärjäävät, muut riistasorsat kituuttelevat elinympäristöjen heikkenemisen takia

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle