• Tiesitkö, että Suomi on Euroopan merkittävin vesi- ja kahlaajalintujen pesimäalue

    YK:n Kansainvälistä kosteikkopäivää vietetään sunnuntaina 2. helmikuuta.
    Vesilintukantoihin voi jokainen vaikuttaa asentamalla poikastuotantoalueille petoturvallisia pesäputkia.
    Vesilintukantoihin voi jokainen vaikuttaa asentamalla poikastuotantoalueille petoturvallisia pesäputkia. Kuva: Kari Salonen
    Metsä|Erä
    2.2.202520:00
    Eija Vallinheimo

    Suomi on monille vesi- ja kahlaajalinnuille koko Euroopan merkittävin pesimäalue. Pitkät valoisat yöt ja ravinnon määrä ovat syy myös kahlaajalintujen runsaaseen pesintään. Niinpä Suomella on erityinen vastuu kosteikkojen kunnosta ja vesilintukannoista.

    Tänään vietettävä YK:n Kansainvälinen Kosteikkopäivä muistuttaakin vesiluonnon tärkeydestä koko luonnon hyvinvoinnille.

    Maailmalla kosteikot ovat elinympäristöistä kaikkein uhanalaisimpia. Myös Suomessa kosteikkojen kuivatustoiminta vähensi luonnontilaisia soita ja kausikosteikkoja. Elinympäristöjen väheneminen ja niiden laadun heikkeneminen vaikuttaa koko Euroopan linnustoon heikentäen vesilintujen pesimätuloksia.

    Suomessa on parhaillaan käynnissä paljon yksittäisiä kosteikkohankkeita ja laajoja ohjelmia vesiluonnon ja sen eliöstön hyväksi. Kosteikkojen kunnostustyöstä hyötyy lintujen lisäksi myös muu eliöstö ja samalla se parantaa vesistöjen kuntoa.

    Lisää aiheesta
    • Vesilintujen pesintää kosteikoilla on avustettu keinotekoisilla pesillä.

      Erä | Suomelle mainetta ja kunniaa vesilintujen elinympäristöjen eteen tehdystä työstä

    Vesistöjen osalta hyviin tuloksiin päästään kestävästi toteutetulla maankäytöllä, valuma-aluesuunnittelulla sekä vesiensuojelurakenteilla.

    Metsästäjäliiton tiedotteessa muistutetaan, että Suomessa myös vieraspedot verottavat vesilintupoikueita, mikä lisää entisestään lintujen ahdinkoa.

    Elinympäristökunnostusten lisäksi vesilintukantoihin voidaan vaikuttaa asentamalla poikastuotantoalueille petoturvallisia pesäputkia. Putkipesät mahdollistavat erityisesti puolisukeltajille mahdollisuuden munia ja hautoa turvallisesti ilman ilma- tai maapetojen häirintää. Saalistusvaikutusta voidaan edelleen pienentää haitallisten vieraspetojen tehopyynnillä.

    Lisää aiheesta
    • Omien lähivesien hoitoon osallistaminen ja yhteisönä toimiminen voi parhaimmillaan ennallistaa myös kylien vireyttä.

      Erä | Yksi asia on jäänyt ennallistamiskeskustelussa katveeseen: ”Metsästäjät, lintuharrastajat ja ympäristöpuoli ovat tehneet jo pitkään töitä”

    • Sinisorsa on valtakunnallisten vesilintuseurantojen mukaan ainoa riistasorsa, jonka kanta ei ole laskenut.

      Erä | Sinisorsat pärjäävät, muut riistasorsat kituuttelevat elinympäristöjen heikkenemisen takia

      Tilaajalle
    • Keihäsjärvelle kokoontui monisatapäinen haapanaparvi.

      Erä | Keihäsjärven levähdysalueella muuttomatkaan valmistautuu valtava haapanaparvi

      Tilaajalle
    • Erä | Veli-Matti Pekkarinen on kosteikkojen ja uhanalaisten vesilintujen puolestapuhuja

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    kosteikot
    vesilinnut
    Suomi
    ympäristönsuojelu
    Kansainvälinen Kosteikkopäivä
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle