• Sinisorsat pärjäävät, muut riistasorsat kituuttelevat elinympäristöjen heikkenemisen takia

    Riistasorsiin kuuluu Suomessa kymmenkunta lajia, mutta ylivoimaisesti eniten saalistilastojen mukaan saaliiksi saadaan sinisorsia, taveja ja telkkiä.
    Tilaajalle
    Sinisorsa on valtakunnallisten vesilintuseurantojen mukaan ainoa riistasorsa, jonka kanta ei ole laskenut.
    Sinisorsa on valtakunnallisten vesilintuseurantojen mukaan ainoa riistasorsa, jonka kanta ei ole laskenut. Kuva: Hannu Huttu
    Metsä|Erä
    13.8.202415:09
    Eija Vallinheimo

    Sorsastus alkaa taas 20. elokuuta kello 12. BirdLife Suomi ja Suomen Metsästäjäliitto suosittelevat kohdistamaan metsästyksen erityisesti sinisorsaan, joka on valtakunnallisten vesilintuseurantojen mukaan ainoa riistasorsa, jonka kanta ei ole pitkällä aikavälillä laskenut.

    Monet Suomessa pesivät vesilintulajit ovat taantuneet niiden elinympäristöjen heikkenemisen myötä. Erityisen huonosti menee rehevillä kosteikoilla pesivillä lajeilla. Yli puolet vesilintulajeista on luokiteltu kansallisesti uhanalaiseksi ja jotkut, kuten punasotka, ovat myös maailmanlaajuisesti uhanalaisia.

    Koira on sorsastajan paras kaveri. Kuvassa karkeakarvainen saksanseisoja.
    Koira on sorsastajan paras kaveri. Kuvassa karkeakarvainen saksanseisoja. Kuva: Lari Lievonen

    ”Sinisorsan lisäksi myös elinvoimaiseksi luokiteltujen tavin ja telkän kannat ovat olleet varsin vakaat, mutta viimeaikaisen taantuman johdosta niitäkin on syytä metsästää harkiten”, sanoo metsästäjäliiton luonnon- ja riistanhoitopäällikkö Ere Grenfors.

    Luonnonvarakeskuksen vesilintuseurannan mukaan sinisorsan valtakunnallinen pesimäkanta kasvoi 38 seurantavuoden aikana noin 22 prosenttia. Sinisorsan valtakunnallinen runsastuminen ajoittui pääosin edelliselle vuosituhannelle.

    Viimeisimmän 20 vuoden aikana kanta on ollut vaihdellut ilman selvää suuntausta. Viimeisimmän kymmenen vuoden aikana kanta väheni 22 prosenttia, mutta vuonna 2014, sinisorsan kanta oli maan etelä- ja keskiosissa huipussaan. Parimäärä on ollut viime vuosien tasolla ja pitkäaikaisen keskiarvon tuntumassa.

    Tavin Suomen pesimäkanta on pitkällä aikavälillä vähentynyt liki neljänneksen. Etelässä laji on taantunut vähemmän kuin maan keski- ja pohjoisosissa. Viimeisimmän kymmenen vuoden aikana kanta on taantunut erityisesti maan keskiosissa ja jonkin verran etelässä. Pohjoisessa kanta on ollut vakaa tai jopa hieman kasvava. Vuoden 2023 valtakunnallinen parimäärä on noin 24 prosenttia pitkäaikaisen keskiarvon alapuolella ja lähellä viime vuoden tasoa.

    Telkän valtakunnallinen parimäärä on pienentynyt pitkällä aikavälillä 11 prosenttia, voimakkaimmin maan eteläosissa. Kuitenkaan viimeisimmän kymmenen vuoden aikana valtakunnallisen kannan koossa ei ole tunnistettavaa muutosta.

    Suomi on puolisukeltaja- ja sukeltajasorsille äärimmäisen tärkeä pesimäalue. Siksi Suomella on vastuu siitä, että sorsalintujen kannat pysyisivät mahdollisimman elinvoimaisina. Tätä tukevat useat hankkeet, joilla pyritään parantamaan sorsalintujen elinympäristöjä. Esimerkiksi hyvälaatuiset levähdysalueet ovat tärkeä voimavara syysmuutolle lähteville vesilinnuille.

    Kosteikko-hankkeissa kunnostetaan kosteikkoja vesilintujen poikasille sopiviksi elinympäristöiksi.
    Kosteikko-hankkeissa kunnostetaan kosteikkoja vesilintujen poikasille sopiviksi elinympäristöiksi. Kuva: Jarno Mela

    ”Valtakunnalliseen Sotka-levähdysalueverkostoon etsitäänkin lisää vapaaehtoisuuteen perustuvia hyvälaatuisia vesilintujen elinympäristöjä”, muistuttaa Metsästäjäliiton lintuvesiasiantuntija Veli-Matti Pekkarinen.

    Levähdysalueverkoston avulla linnuille tarjotaan laadukkaita syysaikaisia häiriövapaita elinympäristöjä muuttoon valmistautumista varten.

    Lisää aiheesta
    • Vesilintujen aktiivisin iltalento ajoittuu hämäräaikaan, joten kiellon arvioidaan pienentävän saaliita.

      Erä | Sorsastus hämärässä kielletään jo tulevana syksynä – Ministeriö ei esittänyt ruokintakieltoa

    • Koirille ei tulisi antaa kypsentämättömiä saalislintujen osia tai lihaa.

      Erä | Sorsastus alkaa suurimmassa osassa maata normaaliin tapaan – "Seuraamme tilannetta ja toimimme sen mukaan"

      Tilaajalle
    • Maanomistajat ovat osallistuneet hankkeeseen esimerkiksi antamalla omia maita sorsien levähdysalueiksi.

      Erä | Sotka-hanke jatkaa taantuneiden vesilintujen elinympäristöjen parannusta myös tulevina vuosina

    • Kosteikon pinta-ala on 25 hehtaaria ja sille jätettiin useita kasvillisuussaaria ja -niemekkeitä. Kuvassa näkyy toinen puoli kosteikkoa.

      Ympäristö | Turvetuotantoalueesta tuli komea kosteikko – ”Vesilinnutkin ovat löytäneet tänne”

      Tilaajalle
    • Juhlapukuisen punasotkakoiraan pää ja kaula ovat ruskeanpunaiset, rinta ja pyrstön ympäristö mustat ja muu puku vaalean tuhkanharmaa.

      Erä | Punasotkan vähenemistä ei ole saatu pysäytettyä − tänä keväänä havaintoja harvinaisen vähän

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle