Kuopiossa entisen Karttulan kunnan alueella sijaitsevan Keihäsjärven kaakkoispäähän on kokoontunut iso haapanaparvi. Paikallisen ranta-asukkaan arvion mukaan parvi koostuu noin 500 lintuyksilöstä. Haapanoiden joukossa oli myös jouhisorsia ja sinisorsia.
Osakaskunta rauhoitti Keihäsjärvi-Pitkäjärvi-Itälampi-kokonaisuuden kesällä 2021 vesilintujen metsästykseltä vuosiksi 2022–27 osana maa- ja metsätalousministeriön rahoittamaa Sotka-levähdysaluehanketta. Vesistöstä on muodostunut merkittävä syksyinen vesilintujen tankkauspaikka.
”Muuttoaan viivyttävät vesilinnut houkuttelevat myös muualta tulevia muuttoparvia tankkaamaan samalle kohteelle tai sen lähiympäristöön”, Metsästäjäliiton lintuvesiasiantuntija Veli-Matti Pekkarinen selittää lintujen jättikokoontumista.
”Mielenkiintoista seurata, miten pitkään ne järvellä viihtyvät”, kertoo alueen Rasvanki-Virmasveden osakaskunnan sihteeri Timo Oranen.
Juuri lintujen muuton pitkittäminen on levähdysalueiden pääasiallinen tarkoitus, sillä vesilintujen on huomattu aloittavan nykyisin syysmuuttonsa jo ennen kuin ne ovat täysin valmiita muuttomatkalle.
”Syysaikaisilla levähdysalueilla tarkoitetaan hyvälaatuisia elinympäristöjä, joilla vesilinnut voivat valmistautua muuttoon rauhassa ja tankata luonnonravintoa sekä viimeistellä oman kehityksensä talven varalle. Mitä myöhemmin ja mitä parempikuntoisina maastamme muuttavat vesilinnut lähtevät muutolle, sitä todennäköisempää myös niiden paluu tutulle lisääntymisalueelleen on. Levähdysalueita on tähän mennessä perustettu 30. Keihäsjärven kuulumiset ovat yksi osoitus siitä, että levähdysalueet toimivat ja ovat tarpeellisia”, Pekkarinen kertoo.
Vesilintujen levähdysalueet kuuluvat Sotka-hankeperheen kautta Helmi-ohjelmaan. Ohjelmassa panostetaan vesistöjen hoitotoimiin historiallisen laajalla mittakaavalla. Kaiken toiminnan keskiössä on mukana olevien maa- ja vesialueiden omistajien vapaaehtoisuus.
Rasvanki-Virmasveden osakaskunnan rauhoittaman Keihäsjärven, Pitkäjärven ja Itälammen suojelualueen pinta-ala on yhteensä noin 80 hehtaaria. Keihäsjärvi kattaa alueesta 52 hehtaaria.
Suojelutoimiin lähdettiin, koska vesialueiden umpeenkasvun myötä vesialueiden merkitys sekä linnustolle että virkistyskäytölle hiipui. Alueella toteutettiin aktiivisen kyläyhdistyksen, osakaskunnan, Pohjois-Savon ely-keskuksen ja Kuopion kaupungin yhteistyössä kunnostushankkeita sekä vesien tilaan että virkistyskäyttörakenteisiin liittyen. Keihäsjärveä on kunnostettu sekä pinnannostolla, ruoppauksin että säännöllisin niitoin. Kunnostustoimenpiteiden tarkoituksena on parantaa vesilintujen pesimismahdollisuuksia ja veden vaihtuvuutta.
Birdlife Suomen mukaan alueen linnustoon kuuluvat myös mustakurkku-uikku, lapasorsa, heinätavi, tukkasotka, punasotka, laulujoutsen, liro, valkoviklo, pikkulokki ja naurulokki.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
