Jättömaista kosteikkoja – vesilintujen elinympäristön kunnostus kiinnostaa maanomistajia

Tuhannen hehtaarin raja vesilintujen elinympäristöjä ja muuttoreittien levähdyspaikkoja lisäävien kosteikkojen määrässä ylitetään lähivuosina. Sotka- kosteikkohankkeessa on suunniteltu ja toteutettu vuosina 2020-2023 jo 45 kosteikkoa, yhteensä 650 hehtaaria. Suunnitteluun valittuja kosteikkoja on nyt noin 120. Hankkeen jatkorahoitus on vielä auki, mutta hakumääristä arvioiden kiinnostusta kosteikkorakentamiseen maanomistajilta löytyisi.

”Pinta-alallisesti suurin osa kohteista on entisiä turpeennostoalueita. Lukumäärällisesti suurin osa kohteista on yksityisten maanomistajien maita, jotka eivät metsätalouskäyttöön sovellu, tai joita omistaja haluaa ympäristösyistä ennallistaa lintu­kosteikoksi”, kertoo projektipäällikkö Mikko Alhainen Suomen riistakeskuksesta.

Tällä hetkellä Sotka-kosteikkohankkeen puitteissa laaditaan toteutussuunnitelmat parille kymmenelle kohteelle. Hakijoita oli viimeisimmässä haussa ympäri Suomen reippaasti enemmän kuin rahoitus mahdollisti mukaan otettavaksi. Suomen riistakeskuksen koordinoima Sotka-kosteikot on yksi Helmi- ohjelmasta rahoitettavista Sotka-osahankkeista.

Kosteikot eivät alkuinvestoinnin jälkeen aiheuta suuria kustannuksia, mutta hoitotyöhön on sitouduttava sopimuksen mukaisesti. Maatalouspuolen hoitosopimusten ehdot täyttäville kosteikoille paikalliset toimijat voivat hakea kosteikon hoidon tukea. Lisäksi hankkeille etsitään ennallistamis­toimista kiinnostuneita yrityssponsoreita yhteistyössä Suomen riistanhoitosäätiön kanssa.

”Suurin osa kohteista on 1–3 hehtaarin suuruisia, talouskäyttöön kelpaamattomia alueita. Maanomistaja voi hakea esimerkiksi maatalousympäristöön perustettavaan kosteikkoon ei-tuotannollista investointitukea ja kosteikon hoitoon on mahdollista saada tukea maatalouden monimuotoisuus- ja maisemanhoitosopimuksesta”, selvittää Alhainen.

Pienpetojen pyynti on tärkeä osa lintukosteikon ylläpitoa.  Kuva: Johanna Koskiahde

Hanketoimijoina mukana on myös yhteisöjä ja yhdistyksiä.

”Paikallisten talkootyö on ensiarvoisen tärkeää kosteikkojen ylläpidossa. Meidän toimestamme tehdään suunnitelmat, mutta patopenkkojen kunnossapito, vesakon raivaaminen ja kasvuston niitto, vedenkorkeuden sääntely sekä pienpetojen pyynti ovat paikallisten varassa”, sanoo Alhainen.

Kosteikkorakentaminen luo elinympäristöjä lintujen lisäksi monille muille lajeille ja palvelee ympäristöä suodattamalla turvealueiden vesiä.

”Toivon, että päätöksentekijät huomioivat kosteikkorakentamisen hyödyt monimuotoisuuden vahvistamisessa jatkorahoituksesta päätettäessä erityisesti nyt, kun ennallistaminen on noussut laajasti esille”, Alhainen toteaa.

Seinäjoen Nurmossa sijaitseva Kurjennevan kosteikko on entiselle turpeennostoalueelle rakennettu 40 hehtaarin kokonaisuus, jonka ensimmäiset kaksi osaa rakennettiin Life+ Kotiseutukosteikkona ja seuraavat kaksi Sotka-hankkeena. Kuva: Johanna Koskiahde

Seinäjoen Nurmossa sijaitseva Kurjennevan kosteikko on entiselle turpeennostoalueelle rakennettu 40 hehtaarin kokonaisuus, jonka ensimmäiset kaksi osaa rakennettiin Life+ Kotiseutukosteikkona ja seuraavat kaksi Sotka-hankkeena. Kurjennevan kosteikko poikkeaa valtaosasta hankkeita siten, että toteutus on metsästysseura Kurjennevan Eränkävijöiden, energiayhtiö EPV Bioturve oy:n ja Seinäjoen kaupungin yhteistyön tulos.

”Sidosryhmien tuella pienikin metsästysseura voi saada vähäisillä rahallisilla panoksilla paljon aikaan. Kosteikkojen hoito on seuran vastuulla. Etelä-Pohjanmaalla ei vastaavia vesilintujen elin­ympäristöjä juuri ole, joten kosteikkorakentaminen on tuonut alueen metsästysharrastamiseen monipuolisuutta ja lisännyt noutavien koirien kanssa harrastamista”, kertoo Kurjennevan Eränkävijöiden puheenjohtaja Joonas Kauppinen.

Sotka-kosteikkojen patopenkereiden rakentamisen jälkeen maa kalkittiin talvella 2019 ja rannat kylvettiin heinäseoksella ja riistapeltosiemenellä keväällä. Vesi nostettiin alueelle seuraavana keväänä. Kosteikot jäljittelevät tulvaniittyalueita, joilla vesi viipyy keväällä ja alkukesällä, mutta laskee loppu­kesästä.

”Metsästysseuralta kosteikot vaativat vuosittain paljon talkootunteja. Vesakon kasvu on yllättävän nopeaa raivauksesta huolimatta. Työtä helpottaisi selvästi, jos patopenkereiden niittämisen voisi hoitaa traktorilla. Myös vedenkorkeuden sääntely vaatii keväästä alkaen jatkuvaa seurantaa. Lisäksi pienpetoja pyydetään aktiivisesti. Supikoirakanta on meillä saatu hyvin kuriin, mutta minkki on vaikeampi hallittava”, kertoo Kauppinen.

Vedenpinnan korkeuden sääntely vaatii jatkuvaa seurantaa. Keskikesällä tulvaniittykosteikon pinta lasketaan.  Kuva: Johanna Koskiahde

Metsästys on kosteikkoalueilla maltillista. Seura asettaa Sotka-sopimuksen ohjaamana kiintiöt ja yksi kosteikoista on rauhoitettu joka vuosi kokonaan.

”Säännöllisten pari- ja poikuelaskentojen perusteella kosteikolle ovat löytäneet harvinaisemmatkin lajit, nokikana ja tukkasotka. Tänä vuonna Nurmossa tavattiin jopa mandariinisorsa. Määrällisesti pesiviä lintuja on kuitenkin odotettua vähemmän”, arvioi Kauppinen.

”Nähtäväksi jää, miten mahdollisesti voimaan tuleva vesilintujen ruokintakielto näkyisi lintu­määrissä kosteikolla, jossa lintujen ruokintaa ei sallita”, hän pohtii.

Metsästysseuralle kosteikko on ollut positiivinen hanke.

”Vaatii työtä, mutta monipuolistaa harrastamista. Elinympäristöjen rakentaminen on myös metsästyskulttuurin myönteistä esiin nostamista”, summaa Kauppinen.