

Etelälappilaisen Simon kuntakeskuksen kaukolämpö on peräisin Simon Hakeosuuskunnan lämpölaitoksesta. Polttoaineena on osuuskunnan jäsenien omistamien metsien puu, jonka kuljetusmatka on 10–20 kilometriä.
”Meillä on 17 jäsentä, joista kaikilla on metsää. Hakkeesta ei tule puutetta. Tämä on osa huoltovarmuutta”, osuuskunnan toimitusjohtaja Mikko Kumpuniemi kertoo.
Osuuskunta maksaa jäsenilleen osuuspääoman korkoa ylijäämästä, mutta suurin osa jäsenien osuuskunnalta saamasta tulosta on peräisin puukaupoista.
Hakeosuuskunnan periaatteena on, että se maksaa jäsenilleen puusta parempaa hintaa kuin muut puunostajat. Tällä turvataan puun saanti lämpölaitokselle.
”Ostamme jäseniltä energiarankaa ja kuitupuun mitoissa olevaa ainespuuta harvennushakkuista. Muutamilla on oma korjuukalustokin, osa käyttää hakkuissa paikallisia urakoitsijoita”, Kumpuniemi kertoo.
Haketta on käytetty lämmitykseen noin 4 000 kuutiometriä vuodessa. Hakevarastoon mahtuu haketta noin kuukauden käyttötarpeen verran.
”Simon uusi koulukeskus käyttää osaksi maalämpöä, joten meillä puunkäyttö vähenee jatkossa 3 000–3 500 kuutiometriin.”
Kumpuniemi arvioi liikevaihdon supistuvan hieman aiemmasta, koska lämmöntuotannon tarvekin supistuu. Liikevaihto on ollut viime vuosina 500 000 euron luokkaa ja tulos noin 100 000 euroa.
Osuuskunta teki 50 prosentin tehonnoston investoimalla uuteen, noin 340 000 euroa maksaneeseen Bio Mobitekin 0,5 megawatin hakelämpölaitokseen vuonna 2022.
Vanha lämpölaitos jäi toimimaan uuden laitoksen rinnalle. Investointi rahoitettiin pääosin pankkilainalla.
Osuuskunnan tuottaman kaukolämmön hinta on sidottu osaksi polttoöljyn hintaan, jolloin osuuskunta saa tuottoa samassa suhteessa kuin öljyn hinta vaihtelee.
Käytettävissä on myös kahden megawatin öljylämpölaitos varavoimaa ja lisätehoa varten, mutta sille ei ole ollut juuri tarvetta.
”Kovilla pakkasilla ajamme molempia hakelaitoksia yhtä aikaa. Lauhalla kelillä isoa laitosta ajetaan yksinään, kesät pärjäämme pienemmän laitoksen voimin”, Kumpuniemi sanoo.
”Meille on tärkeää, että lainat maksetaan takaisin nopeasti, jolloin toiminta pysyy terveellä pohjalla.”
Uusin investointi on aggregaattien ja aurinkopaneeleiden hankinta, joilla osuuskunta turvaa varavoiman ja sähkönsaannin omavaraisuutta. Paneelit tuottavat 50 prosenttia lämpölaitoksen käyttämästä sähköstä.
Investoinneista huolimatta osuuskunta on velaton.
”Meille on tärkeää, että lainat maksetaan takaisin nopeasti, jolloin toiminta pysyy terveellä pohjalla ja nuorta polvea on mahdollista saada jatkamaan toimintaa,” hallituksen jäsen Antti Jäärni sanoo.
Yhtiömuodon valinnassa osuustoiminta vei voiton osakeyhtiöstä. Suurin motiivi oli lämmöntuotannon pitäminen paikallisissa käsissä.
”Osuuskunta toimii jäsen per ääni -periaatteella, eikä toimintaa voi myydä ulkopuolisille ilman jäsenten yksimielisyyttä. Lisäksi osuustoiminnassa on kevyt hallinto verrattuna osakeyhtiöön.”
Hakeosuuskunta perustettiin vuonna 2002, ja toiminta aloitettiin tyhjältä pöydältä. Jäsenille annettiin aikaa kaksi yötä ja yksi päivä tehdä tarjous 15 vuoden lämmöntoimitussopimuksesta.
”Rakennustyöt aloitettiin kesällä 2003, ja Nakkilan konepajalta hankittu lämpölaitos käynnistettiin vuotta myöhemmin”, Antti Jäärni selvittää.
Joko sinulle tulee MT:n metsäuutiskirje? Saat ajankohtaisia juttuvinkkejä sähköpostiisi kerran viikossa tilaamalla maksuttoman metsäuutiskirjeen.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
