• Yli tuhat hehtaaria metsää omistava Sami Oinas: "Jatkuva kasvatus kannattaa vain harvoin"

    Metsäsijoittajan mukaan ideologia ajaa usein biologian edelle, kun maanomistaja päätyy jatkuvaan kasvatukseen.
    “Jatkuvaa kasvatusta kokeillaan vääriin kohteisiin usein ideologisista syistä, vaikka kasvatuksen onnistumisessa kyse on puhtaasti biologiasta”, Sami Oinas sanoo.
    “Jatkuvaa kasvatusta kokeillaan vääriin kohteisiin usein ideologisista syistä, vaikka kasvatuksen onnistumisessa kyse on puhtaasti biologiasta”, Sami Oinas sanoo. Kuva: Kari Lindholm
    Metsä|Metsänhoito
    12.3.202607:00
    Kari Lindholm
    Rovaniemi

    Rovaniemeläinen metsäsijoittaja, metsänhoitaja Sami Oinas sanoo, että jatkuva kasvatus ja siihen liittyvä luontainen uudistaminen on taloudellisesti järkevää vain muutamilla kuvioilla sadasta.

    Valtaosa jatkuvan kasvatuksen kohteista perustuu Oinaan mukaan toiveajattelulle ja ideologialle, jossa tavoitellaan metsän uudistumista luontaisesti ilman riittäviä biologisia edellytyksiä.

    “Tavallisin virhe on yrittää jatkuvaa kasvatusta kohteilla, joissa ei ole riittävästi taimiainesta valmiina. Silloin on lähes varmaa, ettei luontainen uudistaminen onnistu.”

    “Hakkuukoneen kuljettajan ammattitaidon merkitys jatkuvan kasvatuksen poimintahakkuussa on erittäin suuri”, metsäsijoittaja Sami Oinas sanoo.
    “Hakkuukoneen kuljettajan ammattitaidon merkitys jatkuvan kasvatuksen poimintahakkuussa on erittäin suuri”, metsäsijoittaja Sami Oinas sanoo. Kuva: Kari Lindholm

    Mikäli jatkuvan kasvatuksen kokeilu vetää vesiperän, kohde joudutaan yleensä avohakkaamaan ja uudistamaan perinteisellä menetelmällä, että uusi metsä saadaan aikaiseksi.

    “Tässä palaa rahaa, ja samalla hukataan vuosia uuden puusukupolven kasvattamisessa.”

    Yleisin virhe on yrittää jatkuvaa kasvatusta kohteella, jossa ei ole luontaista taimiainesta valmiina

    Sami Oinas

    Oinaalla on onnistuneita jatkuvan kasvatuksen kohteita useita kymmeniä hehtaareja, mutta metsääkin hänellä on 1 100 hehtaaria.

    0:00
    0:00

    “Hakkasin viime vuonna lähes 20 000 kiintokuutiometriä puuta, ja tässä on talvikauden ensimmäinen kohde, jossa jatkuva kasvatus onnistuu ja missä sitä käytän”, Oinas näyttää.

    Kyseessä on Pisavaaran luonnonpuiston lähistöllä sijaitseva lehtomainen korpi, jossa kuusen taimettuminen on jo valmiiksi runsasta. Tarkoituksena on kasvattaa paikalle samanlainen sekametsä, joka kasvoi siinä ennen poimintahakkuuta.

    “Kyseessä on kuusen suojuspuuhakkuu, jossa turvataan kuusen uudistuminen luontaisesti. Kuusen taimet tykkäävät koivusta ja männystä, mutta eivät tukkikokoisista kuusista”, Oinas kiteyttää jäävän puuston.

    Jos jatkuvan kasvatuksen kuvio hakataan poimintahakkuussa liian harvaksi, se heinittyy, Liian tiheäksi jätetty kuvio ei taimetu valon puutteessa.
    Jos jatkuvan kasvatuksen kuvio hakataan poimintahakkuussa liian harvaksi, se heinittyy, Liian tiheäksi jätetty kuvio ei taimetu valon puutteessa. Kuva: Kari Lindholm

    Jatkuvan kasvatuksen onnistuminen on kiinni paitsi taimettumisesta, myös hakkuukoneen kuljettajan taidoista ja hänelle annetuista ohjeista. Oinas ei kilpailuttanut kohdettaan, sillä hän halusi hakkuulleen luottokuljettajat.

    “Jos puusto jää hakkuussa liian tiheäksi, taimettuminen kärsii valon puutteessa. Mikäli puusto hakataan liian harvaksi, maapohja heinittyy, ja se estää taimettumisen.”

    Oinas on havainnut, että jatkuvaa kasvatusta suositaan toistuvasti väärillä maapohjilla, jossa taimettumista ei tapahdu. Hänen mukaansa suurin osa jatkuvan kasvatuksen kohteina maanomistajille markkinoiduista kohteista ei tuota taloudellista tulosta.

    “Kierrän Lapissa arvioimassa ja ostamassa metsätiloja jatkuvasti, ja näen näitä epäonnistuneita kokeiluja kymmeniä vuosittain. Lopputulos on, että ne eivät kelpaa kenellekään.”

    Oinas selventää jatkuvan kasvatuksen termejä, jotka usein ymmärretään väärin.

    “Kun isot puut on poistettu, eikä uutta taimiainesta synny, kyseessä on harsinta. Jatkuvassa kasvatuksessa uusi taimikko syntyy luontaisesti, kun kohde perustetaan sopivalle maapohjalle ja kun väljennyshakkuu tehdään huolellisesti.”

    Sami Oinas myöntää, että mikäli maanomistajan tavoitteena ei ole taloudellisesti tuottava puuston kasvatus, vaan metsän pitäminen jatkuvasti peitteisenä, silloin taimettumisen onnistumisella ei ole samanlaista merkitystä.

    “Jatkuva kasvatus on trendikästä siellä, missä se oikeasti toimii. Valitettavasti suurin osa näistä maanomistajille markkinoiduista kohteista epäonnistuu”, Sami Oinas pohtii.
    “Jatkuva kasvatus on trendikästä siellä, missä se oikeasti toimii. Valitettavasti suurin osa näistä maanomistajille markkinoiduista kohteista epäonnistuu”, Sami Oinas pohtii. Kuva: Kari Lindholm
    Lisää aiheesta
    • Avohakkuilla on edelleen omat etunsa metsänhoidossa.

      Metsänhoito | Jatkuva kasvatus lisääntyy – samalla avohakkuiden edut voivat yllättää uudelleen

    • Valtio haluaa varmistaa uuden metsän synnyn uudistamis- ja taimettumisilmoituksilla.

      Metsänhoito | Metsälain kiristys etenee ‒ taimettumisilmoitus myös jatkuvaan kasvatukseen

      Tilaajalle
    • Harvennusta rantametsässä. Kirjoittaja esittää jatkuvaan kasvatukseen siirtymistä rantametsien hoidossa. Kuvituskuva.

      Metsänhoito | Lukijalta: Jatkuva kasvatus sopii rantametsien hoitoon

    • Eero Vainio hoitaa perheen metsätilalla taimikonhoitotyöt.

      Metsänhoito | Olli ja Eero Vainio vaihtoivat avohakkuut jatkuvaan kasvatukseen kymmenen vuotta sitten – näin kävi

    • Rehevän turvemaan metsää. Kuvituskuva.

      Politiikka | Yliö: Väite jatkuvan kasvatuksen eduista rehevillä turvemailla ei perustu riittävään tutkimusnäyttöön

    Artikkelin aiheet
    metsänhoito
    jatkuva kasvatus
    metsäsijoittaminen
    metsätalous
    taimettuminen
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla