Paahteisiin ympäristöihin mieltynyt palosirkka kärsii sille sopivien elinympäristöjen katoamisesta − otus viihtyy yllättävässä ympäristössä

Palosirkka elää kuivilla, avoimilla ja lämpimillä hiekka- ja soramailla, kuten harjuilla, kedoilla ja muilla paahteisilla alueilla. Se on suurikokoinen ja tumma heinäsirkka, joka on taantunut paahteisten elinympäristöjen häviämisen myötä.

Syitä lajin taantumiseen ovat perinteisen maatalouden väheneminen, valoisien harjurinteiden muutokset ja avoimien hiekkamaiden sulkeutuminen. Nykyisin monet esiintymät sijaitsevat ihmisen ylläpitämissä ympäristöissä, kuten tie- ja ratapenkereillä sekä muilla avoimilla hiekka-alueilla. Pienlentokentät ovat yksi paikka, josta palosirkka yleensä viihtyy.

”Palosirkka kertoo osaltaan avoimien paahdeympäristöjen tilasta. Kun nämä elinympäristöt katoavat tai kasvavat umpeen, häviävät myös niihin erikoistuneet lajit”, muistuttaa hyönteisasiantuntija Sami Karjalainen Suomen Hyönteisseurasta.

Hyönteisseura muistuttaa tiedotteessa, että tällaisissa ympäristössä viihtyviä lajeja voidaan auttaa säilyttämällä ja ennallistamalla avoimia paahdeympäristöjä. Käytännössä tämä tarkoittaa pensaiden ja puuston raivaamista, hiekkapinnan pitämistä avoimena sekä tie- ja ratapenkereiden luonnon monimuotoisuutta huomioivaa hoitoa. Oikein kohdennetuilla hoitotoimilla voidaan turvata myös monien muiden paahdeympäristöjen uhanalaisten lajien elinmahdollisuuksia.

”Palosirkan suojelu hyödyttää kokonaisia eliöyhteisöjä. Samoilla paahdealueilla elää runsaasti harvinaisia hyönteisiä, kasveja ja muita selkärangattomia, joiden tulevaisuus riippuu avointen elinympäristöjen säilymisestä”, Karjalainen toteaa.

Palosirkka on Suomessa arvioitu uhanalaisuusluokituksessa vaarantuneeksi lajiksi.

Lajin koiraat tunnistaa parhaiten hyppylennon aikana näkyvistä kirkkaan oranssinpunaisista takasiivistä ja rätisevästä äänestä. Kuva: Sami Karjalainen

Palosirkka on yksi Suomen kookkaimmista heinäsirkoista. Koiras on tummanharmaa tai lähes musta, kun taas naaras on vaaleamman harmaanruskea ja selvästi kookkaampi.

Lajin koiraat tunnistaa parhaiten hyppylennon aikana näkyvistä kirkkaan oranssinpunaisista takasiivistä, joiden musta kärki muodostaa voimakkaan kontrastin. Takasiipien väri peittyy kokonaan siipien ollessa lepoasennossa eläimen kävellessä maassa.

Koiraan hyppylennon aikana kuuluva voimakas, rätisevä ääni on lajin tunnusomainen piirre. Naaraat hyppivät harvoin ja liikkuvat lyhyitä matkoja, jolloin niiden havaitseminen on vaikeampaa verrattuna koiraisiin, vaikka niilläkin on punaiset takasiivet.

Yksilöt aikuistuvat yleensä heinäkuun lopussa, jonka jälkeen niitä on helppo havaita juuri näihin aikoihin, elo-syyskuussa, koiraiden hyppiessä rätisten. Myöhäisimpiä yksilöitä voi joskus havaita lämpimillä paikoilla jopa lokakuussa.

Palosirkka käyttää ravinnokseen erilaisia ruohovartisia kasveja, kuten heiniä, kaunokkeja, kärsämöitä ja voikukkia. Kuva: Sami Karjalainen

Suomen Hyönteisseura valitsee vuoden hyönteisen tänä vuonna kolmatta kertaa. Edellisvuosien valinnat ovat olleet runsastunut herhiläinen ja uhanalainen vuorilaulukaskas.

”Haluamme tuoda valinnoilla esiin Suomen hyönteismaailman monimuotoisuutta, ja kertoa myös hyönteislajistoa kohtaavista uhista”, kertoo seuran sihteeri Jani Järvi.

Suomen Hyönteisseura toivoo, että vuoden hyönteisten valintojen kautta yhä suurempi joukko innostuu hyönteisten kiehtovasta maailmasta ja ymmärtää paremmin hyönteisten merkitystä luonnossa sekä ihmisten kannalta.