• Metsästäjien määrä nousi Suomessa viime vuonna – näin moni riistanhoitomaksun maksaneista kävi metsällä

    Riistanhoitomaksun maksaneiden miesten määrä on viimeisen 15 vuoden aikana ollut laskussa, kun taas riistanhoitomaksun maksaneiden naisten määrä on kasvanut.
    Miehet olivat keskimäärin naisia aktiivisempia käymään metsällä.
    Miehet olivat keskimäärin naisia aktiivisempia käymään metsällä. Kuva: Sanne Katainen
    Metsä|Erä
    9.7.202510:00
    Eija Vallinheimo

    Vuonna 2024 riistanhoitomaksun suoritti noin 302 000 metsästäjää, eli suunnilleen sama määrä kuin vuonna 2023. Riistanhoitomaksun maksaneiden miesten määrä on viimeisen 15 vuoden aikana ollut laskussa, kun taas riistanhoitomaksun maksaneiden naisten määrä on kasvanut vuosittain. Vuonna 2024 noin kymmenesosa riistanhoitomaksun maksaneista oli naisia.

    Luonnonvarakeskuksen (Luken) tiedotteen mukaan metsällä kävi noin kaksi kolmasosaa riistanhoitomaksun maksaneista, eli yhteensä 196 000 metsästäjää.

    ”Riistanhoitomaksun suorittaneet miehet ovat kuitenkin keskimäärin naisia aktiivisempia käymään metsällä. Vuonna 2024 riistanhoitomaksun maksaneista miehistä metsästi kaksi kolmasosaa, mutta naisista vain puolet. Myös iällä on vaikutusta metsästysaktiivisuuteen, vanhemmissa ikäluokissa metsällä käyneiden osuus vähenee”, kertoo yliaktuaari Miikka Husa Lukesta.

    Vuonna 2024 pienriistaa metsästi 157 000 metsästäjää, joille kertyi yhteensä 2,2 miljoonaa pienriistan metsästyspäivää aktiivipyynnissä ja 0,7 miljoonaa päivää loukku- ja ansapyynnissä. Pienriistan metsästäjistä saalista sai vajaat kaksi kolmasosaa.

    Tilasto laadittiin 9 000 metsästäjälle lähetetyn kyselyn perusteella.

    Riistasaaliista saatiin noin 7,6 miljoona kiloa luullista lihaa.

    Saalista saaneiden metsästäjien määrässä mitattuna yleisimmät saalislajit olivat teeri, sinisorsa ja sepelkyyhky. Metsäkanalintuja metsästi lähes 100 000 metsästäjää, ja vesilintuja 61 000. Hirvieläinjahdissa käyneiden metsästäjien määrä kasvoi hieman edellisvuodesta, ja oli noin 120 000. Metsästyspäiviä hirvieläinjahdissa kertyi runsaat 1,6 miljoonaa.

    Keskimääräinen sepelkyyhkysaalis saalista saanutta metsästäjää kohden oli kymmenen sepelkyyhkyä. Pyydetyimmän vesilintumme sinisorsan saalismäärä oli noin 123 000 yksilöä. Hirviä saatiin saaliiksi edellisvuotta enemmän, yhteensä 37 874 hirveä. Valkohäntäpeurasaalis väheni lähes viidenneksellä, ja oli 48 121 eläintä. Metsäkauriita saatiin saaliiksi yhteensä 15 405, joista 1 060 kaadettiin touko-kesäkuun pukkijahdin aikana.

    Metsäkanalinnuista teeriä saatiin saaliiksi 76 000, metsoja 22 000, pyitä 26 000 ja riekkoja 22 000. Metso- ja teerisaaliit vähenivät erityisesti eteläisessä Lapissa, Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa, Pohjois-Karjalassa ja Pohjois-Savossa.

    Riistasaaliista saatiin noin 7,6 miljoona kiloa luullista lihaa, josta hirvenlihan osuus oli noin kaksi kolmasosaa. Riistalihan laskennallinen arvo oli noin 58 miljoonaa euroa.

    Lisää aiheesta
    • Valtion metsistä saatiin saalista yli 2,8 miljoonan ruoka-annoksen edestä vuonna 2024.

      Erä | Nyt on hurja määrä: Valtion metsistä saatiin lähes kolme miljoonaa riistaruoka-annosta

    • Metsästäjä-kirjailija Aleksi Lumme oli Riista-Ateljeen keittiössä opettelemassa valkohäntäpeuran käsittelyä. Taustalla riistakokki Martin Hägglund ja Petteri Kantola.

      Erä | Hyvästä riistaruoasta vastapainoa suurten peurakantojen kielteisille vaikutuksille

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    metsästys Suomessa
    riistanhoitomaksu
    Luonnonvarakeskus (Luke)
    metsästäjätilastot
    riistasaalis
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle