• Nyt on hurja määrä: Valtion metsistä saatiin lähes kolme miljoonaa riistaruoka-annosta

    Eniten ruoka-annoksia tuotti hirvi, josta saatiin peräti 2,6 miljoonaa annosta. Pienriistasta metsästäjät taas loihtivat noin 238 000 ruoka-annosta.
    Valtion metsistä saatiin saalista yli 2,8 miljoonan ruoka-annoksen edestä vuonna 2024.
    Valtion metsistä saatiin saalista yli 2,8 miljoonan ruoka-annoksen edestä vuonna 2024. Kuva: Kimmo Haimi
    Metsä|Erä
    13.3.202510:45
    Eija Vallinheimo

    Metsähallitus julkaisi viime vuoden erälupamäärät poikkeuksellisesti kuvaten niitä riista-annoksina lautasella. Yhteensä metsästäjät saivat valtion metsistä saalista yli 2,8 miljoonan ruoka-annoksen edestä vuonna 2024.

    Metsähallitus kertoo, että saalis muutettiin ruoka-annoksiksi huomioimalla riistalajien keskimääräiset ruho- ja lihapainot ja määrittelemällä yhden ruoka-annoksen lihamääräksi 150 grammaa.

    Valtion metsistä kaadettiin viime vuonna 4 823 hirveä. Niistä saatiin keskimääräisten lihapainojen perusteella lähes 400 000 kiloa lihaa ja siten yhteensä 2,6 miljoonaa ruoka-annosta.

    Valtion mailta kaadetuista hirvistä saatiin 2,6 miljoonaa ruoka-annosta. Kuvassa hirvisoppa-annos.
    Valtion mailta kaadetuista hirvistä saatiin 2,6 miljoonaa ruoka-annosta. Kuvassa hirvisoppa-annos.  Kuva: Jaana Kankaanpää

    Hirvien lisäksi metsästäjien pienriistasaalis koostui 63 000 metsäkanalinnusta ja jäniksestä. Valtion alueilla suosituinta pienriistaa ovat metsäkanalinnut. Pelkästään metsoa ja teertä syötiin 180 000 annosta viime vuonna. Pienriistasaalista saatiin yhteensä laskennallisesti 238 000 riistaruoka-annosta viime vuonna.

    Tästä Metsähallituksen luvan ostaneiden osuus oli 105 000 ruoka-annosta ja kuntalaisen oikeudella metsästävien pohjoissuomalaisten osuus 133 000 annosta.

    ”Valtion maat riittävät tuottamaan joka toiselle suomalaiselle yhden riistaruoka-annoksen vuodessa”, erityisasiantuntija Mikko Rautiainen laskeskelee.

    ”Metsästys- ja kalastusluvissa ei sinänsä ollut viime vuonna mitään yllättävää. Esimerkiksi metsästäjät ostavat lupia aina enemmän, jos Metsähallitus asettaa niitä enemmän myyntiin hyvien kanalintukantojen myötä tai metsästysajat ovat pitkät”, Rautiainen sanoo.

    ”Valtion maat riittävät tuottamaan joka toiselle suomalaiselle yhden riistaruoka-annoksen vuodessa.”

    Mikko Rautiainen

    Lupametsästäjien saama pienriistasaalis pystytään laskemaan Metsähallitukselle jätetyistä saalispalautteista. Kuntalaisen oikeudella Pohjois-Suomessa metsästävien saama riistasaalis arvioitiin Luonnonvarakeskuksen (Luke) tekemien Pienriistan metsästys Pohjois-Suomessa -kyselyiden tulosten perusteella.

    Metsähallitus ei toistaiseksi pysty laskemaan yhtä tarkkoja lukuja valtion vesiltä saadusta kalasaaliista. Luonnonvarakeskus julkaisee kuitenkin tilastoja sekä vapaa-ajankalastuksen että kaupallisen kalastuksen saaliista.

    Eräluvat 2024

    Vuonna 2024 valtion alueille myytiin 79 401 metsästyslupaa (vuonna 2023: 84 268 kpl)

    Valtion maille myytiin vuonna 2024 yhteensä 82 490 kalastuslupaa (vuonna 2023: 101 258 kpl).

    Valtion alueiden hirviseurueisiin kuului 26 505 metsästäjää vuonna 2024.

    Lisää aiheesta
    • Erotatko, mikä lihoista on sisäpaisti?

      Erä | Tiedätkö, mitä ruokia peuran eri osista voi valmistaa? Katso videolta, erotatko mikä lihoista on sisäpaisti

      Tilaajalle
    • Jaakko Kolmonen leikkaamassa riistalihaa.

      Erä | Riistakakkosen paluuta odotellessa

      Tilaajalle
    • Metsästäjä-kirjailija Aleksi Lumme oli Riista-Ateljeen keittiössä opettelemassa valkohäntäpeuran käsittelyä. Taustalla riistakokki Martin Hägglund ja Petteri Kantola.

      Erä | Hyvästä riistaruoasta vastapainoa suurten peurakantojen kielteisille vaikutuksille

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Marjat ja sienet | Miksi puolukka kukkii runsaasti, vaikka on kohta lokakuu?

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle