
Vuosi oli 1983, kun televisiosta tuli Riistakakkonen-ohjelma. Siinä Jaakko Kolmonen ja lihamestari Matti Elomaa antoivat neuvoja hirven ja peuran lihan raakakypsentämisestä eli riiputtamisesta, paloittelusta, ruhon luuttomaksi leikkaamisesta ja lihojen pakastamisesta. Kukaan ei protestoinut, päinvastoin. Patakakkosesta tuli legendaarinen ohjelma, jonka tunnuksen moni vieläkin osaa viheltää.

Maailman on sittemmin muuttunut. Riistakakkosen jälkeen ei taida olla tullut montaakaan ohjelmaa, jossa tv:n prime-timessä olisi näytetty hirvenruhon käsittelyä. Nykyisissä ruokaohjelmissa Master Chefiksi havittelevat tekevät pinseteillä täydellisiä annoksia ja lopuksi tuomarit arvioivat, antoiko umami annokselle riittävän hienon ja tasapainoisen maun.
Riistaan perehtyneiden kokkien kanssa keskustellessa on käynyt selväksi, että nykyisin edes huippukokit eivät välttämättä osaa enää käsitellä eläimen ruhoa. Ei ihme, ettei riista päädy kovin helposti lautasille, sillä harvoista paikoista riistalihaa saa ostettua kauniisti valmiiksi pakattuna. Tähän ongelmaan on tartuttu Varsinais-Suomessa, jossa on alkamassa metsäalan perustutkintoon liitetty Metsästys ja syötävän riistan käsittely -kurssi.
Voi vain kuvitella, millaisen somepöyristymisen Kolmosen ohjelma nykypäivänä aiheuttaisi, vaikka suurin osa suomalaisista syö kuitenkin lihaa. Lihankulutus on nimittäin jatkuvasti kasvanut ja kasvaa arvioiden mukaan myös tänä vuonna. Kuluttajien ostopäätöksissä ja ruokailussa painottuvat edullisuus ja helppous.
Oma metsästysharrastukseni on kestänyt moneen konkariin verrattuna verrattain vähän aikaa. Alusta asti kuitenkin päätin, että sen mitä metsästän, myös käsittelen itse. Välillä saalista on paloiteltu YouTubea edestakaisin kelaamalla, välillä on apuna ollut kokeneempi kaveri, mutta aina saalis on lautaselle päätynyt.
Tämän seurauksena liha on saanut päässäni aivan uudenlaisen arvon. Kun nykyisin avaan jauhelihapaketin, tiedostan, mistä se on peräisin.
Kun lihan ostaa kaupasta, ei omia käsiä tarvitse liata, ruhon eri osat on paketoitu siististi ja helppokäyttöisesti, eivätkä valmiit tuotteet enää oikeastaan muistuta edes alkuperästään. Kaikki on siistiä ja helppoa.
Uudet ravitsemussuositukset kehottavat kasvipainotteiseen syömiseen, mikä tarkoittaa sitä, että lihan käyttöä pitäisi reippaasti vähentää. Ehkä televisioon pitäisi taas löytää uuden ajan Jaakko Kolmonen, joka näyttäisi perinteistä suomalaista ruuanlaittotaitoa ja opettaisi lihan käsittelyä. Se saattaisi muuttaa myös muiden kuin minun lihankulutustottumuksia.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
