Metsässä on paljon hirvenpapanoita, mutta ne eivät enää Malvaa kiinnosta. ”Viime talven harjoittelimme paikassa, jossa oli jänisten ja kauriiden jätöksiä.” Kuva: Johannes Wiehn
Pelastuskoiratoiminta sopii luontaisesti monille roduille – ”Oleellista on koiran sosiaalisuus ja halu tehdä ohjaajan kanssa töitä”
Ulla Seppälä ja lapinporokoira Malva ovat valmiina auttamaan, kun joku on kadonnut maastoon.Tilaajalle
”Pakottamalla ei koiraa saa tekemään etsintätyötä”, Ulla Seppälä sanoo. Kuva: Johannes Wiehn”Lähdetään hommiin!” Se riittää ohjeeksi, kun Ulla Seppälä on vapauttanut lapinporokoiransa Malvan pakettiauton häkistä.
Malva nuuhkaisee vainun ilmasta ja suuntaa mäntykankaalta sorakuopalle. Sieltä se kipuaa kivikkoiselle kumpareelle.
Koiran loikkiessa mättäillä sen valjaissa oleva kulkunen kilisee. Ääni auttaa Seppälää havainnoimaan koiran sijainnin peitteisessä maastossa.
Nyt menossa on viikoittainen treeni ja etsittävänä maalimies. Virkaa hoitaa sammalvuoteella istuskeleva valokuvaaja Johannes Wiehn.
Tuuli pyörii, vaihtaa suuntaa. Se hankaloittaa Malvan työtä, mutta pienen kaarroksen jälkeen koira saa taas vainun ja juoksee Wiehnin luokse.
”Tosi taitava! Hieno likka!” perässä saapuva Seppälä kiittelee.
Malvan palkkana on herkkupala sekä kehut ja silitykset. Tosin maalimiehen löytäminen on iso palkinto itsessään. Löytäjän korvat painuvat paijatessa luimuun ja silmät viiruun.
”Malva saa iloa siitä, että sen työhön ollaan tyytyväisiä.”
Ulla Seppälä
Ikä? 63
Perhe? Puoliso ja neljä aikuista lasta
Ammatteja? Kultaseppä, hieroja, veneenveistäjä
Ammatti nyt? Kotkan opiston tuntiopettaja
Tekeillä? Oman puutarhan hoitaminen
Harrastukset? Vapaaehtoisen pelastuspalvelun lisäksi veneily ja vaellusretket
Lempimetsä? Kallioinen mäntymetsä
Koiraroduilla on eroja
Kotkassa varttunut Seppälä muutti parikymmentä vuotta sitten perheineen Hämeenlinnasta Karhulaan, lähelle lapsuusseutujaan.
Pelastuskoiratoimintaa harrastavalla tutulla oli irlanninterrieri, jota käytiin ihastelemassa lasten kanssa. Perheeseen hankittiin samaa rotua oleva Kerra-pentu.
”Liityin Kerran kanssa pelastuskoirien treeniryhmään Haminassa. Kerra oli välillä tosi hyvä, välillä taas ei. Terrierillä oli muita mielenkiinnon kohteita kuin ihmisen jäljen etsiminen.”
Kun treeneihin tuli tutustumaan kotkalainen lapinporokoirien kasvattaja, Seppälä ymmärsi, että roduilla on eroa. Yhteistyö koiran kanssa voi sujua treeneissä myös helposti.
”Puoli vuotta myöhemmin kysyin, onko pentuja syntymässä. Seuraavalla viikolla oli, ja varasin heti yhden.”
Siitä harrastaminen pääsi kunnolla vauhtiin. Kotkaan perustettiin niihin aikoihin Suomen Pelastuskoiraliiton jäsenyhdistys, ja Seppälä liittyi siihen. Samalla treenimatkat lyhenivät.
”Harjoittelu jäsenyhdistyksessä mahdollistaa sen, että voi saada pätevyyden viranomaisten johtamiin henkilöetsintöihin.”
Äidin oma juttu
Ennen työlupaa koiran täytyy läpäistä Virta-tarkastus. Ensimmäisen lapinporokoiransa Usvan kanssa Seppälä treenasi sitä varten kaksi vuotta. Koejärjestelmä oli tuolloin hieman erilainen kuin nyt.
Lisäksi koiran ohjaajan täytyy hallita tietyt taidot. Ihmisen ja koiran koulutus kulkevat rinnan. Seppälä suoritti Vapaaehtoisen pelastuspalvelun eli Vapepan etsintä-, ensiapu-, suunnistus- ja viestintäkursseja.
”Teoriaa ja käytännön harjoituksia viikonloppukursseilla”, kuvailee Seppälä, jolle harrastus toi kaivatun oman jutun lapsiperhearjen keskelle.
”Lapsuudessa olin kulkenut paljon metsissä. Sitä seurasi kaupunkivaihe opiskeluineen. Pelastuskoiraharrastuksen myötä tapahtui paluu metsään.”
Seppälä on ollut myös tarkastajana viranomaistarkastuksissa. Niissä koiran tarkastettavana on 20–30 hehtaarin kokoinen alue. Se kuvastaa tilannetta, joka koirakolla on lähtiessään etsintään.
”Alueella on paljon enemmän tapahtumia kuin etsinnässä yleensä, tuoreita ja vanhoja jälkiä ja muutama eksynytkin. Mukana kulkee kartturi, tarkastaja, hälyryhmän edustaja sekä poliisi.”
Ulla Seppälän koirilla on lupa jorista, jos niillä on asiaa. ”En voi opettaa niitä siihen, että ne ovat aina hiljaa. Muuten ne eivät ilmaisisi havaintojaan maastossa.” Kuva: Johannes WiehnVapaaehtoistyötä ympäri vuoden
Ulla Seppälän ensimmäinen Vapepan etsintäkeikka oli kevättalvella 2003. Silloin hän toimi hälytyskoiran ja koiranohjaajan apuna kartturina. Tehtävänä oli tarkastaa alue taajaman liepeillä Haminassa.
”Etsintä oli tulokseton. Vainaja löytyi myöhemmin, kun lumet olivat sulaneet.”
Viime vuonna Vapepa suoritti koko Suomessa noin 280 etsintää ja lisäksi muita tehtäviä. Seppälä arvioi, että hänelle kutsuja hälytystehtäviin tulee vuosittain viidestä seitsemään, tasaisesti kaikkina vuodenaikoina.
Etsinnän kiireellisyyteen vaikuttavat sääolosuhteet ja etsittävän ikä. Lapsen etsiminen on aina kiireellinen tapaus. Samoin etsiminen talviaikana.
”Haminassa oli kerran talvietsintä, kun lunta oli tullut tosi paljon. Kahlasin metsässä liukulumikengillä. Lapinporokoira jaksaa painella hangella hyvin”, Seppälä sanoo ja rapsuttaa kiven päälle hypännyttä Malvaa.
Etsintätyö on raskasta, mutta sitä pitää tehdä jatkuvasti, jotta tuntuma pysyy yllä.
”Toivottavinta tietysti on se, ettei kukaan katoaisi.”
Virkamieskoira Malva
Pelastuskoiratoiminta sopii luontaisesti etenkin paimenkoirille, vesikoirille ja noutajille, mutta harrastusta voi kokeilla minkä tahansa rodun tai sekarotuisen koiran kanssa.
”Oleellista on koiran sosiaalisuus ja halu tehdä ohjaajan kanssa töitä. Metsästyskoiralla mielenkiinto tuppaa hurahtamaan muuhun kuin ihmiseen.”
Malva on Seppälän neljäs hälytyskoira. Malvaa edeltänyt Soma eläköityi vuoden 2023 lopussa ja menehtyi viime kesänä.
Ohjaajan täytyy tuntea koiransa hyvin ja osata tulkita sen reaktioita.
”Olemme työpari. Kumpikin tekee oman hommansa. En pidä itseäni huippukouluttajana, mutta osaan tarjota koiralle mieluisia tehtäviä sopivan kokoisina osina.”
”Malvan kanssa olen tehnyt paljon työtä sen eteen, että sen kiinnostus kauriin hajujälkiin hälvenisi.”
Malva täytti juuri neljä vuotta. Kotona Karhulassa vanhassa puutalossa asustelee myös samaa rotua oleva 7-vuotias Tievi. Siltä jäi Virta-tarkastus tekemättä.
”Tievi on melkoinen ilmapuntari, joka aistii tunteeni ja reagoi niihin. Hyvä arkiharrastaja, mutta liian pehmeä tositoimissa.”
Malvalle on sama, onko Seppälä kireä tai jännittynyt. Koira tekee omat hommansa. Jäljestäessään vapaana se ottaa välimatkaa ohjaajaansa.
”Työskentelijänä Malva on virkamieslaatua, eleetön ja tunnollinen. Ei vauhkoile eikä paru treeneissä vuoroaan odottaessa.”
Koira nauttii harjoittelusta. Malvan korvat menevät luimuun, kun sillä on hyvä olo. Kuva: Johannes WiehnKutsuja yötyöhön
Malva odottaa nyt pääsyä ensimmäiseen etsintäänsä. Se on juuri saanut postissa Suomen Pelastuskoiraliiton viralliset hälytysliivit, jotka annetaan Virta-tarkastetuille koirille.
Katoamistapauksissa poliisi tekee aluksi omat etsintätoimensa, ja jos ne eivät tuota tulosta, pyydetään vapaaehtoiset mukaan.
Kutsu etsintätyöhän saapuu Seppälälle OHTO-hälytysjärjestelmän kautta. Hälytys kännykkään kilahtaa usein myöhään illalla.
”Sitten pitää ilmoittaa, pääseekö mukaan vai ei.”
Pyyntönä voi olla vaikkapa tutkia tietty sähkölinja tai tienvarsi. Maastossa kuluu helposti useampi tunti. Koiran ja sen ohjaajan tukena on aina kartturi, joka keskittyy suunnistukseen.
Jos keli ei ole raskas, lapinporokoira jaksaa työskennellä jopa kuusi tuntia. Välissä pidetään huilitaukoja.
”Aamulla saan onneksi nukkua pitkään”, sanoo Seppälä, joka opettaa iltaisin hopeakorujen tekemistä Kotkan opistolla.
Liikenteenohjaajia ja muonittajia
OHTO-järjestelmä yhdistää kymmenien eri järjestöjen vapaaehtoiset. Etsinnänjohtaja kartoittaa, millaista porukkaa etsintään pyydetään ja minkä verran.
Maastoetsijöiden ja koirakkojen lisäksi tarvitaan esimerkiksi liikenteenohjaajia, suunnistajia, muonittajia ja ensihuollon vapaaehtoisia.
Etsintäjohdolla on apuna koiravastaava, joka voi seurata reaaliaikaisesti eri koirakoiden liikkumista. Niiden sijainti päivittyy ohjaajan kännykästä tai koiran tutkapannasta.
Käytössä on äppi, jossa näkyy maastokartta ja tallentuneet reitit. Siihen merkitään havaitut jäljet ja koiran muut reaktiot.
Useampaa ilmavainureaktiota voi seurata pyyntö tarkistaa jokin tietty paikka, vaikka se jäisi oman etsintäalueen ulkopuolelle.
”Kun tuuli ja maasto ovat suotuisat, koira voi haistaa ihmisen 200–300 metrin päästä, kauempaakin. Mutta jos on juuri pakastunut tuuleton sää, maastossa lumipälviä ja kadonnut on kiven päällä tai kuusen alla, koira voi ohittaa hänet metrin läheisyydeltä”, Seppälä sanoo.
”Kukin koirakko tarkistaa oman alueensa siten, mikä on sille ominaisin tapa. Oleellista on varmistaa, että alue on tyhjä eikä siellä ole kuljettu.”
Pimeällä Malvan valjaissa on kulkusen lisäksi valot. Kuva: Johannes WiehnKoira ilostutti eksyneen
”Siihen pyritään, että kadonnut löydetään elävänä”, Ulla Seppälä sanoo.
Reilut 20 vuotta kestäneen pelastuspalveluharrastuksensa aikana hän on löytänyt kolme vainajaa.
”Parempi niin kuin että tavallinen tallaaja törmää kalmoon. Ei se helppoa ole minullekaan. Tapahtumaa käsitellään jälkipuintiryhmässä, ettei se jää kummittelemaan.”
Seppälän toinen hälytyskoira Risku löysi etsittävän menehtyneenä kovan pakkasjakson jälkeen. Eräässä taajamaetsinnässä Usva nuuhki rakennuksen seinää ja palasi aina sen luo käytyään etäämmällä.
”En ymmärtänyt aluksi, mitä se meinasi”, Seppälä kertoo ja hahmottelee paperille karttapiirroksen siitä, mistä Usva sai hajujäljen ja mistä etsittävä löytyi menehtyneenä.
Salassapitovelvollisuutensa takia hän ei voi kertoa löytöpaikoista ja löydetyistä tunnistettavasti.
Elävänä löydetyn kadonneen reaktio voi yllättää etsijät. Niin kävi, kun Usva löysi muistisairaan istumassa metsästä kannonnokassa vesisateessa.
”Kytkin koiran puuhun, ja kartturi yritti ottaa kontaktia löydettyyn. Vanhus oli kylmissään ja äkeä meille. Emme saaneet häntä kahdestaan pystyyn ja hälytimme apuväkeä.”
Vanhus otti kontaktia vain Usvaan. Seppälä laski koiran vapaaksi ja etsittävä alkoi jutella sille. Tilanne vapautui, ja sen jälkeen lämpöpeitekin kelpasi.
Viimeisin etsintä Seppälällä oli kartturina alkukeväästä Myllykosken taajamassa.
”Kadonnutta ei löytynyt silloin, eikä häntä ole löytynyt ilmeisesti vieläkään.”
Kadonneen löytyminen tarjoaa palkinnon myös koiralle. Tässä maalimiehenä jutun kirjoittaja, toimittaja-kirjailija Jukka Behm. Kuva: Johannes WiehnArkitreenaus parasta
Parasta pelastuskoiraharrastuksessa ovat viikoittaiset treenit eri metsissä. Lupa harjoituksiin kysytään metsänomistajilta.
”Lisäksi neuvottelemme metsästysseurojen kanssa, jotta vältytään metsästyskoirien ja pelastuskoiratreenaajien törmäyksiltä.”
Treeniryhmässä on mukana yleensä 5–7 koirakkoa. Joku treenikavereista on tallannut metsään etukäteen hajujäljen, ja koirakot lähtevät vuorollaan töihin. Tai sitten harjoitellaan hakua, jolloin koira poimii ilmavainulla ihmisen hajun ja johdattaa haukkumalla ohjaajan paikalle.
Töitä tehdään leikin varjolla.
”Minulle tärkeä juttu on yhteisöllisyys. Se, että meillä on yhteinen päämäärä ja tavoite kouluttaessamme koiria. Ja se onnistumisen ilo, joka syntyy, kun saamme koiran oivaltamaan mitä toivomme.”
Ulla Seppälän mieleen on painunut syksyinen etsintä, jonka aikana hän oli tehnyt koiransa kanssa tunteja töitä metsässä.
”Sitten saapui ilmoitus kadonneen löytymisestä. Se on aina helpotus ja onnistuminen koko ryhmälle. Kun suuntasimme otsalampun valossa takaisin autolle, öinen suomaasto näytti taianomaisen kauniilta ja askel tuntui ihmeen kepeältä monien talsittujen kilometrien jälkeen.”
Artikkeli on julkaistu Aarteessa 6/2025.
Metsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
- Osaston luetuimmat
