• Merenkurkkuun 5 kilometriä uusia vaellusreittejä lisäbudjetilla – myös vangit antoivat panoksensa

    20 kilometrin reittikokonaisuudelle tehtiin kaksi täysin uutta luontopolkua ja kaksi taukopaikkaa.
    Uusia pitkospuita Merenkurkun maisemiin tehtiin toista kilometriä.
    Uusia pitkospuita Merenkurkun maisemiin tehtiin toista kilometriä. Kuva: Outi Ala-Härkönen
    Metsä|Luontomatkailu
    24.9.202322:00
    Jukka Hämäläinen

    Merenkurkun maailmanperintökohteen vaellusreittien kehittäminen on loppusuoralla. Uudistuksen jälkeen yli 20 kilometrin reittikokonaisuudelle on avattu kesän aikana kaksi täysin uutta luontopolkua ja kaksi taukopaikkaa.

    Koko reitistölle uusittiin pitkospuita, viitoitukset ja polkumerkit. Palveluita lisättiin uudella esteettömällä reitinosalla, luontolavalla ja esteettömällä näköalapisteellä.

    Vaellusreittiä piristettiin uusilla teematauluilla ja etäisyysviitoilla. Svedjehamnin infokatokseen tuli taidetta.

    ”On ollut todella hienoa nähdä nyt työn tuloksia ja miten paljon uutta maastoon on saatu kesän aikana. Uudistunut reitti yhdistettynä venekuljetukseen tarjoaa ainutlaatuisen elämyksen retkeilijälle. Olemme työllistäneet myös monta eri urakoitsijaa alueelta”, sanoo Metsähallituksen projektipäällikkö Jonna Hagström.

    ”Maailmanperintökohde tarvitsee monenlaisia vaellusvaihtoehtoja.” Rurik Ahlberg

    Vaellusreittiä on tehty eduskunnan lisämäärärahalla. Tavoitteena on ollut monipuolistaa matkailijoiden palveluja ja lisätä esteettömiä paikkoja.

    ”Merenkurkun maailmanperintökohde tarvitsee monenlaisia vaellusvaihtoehtoja. Tämän kokonaisuuden myötä vierailija voi helposti valita erimittaisia reittejä”, toteaa Mustasaaren kunnanjohtaja Rurik Ahlberg.

    Stora Segelsörenin ja Rotörskatanin taukopaikat ovat Metsähallituksen uutta mallistoa, jossa rakenteet tehdään elementeistä. Merenkurkun rakenteet on valmistettu Keravan ja Suomenlinnan vankiloiden puuverstailla.

    Stora Segelsörenin taukopaikka on uutta mallistoa.
    Stora Segelsörenin taukopaikka on uutta mallistoa. Kuva: Outi Ala-Härkönen

    Infokatokseen saatiin lapsiystävällistä taidetta bergöläiseltä taiteilijalta, Lars-Göran Söderholmilta. Lisäksi kattoon ripustettiin Söderholmin veistämiä lintuja ja muutama lintusilhuetti, jotka pelastettiin Wasalandian tornista ennen sen purkamista.

    Korsbådafjärdenin vesistön ylitykseen suunniteltu sähköllä toimiva vaijerilossi valmistuu myöhemmin.

    Uutta Merenkurkun maailmanperintökohteessa

    Uutta reittiä 5022 metriä

    Pitkospuita 1337 metriä

    Penkkejä 8 kappaletta

    Opastetauluja 28

    Pöytäpenkkejä 11

    Kuivakäymälöitä 4

    Polkusiltoja 8

    Keittokatoksia/tulisijoja 5

    Muita rakennuksia/rakennelmia 4

    Kalankatselulava.

    Lisää aiheesta
    • Petäjäveden vanhaan kirkkoon tutustuivat seminaarin  yhteydessä Annamari Maukonen Jyväskylän humanistisesta ammattikorkeakoulusta, Aivar Niinemägi Virosta, Sjoerd van der Linde Hollannista ja Hanna Hautamäki Lemettilän tilalta Petäjävedeltä.

      Unesco-kohteet tuovat turisteja ja rahaa paikallistalouteen

    • Merenkurkun Björköbyssä Saltkaretin näköalatornista näkee hyvin, kuinka maa kohoaa merestä pitkulaisina harjanteina.

      Metsänhoito | Merestä on kohonnut maata 70 000 hehtaaria sadassa vuodessa – ensin tulee leppä ja sitten kuusi

      Tilaajalle
    • Kauhaneva on kansainvälisesti arvokas suoalue, sen maisemissa vuorottelevat kuivemmat mättäät eli kermit, märemmät painanteet eli kuljut sekä avovetiset allikot. Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuiston retkeilyreitit kulkevat halki kauniiden suomaisemien.

      Retkeily | Geoparkit kertovat ajasta, jolloin jopa kilometrien paksuinen jäämassa peitti Suomea ja laava suihkusi maan alta

      Tilaajalle
    • Aurora Botnia aloitti liikennöinnin Vaasan ja Uumajan välillä viime elokuussa. Alukseen mahtuu 800 matkustajaa. Rahtikapasiteetti on 1 500 kaistametriä.

      Talous | Merenkurkun reittiliikenteessä ennätysvauhti: Wasalinen liikevaihto kasvoi 165 prosenttia toisella vuosineljänneksellä

    Artikkelin aiheet
    Merenkurkku
    vaellusreitit
    Metsähallitus
    luontopolku
    maailmanperintökohde
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Marjat ja sienet | Miksi puolukka kukkii runsaasti, vaikka on kohta lokakuu?