• Juha Viirimäki ostaa jatkuvasti lisämaata, mutta tiettyä metsätyyppiä hän ei enää halua hehtaariakaan

    Ylistarolaisella Juha Viirimäellä on selkeä tavoite. Hän aikoo luopua metsistään viimeistään 65-vuotiaana.
    Tilaajalle
    Juha Viirimäki tarkastelee mäntytaimikkoa, joka on lähtenyt ripeään kasvuun.
    Juha Viirimäki tarkastelee mäntytaimikkoa, joka on lähtenyt ripeään kasvuun. Kuva: Johannes Tervo
    Metsä|Metsänhoito
    1.3.202607:00
    Hanna Lensu
    Ylistaro

    Ylistarolaisen metsänomistajan Juha Viirimäen maalle valmistui viime vuonna voimalinjojen alustan hyödyntämisen mallikohde. Viirimäen omistama alue soveltui tarkoitukseen hyvin, sillä alueen edellinen omistaja oli jo muokannut sähkölinjan kupeeseen lintukosteikon. Alueella voi nyt tutustua yli 20 vaihtoehtoon, miten linjojen alusmaita ja reunametsiä voi hyödyntää.

    Viirimäen tilakokonaisuudessa on 73 hehtaaria peltoa ja 340 hehtaaria metsää. Ensimmäisen oman metsätilan Viirimäki osti jo vuonna 1994, jolloin hän oli 23-vuotias. Tilakeskus sijaitsee Ylistaron Kainastolla, ja myös tilan maat sijaitsevat pääosin Ylistarossa.

    ”Tavoitteenani on ostaa yksi metsäpalsta joka vuosi. Nykyään en ole järin innostunut julkisesti myyntiin tulevista kohteista”, Viirimäki kertoo.

    ”Suometsiä en osta lainkaan.”

    Nykyään Viirimäki sulkee osan ostokohteista suoralta kädeltä pois. ”Suometsiä en osta lainkaan. Niissä on hankaluuksia puun korjuussa. Ojituspalveluja ei saa, ja jollain pitäisi saada vesi pois. Jos ojat eivät ole kunnossa, puu ei kasva entiseen malliin.”

    Juha Viirimäki viljelee kotitilaansa Seinäjoen Ylistarossa. Pihaan hän on istuttanut lehtikuusia.
    Juha Viirimäki viljelee kotitilaansa Seinäjoen Ylistarossa. Pihaan hän on istuttanut lehtikuusia. Kuva: Johannes Tervo

    Haittojen minimointia

    Viirimäki toivoo, että tuulivoimayhtiöt tekisivät yhteistyötä maanomistajien kanssa linjojen rakentamisessa.

    ”Jotta maankäytön haitta saataisiin mahdollisimman pieneksi. Ymmärrän, että sähköä pitää siirtää”, hän pohtii.

    Suurin hankaluus linjoista koituu sen vuoksi, että niitä on pakko varoa. ”Tätä ikuista riesaa ei korvata mitenkään.”

    Viirimäki ei aio omistaa metsiään ikuisesti, vaan hän suunnittelee jo aktiivisesti siirtymää seuraavalle sukupolvelle.

    Myös Juhan poika Touko (oikealla) on kiinnostunut metsänhoidosta.
    Myös Juhan poika Touko (oikealla) on kiinnostunut metsänhoidosta. Kuva: Johannes Tervo
    Viirimäki kasvattaa myös visakoivuja. Karsimalla visasta saa oksatonta puutavaraa.
    Viirimäki kasvattaa myös visakoivuja. Karsimalla visasta saa oksatonta puutavaraa. Kuva: Johannes Tervo

    ”Ajattelen niin, että nuoret pitäisi ottaa mukaan tilan asioihin jo varhaisessa vaiheessa. Itselläni on tavoitteena luopua metsistä viimeistään 65-vuotiaana. Olen luottavainen, että joku lapsista jatkaa.”

    Juha Viirimäki

    Ikä: 54 vuotta.

    Metsänomistaja ja maanviljelijä Seinäjoen Ylistarosta. Työskentelee metsäkeskuksessa projektipäällikkönä.

    Koulutus: Metsätalousinsinööri AMK ja maatalouden ammattitutkinto.

    Harrastukset: Hiihto, raviurheilu ja jääkiekkoseura Vaasan Sportin peleissä käyminen. Veikko Vionojan taiteen keräily.

    Yhteisomistushevonen Taivartti, jota valmentaa Antti Ojanperä ja hoitaa Varpu Säteri.

    Perheeseen kuuluvat ravitsemusalalla työskentelevä vaimo, tytär ja poika.

    Raivaa itsesi kuntoon

    Päivätyö metsäkeskuksessa on tarjonnut Viirimäelle kiinnostavia uudenlaisia näkökulmia metsätalouteen. Hän on perehtynyt muun muassa luonnontuotteiden hyödyntämiseen ja metsänhoitotyön vaikutuksiin fyysisen kunnon ylläpidossa. Tässä suhteessa mies elää kuten opettaa.

    ”Raivaussahatyötä teen niin paljon kuin kerkeän, mutta käytän myös ostopalveluja.”

    Metsäinsinöörin työkalut odottavat varastossa kevään tuloa.
    Metsäinsinöörin työkalut odottavat varastossa kevään tuloa. Kuva: Johannes Tervo

    Julkisuudessa käytävä keskustelu metsätaloudesta harmittaa Viirimäkeä.

    ”Esimerkiksi tiettyjen tiedotusvälineiden kautta tuleva kanta jatkuvasta kasvatuksesta. Tälläkin hetkellä koneenkuljettajista on pulaa. Jos puut joudutaan korjaamaan neljä kertaa suuremmalta alueelta, siinä loppuvat vientitulot ja pian Yleisradiokin.”

    Hän epäilee, että omalla tilalla pienaukkoihin siirtyminen olisi mahdoton yhtälö.

    ”Nyt se on minulla pääkopassa, mitä missäkin pitää tehdä ja missä mennään milläkin kohteella.”

    Vinkit metsänomistajalle

    Tee uudistustyöt nopeasti.

    Optimoi, mitä uudistusmateriaalia viljelyssä tarvitaan.

    Mieti, onko mahdollista kylvää.

    Tee taimikonhoito ajallaan.

    Loput työt hoituvat koneellisesti – voit nostaa jalat pöydälle!

    Maataloudessa kasvinviljelyn huono kannattavuus mietityttää. ”Kun koneiden hinta on noussut, on hankalaa investoida ja pitää kalustoa yllä. Olen 30 vuotta viljellyt ja se on kuin löisi päätään Karjalan mäntyyn.”

    Silti hän ei kannusta lapsiaan myymään peltoja. ”Olen aina sanonut, että jos ette itse viljele, pellot kannattaa vuokrata eikä myydä. Sitä ei voi tietää, jos viljely vielä jonain päivänä nousee arvoon ja kannattavaksi, ja jos tulevaisuudessa kasvaa maahenkinen sukupolvi. On mistä jatkaa.”

    Viirimäellä on aina ollut hevosia. Seinällä on Veikko Vionojan taulu tamma Heilasta, joka pyöräytti aikoinaan kaksosvarsat.
    Viirimäellä on aina ollut hevosia. Seinällä on Veikko Vionojan taulu tamma Heilasta, joka pyöräytti aikoinaan kaksosvarsat. Kuva: Johannes Tervo
    Lisää aiheesta
    • Hilkka Ylä-Pynnönen ratsastaa perheen omissa metsissä. Satulaan hän ehtii pari kolme kertaa viikossa, kesällä useamminkin.

      Metsänhoito | Kun Hilkka Ylä-Pynnönen jäi leskeksi, hänelle siirtyi vastuu 600 hehtaarista metsää – ”Ensimmäisinä vuosina koin itseni todella voimattomaksi ja osaamattomaksi”

      Tilaajalle
    • Porilainen Suvi Korjonen sai 14 hehtaaria metsää lahjaksi vanhemmiltaan.

      Ihmissuhteet | Mitä metsälleni tekisin?

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    metsänomistus
    metsätalous
    Ylistaro
    maatalous
    Juha Viirimäki
    Aarre
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla