• MTK:n Tiirola arvioi esitystä metsien suojelusta: Muodostuva käytäntö vaikuttaisi lopulta yksityisiin metsiin

    Metsänomistajien edunvalvontajärjestö MTK pitää valtion vanhojen metsien suojeluratkaisua onnistuneena. Suojelukriteerit valtion mailla voivat vaikuttaa myös yksityisiin metsänomistajiin.
    Valtion vanhojen metsien suojeluratkaisut keräävät kiitosta metsänomistajilta. Kuvituskuva.
    Valtion vanhojen metsien suojeluratkaisut keräävät kiitosta metsänomistajilta. Kuvituskuva. Kuva: Heikki Willamo
    Metsä|Metsä
    5.6.202420:29
    Taneli Laine

    ”Päätös on metsänomistajien kannalta onnistunut”, kommentoi Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola hallituksen tekeillä olevaa valtion vanhojen metsien suojelupäätöstä. Tiirola kommentoi uutista tuoreeltaan MT:lle.

    Asiasta kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat. Vielä julkaisemattoman päätöksen tiedot perustuvat IS:n näkemään virkamiesesitykseen.

    Päätös perustuu EU:n biodiversiteettistrategiaan, jonka mukaan kaikki jäljellä olevat luonnontilaiset metsät ja vanhat metsät tulee suojella tiukasti. Vanhojen metsien määrittelyn saavat tehdä jäsenmaat itse.

    Päätöksen kiistellyin osa ovat puustoa koskevat edellytykset valtion vanhojen metsien suojelulle. Suojelukriteereistä käytiin keväällä vääntöä ympäristöministeriön sekä maa- ja metsätalousministeriön välillä.

    Uusien kriteerien pohjana ovat nyt maa- ja metsätalousministeriön esitykset suojeltavan puuston iälle ja lahopuun määrälle.

    Lisää aiheesta
    • Ministeriöt ovat eri mieltä siitä, miten vanhojen metsien ikä ja lahopuun määrä pitäisi määritellä.

      Metsäpolitiikka | Vanhojen metsien määrittelyyn ei löydy Suomessa sopua – kriteerit ovat joka tapauksessa tiukat

    MTK:n Tiirola näkee suojeluratkaisulla kauaskantoisia seurauksia.

    Vaikka hallituksen päätöksessä on kyse valtion omistamista vanhoista metsistä, saattaa sääntely ulottua aiottua kauemmaksi.

    ”Valtion metsiä koskevasta sääntelystä muotoutuu puunostajille käytäntö, joka todennäköisesti ulottuu koskemaan myös yksityisiä metsänmyyjiä.”

    Tiirola toivoo enemmän panoksia metsien vapaaehtoiseen suojeluun, vaikka sillä suojeltaisiin nuorempiakin metsiä.

    ”Yksityiset metsänomistajat tarjoavat vapaaehtoisen suojelun Metso-ohjelmaan koko ajan enemmän suojeltavaa, kuin mihin rahoitus riittää”, Tiirola muistuttaa.

    ”Yksityiset metsänomistajat tarjoavat vapaaehtoisen suojelun Metso-ohjelmaan koko ajan enemmän suojeltavaa, kuin mihin rahoitus riittää”

    ”Etelä-Suomen metsien suojelussa ja monimuotoisuuden turvaamisessa pitäisi keskittyä määrän ohella laatuun: arvokkaimpia kohteita ovat esimerkiksi lehdot, joissa pinta-alaa on niukasti mutta suojeltavaa paljon.”

    Tiirolan mukaan luonnon monimuotoisuuden eteen voidaan tehdä vaikuttavaa työtä muutenkin kuin suojelemalla.

    Keskustelussa tulisikin huomioida mahdollisuus talousmetsien luonnonhoitotyölle, jossa monimuotoisuudelle tärkeitä metsän rakenteita säästetään ja lisätään myös yksityisten metsänomistajien talousmetsissä.

    Lisää aiheesta
    • Marjastus on suomalaisille tärkeä. Siitä nauttivat etenkin yli 55 vuotiaat naiset.

      Lähes kaikki suomalaiset haluavat säilyttää metsät mahdollisimman luonnonmukaisina

    • Vanhan metsän kriteeristöstä ei ole syntynyt yhteistä näkemystä kahden vastuuministeriön välille. Kuvassa suojeltua aarniometsää. Kuvituskuva.

      Politiikka | Vanhoille metsille pitää saada tarkat kriteerit – yksityismetsissä suojelun tulee olla aidosti vapaaehtoista

    • Marko Mäki-Hakolan mielestä vanhat metsät pitää suojella niiden arvokkaiden piirteiden perusteella, ei vain suojelupinta-alan kasvattamisen takia.

      Metsäpolitiikka | Vanhojen metsien kriteerit eivät johda pakkosuojeluun, mutta vapaaehtoisiin toimiin pitää löytyä rahaa – MTK:n Mäki-Hakola: ”Tämä on haasteellinen kokonaisuus”

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    ”Olisi varmaan kivaa ja hyödyllistä, jos metsässä kulkiessasi voisi katseella tunnistaa kasveja ja lintuja sekä määrittää metsän kasvupaikan,” pohtii Simo Jaakkola kolumnissaan. Kuvituskuva.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Älylaseilla metsätieto suoraan silmille? Laseista voi pian olla hyötyä myös koneenkuljettajille

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • FinnMetko 2026 -näyttelyssä on esillä laajasti koneyrittämisen kalustoa. Metsäkonepuolella esillä ovat niin pienemmät, kuin suuremmatkin koneet.

    Koneviesti | FinnMetko 2026 -näyttelytapahtuma syyskuun alussa – tuttu alue Jämsässä täynnä toimintaa