Vanhoille metsille pitää saada tarkat kriteerit – yksityismetsissä suojelun tulee olla aidosti vapaaehtoista

EU:n biodiversiteettistrategian mukaan kaikki unionin alueen jäljellä olevat luonnontilaiset metsät ja vanhat metsät tulee saattaa tiukan suojelun piiriin. Sen mukaisesti Petteri Orpon (kok.) hallitus on ohjelmassaan sitoutunut suojelemaan valtion mailla sijaitsevat luonnontilaiset ja vanhat metsät. Biodiversiteettistrategiaan liittyen Luonnonvarakeskus Luke ja Suomen ympäristökeskus Syke selvittivät viime vuonna vanhojen metsien tunnuspiirteitä. Jo tuolloin erityisesti ympäristöjärjestöt kritisoivat kriteerejä liian tiukoiksi ja katsoivat, että niiden perusteella moni vanhaksi luokiteltava metsähehtaari jäisi suojelun ulkopuolelle.

Nyt julkisuuteen on noussut kahden vastuuministeriön toisistaan selvästi eroavat käsitykset vanhan metsän kriteereistä. Erityisesti kiikastaa siitä, minkä ikäistä vanhan metsän puuston tulisi keskimäärin olla ja minkä verran vanhassa metsässä tulee olla lahopuuta. (MT 17.5.)

Keski-ikä- ja lahopuukriteereitä täydentävistä vaatimuksista ministeriöt sen sijaan ovat yksimielisiä. Näistä neljästä täydentävästä kriteeristä vähintään kahden pitää suojeltavassa metsässä täyttyä. Metsikön pitää olla uudistunut luontaisesti, rakenteeltaan monipuolinen ja lisäksi siinä tulee olla kyseiselle metsätyypille ominaisia metsän elinkaaren loppuvaiheen lajeja. Metsissä tulisi myös olla mikrohabitaatteja eli esimerkiksi lintujen tai liito-oravan pesäkoloja puiden rungoissa.

MTK:n metsäjohtaja Marko Mäki-Hakola muistuttaa MT:n haastattelussa, että kriteeristöjä rakennettaessa lähtökohtana pitää olla aito luonnonsuojeluhyöty. Toisin sanoen suojelun pitää perustua kohteiden todelliseen merkitykseen, niiden monimuotoisuuden kannalta arvokkaisiin piirteisiin. Suojelua vain suojelualan kasvattamisen vuoksi ei voi hyväksyä.

Vaikka Orpon hallitus on selkeästi linjannut suojelun painopisteen olevan valtion omistamissa metsissä ja yksityismetsien suojelua toteutettavan vapaaehtoisuuden pohjalta, metsänomistajien keskuudessa tämänhetkinen tilanne synnyttää epäluuloa. Mäki-Hakola on huolissaan vapaaehtoisen suojelun toteutumisesta yksityismailla, jos lopullisiin vanhojen metsien kriteereihin jää tulkinnanvaraisuutta tai ikävaatimukset lasketaan liian alas.

Perustellusti riskiksi koetaan myös yksityismetsiä kiertelevät kartoittajat. Jos omaan metsään lyödään vanhan metsän leima, metsänomistaja käytännössä menettäisi mahdollisuutensa päättää itse metsäomaisuutensa käytöstä: ympäristöjärjestöjen nostamaa myrskyä välttääkseen metsäyhtiöt kieltäytyisivät varmuudella käymästä sen puusta enää kauppaa. Valtion onkin varattava aidosti suojeluun riittävä rahoitus, mikäli vanhojen metsien inventointia ulotetaan yksityismaille ja metsänomistajan riski joutua korvauksettoman varjosuojelun uhriksi halutaan aidosti estää.

Epämääräisyys voi johtaa myös suojelutavoitteen vastaiseen lopputulemaan: pelkkä pelko suojelusta voi johtaa aavistushakkuisiin eli ikääntyvien metsien myyntiin varmuuden vuoksi.

Erimielisyyden keskellä on tärkeä muistaa, että enemmistö metsänomistajista on valmis suojelemaan omistamaansa metsää, mikäli sen aiheuttamat menetykset ja kustannukset korvataan asianmukaisesti. Maaseudun Tulevaisuuden keväällä toteuttaman Metsätutka-kyselyyn vastanneista 55 prosenttia voisi suojelua tai on jo suojellut osan metsistään. (MT 3.5.) Tärkeintä on, että maanomistaja voi kokea saaneensa menetystä vastaavan korvauksen. Kuten WWF:n johtava metsäasiantuntija Mai Suominen syksyllä MT:ssä totesi: vanhojen metsien suojelu yksityismailla on tehtävä oikeudenmukaisesti ja rahoituksen riittävyys siitä maanomistajalle maksettaviin korvauksiin on varmistettava (MT 24.11.2023).