
Metsätilakaupassa riitti viime vuonna vauhtia. Suomen Sijoitusmetsien mukaan sekä metsäkauppojen määrässä että hinnoissa rikottiin vanhat ennätykset.
”Metsäkiinteistökaupassa riitti viime vuoden aikana myyjiä ja ostajia. Talvikuukaudet ovat perinteisesti hiljaisempia, joten seuraavan kerran markkinaa testataan kevään loppupuolella”, toteaa toimitusjohtaja Mika Venho.
Venho odottaa, että metsätilojen hintojen nousu jatkuu maltillisesti myös tänä vuonna. ”Vuodenvaihteessa toteutettu metsävähennyksen nosto todennäköisesti lisää ostointoa erityisesti niiden sijoittajien keskuudessa, jotka olivat jo käyttäneet metsävähennyksensä”, sanoo Venho.
Metsävähennys nousee tänä vuonna 60 prosentista 75 prosenttiin. Sen saa nopeimmin käyttöön metsätiloilla, joissa on välittömiä hakkuumahdollisuuksia.
Viime vuonna yli 10 hehtaarin metsätiloista tehtiin 2100 kauppaa. Niissä omistajaa vaihtoi 67 900 hehtaaria metsää.
”Vaikka nuo tiedot eivät ole joulukuun osalta täydelliseltä, luvut osoittavat vahvaa markkinamäärää ja runsasta tarjontaa. Kauppamäärän osalta vuosi oli ennätysvilkas, vaikka vuonna 2020 tehtiin enemmän kauppoja pinta-alalla mitattuna”, Venho laskee.
Määrän lisäksi metsätilojen hinnat nousivat. Suomen Sijoitusmetsien käyttämä hintaindeksi vahvistui lähes 8 prosenttia. Siitä puuttuvat aivan vuoden lopussa tehdyt kaupat.
Puukaupoissa hintahuippu osui kevätkesään. Sen jälkeen puun kantohinnat kääntyivät laskuun ja puukauppa hidastui. Myös metsätilojen hintojen nousuvauhti hidastui vuoden viimeisellä neljänneksellä.
”Vaikka kantohinnat laskivat vuoden toisella puoliskolla, laskun vaikutus metsäkiinteistöjen hintatasoon jäi toistaiseksi pieneksi”, toteaa Venho.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
