• Uhanalaista arosuohaukkaa ammuttiin Laukaassa

    Erittäin uhanalaista arosuohaukkaa on ammuttu Laukaassa. Lintu jouduttiin lopettamaan.
    Arosuohaukka luokitellaan Suomessa erittäin uhanalaiseksi.
    Arosuohaukka luokitellaan Suomessa erittäin uhanalaiseksi.  Kuva: Vesa Virtanen
    Metsä|Luonto
    19.8.202614:04
    Suvi Jylhänlehto

    Kaksi lintuharrastajaa löysi lauantaina Laukaan Vuonteella loukkaantuneen arosuohaukan. Eläinlääkärin tekemässä röntgentutkimuksessa paljastui, että linnun jalka ja siipi olivat poikki ja että sen kehossa oli hauleja. Myös muut linnun vammat sopivat ampumisesta aiheutuneiksi, lintujärjestö Birdlife Suomi kertoo tiedotteessa.

    Vammojen vakavuuden vuoksi lintu jouduttiin lopettamaan.

    Birdlife Suomi muistuttaa, että Suomessa kaikki petolinnut ovat rauhoitettuja, eikä arosuohaukkaa voi sekoittaa metsästettäviin riistalintuihin. Laji luokitellaan Suomessa erittäin uhanalaiseksi. Suomessa arvioidaan pesivän vain 5–25 arosuohaukkaparia.

    ”Arosuohaukan ampuminen osoittaa, että Suomessa tapetaan edelleen laittomasti petolintuja. Tappaminen on erityisen haitallista harvalukuisille ja uhanalaisille lajeille, joiden jokaisella yksilöllä on erityinen merkitys kannan säilymiselle”, Birdlifen tiedotteessa todetaan.

    Sisä-Suomen poliisilaitoksen rikoskomisario Marfa Raipela vahvistaa MT:lle, että tapauksesta on tehty rikosilmoitus. Raipelan mukaan asiaa tutkitaan luonnonsuojelurikoksena.

    Arosuohaukan korvausarvo on 6 746 euroa.

    Lisää aiheesta
    • Metsästettävistä vesilinnuista kuvan sinisorsa muistuttaa rauhoitettua harmaasorsaa.

      Rauhoitettujen lintujen ampumiset metsästyksen yhteydessä ovat harvinaisia yksittäistapauksia

    • Sepelkyyhkyn pääravintoa ovat viljan jyvät ja herneet.

      Erä | Kun lähtee kyyhkyjahtiin, on syytä pitää mielessä muutama asia − lue tästä vinkit onnistuneeseen jahtiin

      Tilaajalle
    • Räkättirastas Rakentaa heinistä ja savesta puuhun tai maahan puolipallon muotoisen pesän, johon ilmestyy vihertäviä ruskeilla pilkuilla varustettuja munia.

      Luonto | Myös rauhoittamattomille linnuille pitää antaa pesintärauha – jokaisella lajilla on oma hintalappunsa, jos lakia uhmaa

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    arosuohaukka
    lintu
    luonnonsuojelurikos
    Birdlife Suomi
    Laukaa
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Marjat ja sienet | Miksi puolukka kukkii runsaasti, vaikka on kohta lokakuu?