

Tammimetsän pohjalle varisseet lehdet kahisevat, kun raumalainen metsänomistaja Hannu Helleaho poimii niiden seasta käteensä tammenterhon.
”Ei taida olla enää kelvollinen”, hän tuumaa ja viskaa terhon takaisin maahan.
Terhoja ei metsän pohjalla enää pahemmin näy, sillä Helleaho on jo kerännyt parhaimmat talteen. Loput ovat menneen oravien ja närhien suihin.
Ympärillä avautuvan tammimetsän rungot kohoavat kohti taivasta melko suorina ja oksattomina.
”Moni on kysynyt, olenko sahannut niistä oksia pois. En oikeastaan lainkaan.”
Helleaho istutti tammimetsän omin käsin vanhalle laidunmaalle 1980-luvun lopulla.
”Silloin ei koko kylässä ollut kuin muutama pihatammi. Halusin testata pystyykö tammen kasvattamaan tukkirunkoiseksi. Taimia ei meinannut löytyä mistään, mutta lopulta sain ne Metsänjalostussäätiön kautta”, Helleaho muistelee.
Vähintään yhtä hankalaa oli löytää kasvatusohjeita. Lopulta Helleaho päätyi tilaamaan ruotsinkielisen jalopuiden kasvatusoppaan.

Tammimetsän voi perustaa monella tapaa, mutta halpaa se ei yleensä ole. Puuraaka-aineen laadun varmistamiseksi taimikko tulisi kasvattaa hyvin tiheänä.
Kustannustehokas vaihtoehto on istuttaa tammen lisäksi muita puulajeja. Sen pariksi sopivat hyvin esimerkiksi kuusi, koivu ja tervaleppä.
Silloinen Metsäntutkimuslaitos, nykyinen Luke, kävi mittaamassa Helleahon taimikon tutkimustarkoituksessa 1990-luvun alkupuolella.
Tuolloin kuuden vuoden ikään ehtineen taimikon tiheys oli 7 000 taimea hehtaarilla, kun mukaan laskettiin myös luonnostaan syntyneet taimet.
”On pitänyt olla aktiivinen ja joka vuosi vähän raivailla, ettei tammi jää muiden puulajien jalkoihin.”
Tammitaimikon perustaminen voi maksaa Luken laskelmien mukaan jopa 5 500 euroa hehtaarilta, jos kaikki istutettavat taimet suojataan. Laskelmassa valtaosa pinta-alasta uudistettiin kuuselle ja vain kymmenesosa tammelle.
Tammen taimi maksaa noin pari euroa, mikä on lähes kymmenkertainen hinta yksivuotiseen kuusen taimeen verrattuna.
Tammi on erityisen herkkä jyrsijä- ja hirvieläintuhoille, minkä vuoksi taimien suojaaminen on käytännössä välttämätöntä. Vaihtoehtoina on joko taimikon aitaaminen tai taimien runkosuojaus.
”Silloin kun tämä taimikko istutettiin oli se etu, ettei täällä ollut metsäkauriita”, Helleaho sanoo.
Tammi menestyy parhaiten Etelä- ja Lounais-Suomessa, mutta pihapuuna se menestyy pohjoisempanakin.
”Pienet hirvieläimet ovat suurin ongelma siellä, missä olisi eniten mahdollisuuksia tammen ja muiden jalojen lehtipuiden viljelyyn”, sanoo Luonnonvarakeskuksen (Luke) erikoistutkija Katri Himanen.

Tammen kasvatus laatupuuksi ei sovi passiiviselle metsänomistajalle. Himanen vertaa sitä visakoivuun.
”Harvennusten ja niiden ajankohtien kanssa on oltava tarkkana. Voi joutua tekemään jopa pystykarsintaa.”
Jos tavoitteena on monimuotoisuuden lisääminen, ei harvennuksista tarvitse samaan tapaan huolehtia.
Helleaho toivoo tammistaan kasvavan laadukasta puuraaka-ainetta, mutta päätavoitteena on juurikin monimuotoisuuden lisääminen. Tammi voi tarjota elinympäristön jopa 500 eliölajille.
”Ajatuksenani on vähän keinotekoisesti palauttaa luontoa ja tehdä lehto. Olen siirtänyt tänne lehtokasveja, ja osa on menestynyt ihan hyvin”, Helleaho kertoo.

Tammimetsän vierestä löytyy myös toinen, pienempi ja nuorempi tammikko. Sen taimet Helleaho kasvatti itse omasta metsästä keräämistään tammenterhoista.
Tammi alkaa tuottaa terhoja noin 20 vuoden iässä. Paras keruuaika on syksyllä syys–lokakuussa. Terhot voi kylvää syksyisin myös suoraan maahan.
Hyvän terhon erottaa huonosta yksinkertaisella ämpäritestillä. Jos terho jää kellumaan, on se yleensä kuivunut tai muuten viallinen. Jos se painuu pohjaan, se on todennäköisesti kasvatukseen sopiva.
Terhot tulisi säilyttää talven yli viileässä paikassa esimerkiksi hiekan seassa. Keväällä itäneet taimet nostetaan varovasti hiekasta ja siirretään kasvamaan ruukkuihin multaan.
Tammenterhoja on Helleahon kokemusten perusteella haastavaa varastoida, sillä kosteuden ja lämmön tulisi pysyä tasaisena.
”Paras on vaan pistää heti maahan”, Helleaho tuumaa. Sopiva istutussyvyys on viitisen senttiä, sillä liian syvälle istutettu terho itää huonosti.
”Kerran istutin terhoja pottiputkella ja ihmettelin, ettei niistä tullut mitään. Parempi tulos tuli, kun heitin joskus suutuspäissäni terhot metsän pohjalle.”
Juttua muokattu 5.11. klo 13:31. Lisätty tieto tammen taimen hinnasta.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
