

Luonnossa liikkumisen ja eräharrastusten suosio säilyi viime vuonna korkeana. Kiinnostus Suomen kansallispuistoihin on kasvanut koko 2000-luvun.
Metsähallituksen Luontopalveluiden kohteisiin tehtiin viime vuonna yhteensä 8,7 miljoonaa käyntiä. 2022 käyntejä oli 8,4 miljoonaa. Mukana ovat kansallispuistojen, retkeilyalueiden ja muiden retkikohteiden käyntimäärät sekä Luontopalveluiden hallinnoimien historia- ja kulttuuriperintökohteiden ja luontokeskusten käyntimäärät.
Myös eränkäyntivuorokausien määrä kasvoi lähes 30 000:lla 578 454 eränkäyntivuorokauteen.
Retkeilijöiden rahankäytön vaikutukset lähiseudulla nousivat 413 miljoonaan euroon. 2022 ne olivat 391,8 miljoonaa euroa.
”Retkeilyrakenteisiin liittyvää korjausvelkaa on aika hyvin saatu kiinni.” Juha S. Niemelä
Kansallispuistojen retkeilyrakenteiden kunnostuksia jatkettiin viime vuonna lisärahoituksen turvin.
”Retkeilyrakenteisiin liittyvää korjausvelkaa on aika hyvin saatu kiinni. Siltä osin kansalaisille turvataan turvallisia retkeilykokemuksia”, kertoi Metsähallituksen pääjohtaja Juha S. Niemelä toimittajatilaisuudessa tiistaina.
Valtiontalouden tilanteen vaikutus budjettirahoituksella toimiviin Luontopalveluihin ja Eräpalveluihin tulee varmasti keskusteluttamaan tänä vuonna, Niemelä sanoi.
Julkisia hallintotehtäviä hoitavat Luontopalvelut hoitaa luonnonsuojelualueita ja tuottaa retkeilypalveluja, Eräpalvelut vastaa kalastuksen ja metsästyksen järjestämisestä valtion alueilla.

Hallitus leikkasi Luontopalveluiden tämän vuoden rahoitusta 11 miljoonaa euroa viime vuoteen verrattuna.
Metsähallitus kävi syksyllä muutosneuvottelut, jotka johtivat 42 henkilön työsuhteen päättymiseen.
Luontopalvelujohtaja Henrik Jansson kertoo, että syksyn vaikeiden päätösten jälkeen tämä vuosi pärjätään. ”Tämä vuosi selvitään veitsi kurkulla.”
Vuosi- ja vastuullisuuskertomuksen mukaan Luontopalveluiden henkilöstömäärä putosi viime vuonna vuoden 2022 545:stä 455:een.
Luontokeskusten aukioloaikoja on jouduttu supistamaan. Esimerkiksi Oulanka on ollut hiljaisempaan aikaan kiinni.
Luontokeskusten aukioloaikoja on jouduttu supistamaan.
Julkisuudessa on ennakoitu, että jopa kolmannes Luontopalveluiden ylläpitämistä taukopaikoista jouduttaisiin karsimaan.
Metsähallituksella on noin 1 600 taukopaikkaa, kun mukaan lasketaan tulipaikat, laavut, autiotuvat ja kammit, MT kertoi joulukuussa.
Palvelurakenteita pystytään Janssonin mukaan ylläpitämään, mutta jos joku paikka hajoaa, voi olla että se joudutaan sulkemaan.
Luontopalveluiden priorisointisuunnitelmaa tehdään parhaillaan. Nyt meneillään ovat Janssonin mukaan sidosryhmäkeskustelut.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
