
Metsähallituksella on edessä tiukat ajat, sillä Luontopalvelujen kokonaisrahoitus pienenee ensi vuonna 11 miljoonaa euroa.
Luontopalvelujohtaja Henrik Jansson kertoo MT:lle, että suurin osa talouden sopeuttamisesta saavutetaan henkilöstövähennyksillä, joista kerrottiin joulukuun alussa.
Lisäksi Luontopalvelut tasapainottaa talouttaan vielä noin kolmen miljoonan euron säästöohjelmalla, joka kohdistuu muun muassa rakennuksiin, palveluverkostoon ja kalustoon.
Julkisuudessa on ennakoitu, että jopa kolmannes Luontopalveluiden ylläpitämistä taukopaikoista jouduttaisiin karsimaan. Metsähallituksella on noin 1 600 taukopaikkaa, kun mukaan lasketaan tulipaikat, laavut, autiotuvat ja kammit.
Janssonin mukaan on vielä liian aikaista sanoa, kuinka monesta taukopaikasta pitää säästöjen vuoksi luopua.
”Yksi kolmasosa on pahin mahdollinen skenaario”, hän toteaa.
”Paljon on käyttämätöntä rakennuskantaa. Säästöt eivät välttämättä suoraan vaikuta käyttäjiin.”
Taukopaikkojen purkaminen on Janssonin mukaan aina viimeinen vaihtoehto. Myös niiden vuokraus yritystoimintaan ja erilaiset hoitosopimukset voivat tulla kyseeseen.
”Purkaminenkin maksaa. Erilaisia ratkaisuja paikallisten tahojen kanssa etsitään”, hän sanoo.
Jos suojelualueella sijaitsevia tupia ja laavuja myydään, ne velvoitetaan purkamaan ja viemään pois, koska suojelualueilla ei voi olla yksityisiä kohteita, Jansson selventää.
Eniten kustannuksia tulee taukopaikkojen puuhuollosta, huussien tyhjennyksestä ja siivouksesta.
”Purkaminenkin maksaa. Erilaisia ratkaisuja paikallisten tahojen kanssa etsitään.”
Käyttöasteen lisäksi taukopaikkojen säilyttämisen puolesta puhuvat muun muassa turvallisuusseikat. Vaikka hankalan matkan päässä sijaitseva tupa olisi kallis ylläpitää, se voi olla retkeilijälle tärkeä.
Janssonin mukaan säästöohjelman tavoitteista keskustellaan ohjaavien ministeriöiden kanssa ja toteutuksessa kuullaan sidosryhmiä ja asiakkaita.
Keskustelut ja kuulemiset alkavat ensi vuoden alussa. Säästöohjelma on suunniteltu ensi kesään mennessä, hän uskoo.
Uusien kohteiden investointeja, kuten esimerkiksi Oulun Sanginjoen luonnonsuojelualueella, on rahoitettu ympäristöministeriön erillisrahoituksella.
Janssonin mukaan nämä korvamerkityt rahat todennäköisesti vähenevät ja vastaisuudessa perusrahoitus on keskeinen tapa rakentaa uutta.
”Tavoite on, ettei tulisi paljon korjausvelkaa.”
Sitä on kuitenkin hankala välttää, sillä perusrahoituskin on vähenemässä.
Uusien taukopaikkojen ja pitkospuiden rakentamisessa Metsähallitus suosii kotimaista puuta ”aina kun mahdollista”, Jansson kertoo. Myös polttopuut tulevat läheltä, hän vakuuttaa.
Luonnonsuojelualueella reittien tieltä kaadettuja puita ei pystytä hyödyntämään suoraan rakentamisessa, vaan puut jätetään yleensä paikoilleen lahoamaan.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
