Anna Peura siirtyi metsäkoneen kopista puutavara-auton rattiin – ”Vapauden ja vastuun sopiva suhde on yksi merkittävä plussa”

Laukaan Valkolassa asuva Anna Peura oli nuoresta tytöstä lähtien kiinnostunut koneista. Maatalossa kasvaneena koneiden käyttö oli Peuralle melko tuttua ja lisäksi konetyöt kiinnostivat. Niinpä hän peruskoulun jälkeen suuntasi koneopintoihin.

”Menin peruskoulun jälkeen metsäkonekouluun. Valmistuttuani ajoin pari vuotta ajokoneella puuta metsästä tien varteen”, Peura kertoo.

Metsäkonetta ajaessaan hän mietiskeli, miltä mahtaisi tuntua siirtyminen pinon toiselle puolelle.

”Pääsin opiskelemaan logistiikkaa Gradian Jämsänkosken yksikköön. Olin hieman alle 20-vuotias, kun aloitin kuljetuspuolen aikuiskoulutukseen, mutta onneksi he ottivat minut kurssille mukaan.”

Anna Peura nostelee tottuneesti kolmimetrisistä lumpeista kuorman Äänekosken biotuotetehtaalle vietäväksi. Kuva: Visa Vilkuna

Nyt Peura on ollut jo kolme vuotta Mikko Flyktman oy:n puuauton ratissa. Yrityksen vakituiseksi kuskiksi hän pääsi työharjoittelussa antamiensa näyttöjen ansiosta.

Puuauton kuskin työ on vuorokauden ympäri toimivaa kaksivuorotyötä. Peura ajaa mielellään yövuoroja, jolloin liikenne on hiljaisempaa. Kuskin vaihto tehdään iltapäivisin. Vuorossa ajettavat kilometrit vaihtelevat 200–500 kilometrin välillä.

”Ajamme tätä autoa kahteen naiseen. Työvorot eivät aina vaihdu täsmällisesti, sillä tehtailla joutuu joskus jonottamaan ja metsäautoteilläkin saattaa aikaa vierähtää paljon suunniteltua enemmän”, Peura kertoo.

Vaihteleva ja välillä haastavakin työ on Peuran mieleen. Se sujuu, kunhan työssä eteen tulevia tilanteita miettii ja harkitsee ennen toimeen ryhtymistä.

Työnsä huonona puolena Peura ottaa esille huonot sääolot eli liukkaat ja auraamattomat tiet. Vastuu työnantajan kalliista ajoneuvoyhdistelmästä painaa ja toisaalta tasaisen puuvirran saaminen jalostukseen stressaa myös.

Nippukaavio on lähetty tehtaalle ja matka kohti Äänekoskea voi alkaa. ”Olen oppinut puunajosta paljon kolmessa vuodessa ja oppiminen jatkuu jokainen päivä”, Anna Peura sanoo. Kuva: Visa Vilkuna

Teiden kunto rapautuu uhkaavasti koosta ja luokituksesta riippumatta. Huonokuntoiset ja huonosti hoidetut tiet hidastavat kuljetuksia, rasittavat autoja ja ovat lisäksi melkoinen turvallisuusriski kaikille teillä liikkujille.

Peura ei koe työtään kovin raskaana. Renkaisiin asennettavat jääketjut ovat kieltämättä raskaita käsitellä, mutta oikea työskentelytekniikka auttaa. Myös puunippujen sidontaliinojen heittäminen korkean kuorman yli on hänen kokemuksensa mukaan pikemminkin tekniikka- kuin voimalaji.

”Sekä metsäkone- että puuautokuskin ammateissa on omat hyvät ja huonot puolensa, mutta toistaiseksi minusta tuntuu, että auton ratissa plussia on hieman metsäkonetta enemmän. Vapauden ja vastuun sopiva suhde on yksi merkittävä plussa.”

Sidontaliinojen kiristys vaatii hieman voimaa. Pitkällä matkalla kireys on syytä välillä tarkastaa. Kuva: Visa Vilkuna

Peura korostaa, että hänen työssään tärkeä asia on työyhteisön kannustava ilmapiiri. Ammattitaitoa on aina mahdollista kehittää, kunhan asenne työn tekemiseen ja uuden oppimiseen on oikealla mallilla.

”Olen saanut työkavereilta auliisti asiallisia neuvoja ja apua, kun niitä on tarvinnut”, Peura kiittelee.

Työtilanteissa tehtailla ja jalostuslaitoksilla Peuran saama palaute on ollut pääosin kannustavaa ja sukupuolesta riippumatonta. Muutaman kerran on kuulunut kommentteja, jotka olisivat saaneet jäädä sanomatta.