

Olipa sää- tai keliolosuhteet mitkä tahansa, niin ylivieskalainen Henna Rahkonen, 36, ei jätä maitoja hakematta.
”Mennyt talvi oli säiden puolesta aivan omaa luokkaansa. Lumipyryt tukkivat tiet ja pakkanen koetteli kalustoa. Ja lopuksi tulivat kovat tulvat. Lisäksi nopea säätyypin vaihtelu sekä teiden heikko kunto antavat oman lisämausteensa reitille. Välillä on luisteltu perille myös lumiketjujen varassa ja tultu peruuttamalla samoja jälkiä takaisin. Maitorahtarin arki ei ole koskaan viivasuoraa”, Rahkonen kertoo.
Maitoauton hytti tuli hänelle tutuksi jo pikkutyttönä.
”Maidon rahtaaminen kulkee suvussa, sillä Pentti-pappa aloitti yritystoiminnan jo 1950-luvulla. Tuolloin maidot kuljetettiin maitotonkissa ja kerättiin tien varressa olleilta maitolaitureilta. Meijeri-Penttinä tunnetun papan kyydissä kulkivat myös kyläläisten apteekkiasiat ja jos tilanne niin vaati, papan mukana pääsi myös synnytyslaitokselle”, Rahkonen muistelee.

Taideopinnotkin kiinnostivat nuorta naista, mutta ammatinvalinta oli selkeä.
”Ajoin rekkakortin lukion lukulomalla ja valkolakin saatuani nousin yhdistelmän rattiin. Ensimmäiset neljä vuotta ajelin pienempiä pätkiä, mutta mieli poltteli pidemmälle reitille, joten seuraavat kuusi vuotta tein reissuhommia pitkin poikin Suomea. Rahtasin kaikkea mahdollista, raha-arvoista rakennuselementteihin”, Rahkonen sanoo.
”Olen äiti ja puoliso, mutta samalla myös rekkanainen. Maitokuskina koen olevani myös omanlaiseni maitohuoneterapeutti. Vaikka aikataulu on tiukka, periaatteeni on, että aikaa jää myös ajatusten vaihtoon.”
Kymmenen rahtarivuoden jälkeen hän palasi juurilleen ja perheyrityksen palvelukseen.
”Pesti jäi vuoden mittaiseksi, sillä haasteellisen kilpailutilanteen takia ajot loppuivat vuonna 2018. Siirryin kuitenkin luontevasti vieraan palvelukseen. Alla oli sen verran kilometrejä, kokemusta ja luonnollisesti myös oikea maitorahtarin asenne, ettei töiden saanti ollut vaikeaa. Viimeiset seitsemän vuotta olen ajanut maitoa. Aluksi useammalla reitillä ja nykyään kahta autoa kahdeksalla eri reitillä. Maatalouden murros on valitettavan hyvin nähtävissä. Reiteiltä tippuu tiloja ja jopa isoja tiloja lopettaa.”
Tilalta tulee poistua jälkiä jättämättä. Tällaisen neuvon Henna Rahkonen sanoo saaneen isältään ja sitä hän on pyrkinyt myös noudattamaan.
”Huolellisuus on tämän työn johtotähti. Entiseen verrattuna nykyinen maidonkeräilykalusto on pitkälle automatisoitu, mutta vaikka työ helpottunut, niin tilalle on tullut tarkkuus. Jo keräilyvaiheessa meidän tulee pitää huoli muun muassa siitä, että maito on oikean lämpöistä eikä siinä ole muitakaan poikkeamia. Muistettavaa on paljon. Myöskään siisteydestä ei tingitä. Tapoihini kuuluu siivota jopa omat kengänjäljet.”
Naisena Henna Rahkonen on edelleen alalla poikkeus, vaikka leidien määrä onkin tasaisessa kasvussa.
”Uskottavuusongelmat ovat olleet ja menneet. Nykyään koen olevani täysin tasavertainen ja sopeutuminen miehiselle alalle on sujunut lievistä alkukompasteluista huolimatta hyvin. Oikealla asenteella ja renkaanvaihtotaidoilla pärjää pitkälle”, Rahkonen kuvailee naureskellen.
”Kuljettajien kuunteleminen olisi tärkeää, sillä kuopat eivät näy näyttöpäätteellä” Henna Rahkonen
Maitorahtarin on varauduttava myös yllätyksiin ja niitä on riittänyt.
”Jäätyneitä letkuja ja rikkoontuneita renkaita. Varsinkin talvisin kalusto on erittäin kovilla. Rikkoontuneita renkaitakin on sen verran paljon, että lopetin laskemisen jo viidennen jälkeen. Tien päällä tehdään se mitä osataan.”
Yksi pitkäkestoisimmista ongelmista ovat kuitenkin huonot tiet.
”Osasyynä teiden heikkoon kuntoon ovat myös ajokaluston kasvaneet massat. Tiet eivät yksinkertaisesti kestä tämän päivän painoja”, Rahkonen arvioi.
Ammattikuljettajana hän toivoo, että kunnossapidosta vastaavat kävisivät paikan päällä katsomassa teiden nykykunnon.
”Jalkautuminen kannattaa suunnata myös sivuteille. Kuljettajien kuunteleminen olisi tärkeää, sillä kuopat eivät näy näyttöpäätteellä. Monet kerrat olen joutunut miettimään, että jatkanko matkantekoa, mutta maidot on kuitenkin haettava. Aina ei ole päässyt edes kääntymään, joten silloin tullaan perä edellä takaisin.”
Kaikesta huolimatta Rahkonen elää ammatillista unelmaansa.
”Olen äiti ja puoliso, mutta samalla myös rekkanainen. Maitokuskina koen olevani myös omanlaiseni maitohuoneterapeutti. Vaikka aikataulu on tiukka, periaatteeni on, että aikaa jää myös ajatusten vaihtoon. Maitokuski voi olla tilalliselle päivän ainoa kohtaaminen, joten tästä kohtaamisesta täytyy jäädä aina hyvä mieli.”
Maitoauton kuljettaja, Ylivieska
Ammattikuljettajana yhteensä 17 vuotta
Kahden lapsen äiti
Työantaja Aja Nordic Oy
Erikoista: Luotsaa myös dronekuvauksiin erikoistunutta yritystä