• Ympäristökomissaari: Ennallistaminen ei tarkoita lisäsuojelua, jäsenmaat päättävät mitä ja kuinka paljon ennallistetaan

    Komissaari Virginijus Sinkevičiusin mukaan asetus ei myöskään aiheuta maatiloille tuotannon tai tulojen menetystä.
    Tilaajalle
    Metsä|Metsäpolitiikka
    17.5.202317:30
    Henrik Hohteri

    EU:n ympäristöasioista vastaavan komissaarin Virginijus Sinkevičiusin mukaan EU:n ennallistamisasetus ei vaadi unionin jäsenmaita lisäämään suojelualueita.

    Sinkevičius on julkaissut viestipalvelu Twitterissä ketjun, jonka tarkoitus on kumota asetuksesta liikkuvia virheellisiä väitteitä.

    ”Ennallistaminen ei ole suojelua. Taloudellinen toiminta EI ole kiellettyä ja päinvastoin hyötyy terveemmistä, tuottavammista ekosysteemeistä”, komissaari kirjoitti.

    Hänen mukaansa tarkoitus ei myöskään ole palata 1950-luvulle, kuten joissakin yhteyksissä on väitetty,

    ”Kyse ei ole 1950-luvulle palaamisesta, vaan siitä, että tiedetään mitä viime vuosikymmeninä on menetetty, jotta voidaan tehdä perusteltuja päätöksiä tulevaisuutta varten. Jokainen maa voi sitten tahollaan päättää kuinka paljon ja mitä on ennallistettava.”

    Sinkevičius väittää ketjussa myös muun muassa, ettei asetus vähentäisi viljelijöiden tuloa eikä tuotantoa.

    Väite on ristiriidassa Luonnonvarakeskuksen laskelmien kanssa, joiden mukaan turvepeltojen ennallistaminen Suomessa vähentäisi viljelijöiden tuloja.

    Lisää aiheesta
    • Tiloja on kannustettu kasvuun muun muassa investointituilla. Sen myötä myös peltoa on raivattu lisää. Seuraavina vuosikymmeninä saattaa käydä niin, että juuri laajentaneiden tilojen täytyy ajaa tuotantoa osittain alas.

      Maatalouden ympäristötoimet | Lähes satatuhatta hehtaaria turvepeltoja saatetaan vettää – ”Iso haaste maatiloille, mutta ei uhkaa ruokaturvaa”

      Tilaajalle

    Ennallistamisasetus on ollut viime aikoina vastatuulessa, kun Euroopan parlamentin suurin ryhmä, keskustaoikeistolainen EPP on ilmoittanut haluavansa kaataa sen.

    Lisää aiheesta
    • EU:n ennallistamisasetus on kovassa vastatuulessa Euroopan parlamentissa.

      Politiikka | Kova päätös: EPP aikoo kaataa koko EU:n ennallistamisasetuksen – ”Peli täytyy viheltää poikki”

    • EU-komission varapuheenjohtaja Frans Timmermans on ajanut Vihreää siirtymää eteenpäin sivuilleen vilkuilematta.

      Politiikka | EU-parlamentissa herättiin ennallistamisen ongelmiin

    Artikkelin aiheet
    EU-ympäristö
    ennallistamisasetus
    Virginijus Sinkevičius
    ympäristöpolitiikka
    maatalous
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Koneyrittäjät ry:n varatoimitusjohtaja Simo Jaakkolan mielestä hakkuiden kieltäminen lintujen vilkkaimpaan pesintäaikaan merkitsisi hakkuukieltoa vähintään touko–kesäkuussa. Tämä toimenpide olisi Suomelle Jaakkolan mukaan varsin vahingollinen.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Linnut nokkivat koneyrittäjän selkänahkaa – hakkuiden täyskielto pesintäaikana aiheuttaisi alalle yli 200 miljoonan euron vuotuiset kustannukset

  • ”Suomalaisen metsäteollisuuden tarvitseman puumäärän mukainen metsien hakkuu ja niiden aiheuttama hiilipäästö ei ole juuri muuttunut vuosikymmenten aikana, koska puun käyttö on pysynyt vakiona tai jopa laskenut”, sanoo Simo Jaakkola.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Ilmasto- ja ympäristöjärjestöt vaativat hakkuiden vähentämistä tulonmenetyksistä huolimatta – perusteena ilmastolaki, jonka perusteet ovat murentuneet

  • Mäntytukki oli vuoden 2024 suurin korjattava puutavaralaji, sitä korjattiin melkein 13 miljoonaa kuutiometriä. Kuitupuun kohdalla mänty oli myös ykkönen, yli 15 miljoonan kuutiometrin määrällä.

    Koneviesti | Vuonna 2024 metsien markkinahakkuut jatkoivat tämän vuosikymmenen trendiä pienin alueellisin vaihteluin