

Suuri muurahaiskeko voi olla kymmeniä, monikuningattarisilla kekomuurahaislajeilla jopa satoja vuosia vanha. Jos metsässä on paljon suuria kekoja, se kielii siitä, että metsä on saanut pysyä pitkään rauhassa.
Vaikka itse muurahaiskeko selviäisi ehjänä avohakkuusta, yhteiskunta romahtaa hakkuun seurauksena.
Ympäristön muututtua aukeaksi lämpötila pesän sisällä alkaa sahata niin voimakkaasti, että muurahaisten lisääntyminen takkuaa.
Avohakkuu vie kekomuurahaiselta ravinnon lähteet ja sekoittaa pesän lämmönsäätelyn, sanoo tutkija Jouni Sorvari Luonnonvarakeskuksesta.
”Kekomuurahainen saalistaa ja kerää muuta ravintoa lähinnä elävissä puissa, se ei saalista kovinkaan paljon maan pinnalla. Kun puut lähtevät, tulee logistisia ongelmia, kun etäisyys lähimpiin pystypuihin kasvaa.”
Ympäristön muututtua aukeaksi lämpötila pesän sisällä alkaa sahata niin voimakkaasti, että muurahaisten lisääntyminen takkuaa.
Hakkuun seuraukset myös näkyvät kekomuurahaisissa: Stressin seurauksena uusien kuningatarten ja koiraiden siivet ja muut ruumiinosat kasvavat eri tavoin kuin häiriöttömässä tilanteessa. Työläismuurahaisista tulee aiempaa pienempiä.

Laajasta metsätaloudesta huolimatta muurahaiskekojen määrä ei ole juuri muuttunut 1950-luvulta 2000-luvulle. Suomen metsissä on keskimäärin noin kolme elävää muurahaiskekoa hehtaarilla.
”Ne ovat sen verran nokkelia, että pyrkivät ratkaisemaan ongelman muuttamalla metsän laitaan.”
Sorvarin tutkimuksen mukaan hakkuuaukon reunalla pesän säilyminen ja lisääntymisen onnistuminen on todennäköisempää kuin sen keskellä.
”Tämä viittaisi siihen, että pienaukot ja poimintahakkuut voisivat olla muurahaisten kannalta parempi vaihtoehto kuin avohakkuu.”
Kekomuurahaiset pääsevät Suomessa yleensä vähitellen palaamaan entiselle hakkuuaukealle ympäröivistä, varttuneemmista metsistä. Maissa, jossa muurahaiset elävät pienissä metsäsaarekkeissa, yhteiskuntien tuhoutuminen voi olla pysyvää.
Kekomuurahainen on havumetsän avainlaji, joka hyödyttää monia muitakin eliöitä.
Keoissa elää kymmenittäin muita hyönteislajeja, joista osa elää vain muurahaiskeoissa.
Kekomuurahainen saalistaa hyönteisiä, mikä pitää osaltaan kaarnakuoriaisia ja muita metsän tuholaisia kurissa.
Avohakkuussa kekomuurahaiselta häviää ravinto ja pesän lämmönsäätely kärsii. Jatkuva kasvatus sopii kekomuurahaiselle avohakkuutaloutta paremmin.
Muurahaispesät voi merkitä ennen hakkuuta. Näin pesiä voidaan varjella säästöpuuryhmien ja ajourien sijoittelussa.
Sorvari suunnittelee seuraavaksi tutkimusta, joka selvittää säästöpuuryhmien vaikutusta kekomuurahaisiin.
Harvennuksista kekomuurahainen selviää. Sekapuustoisuus on hyvästä, vaikka kuusissa onkin parhaat ”kirvalaitumet”.
”Lehtipuissa on eri kirvalajit kuin havupuissa. Kirvasalkkua on hyvä hajauttaa: Silloin kekomuurahaiset eivät ole niin riippuvaisia yhdestä kirvalajista, jos tulee tauti tai pistiäinen joka vaikuttaa tiettyyn lajiin.”

Hakkuiden arvellaan johtavan yksikuningattaristen, avoimempiin ympäristöihin sopeutuneiden kekomuurahaislajien yleistymiseen. Ne ovat parempia lentämään ja perustamaan uusia pesiä kauas verrattuna monikuningattarisiin lajeihin, jotka laajentavat yhteiskuntaansa lähiympäristöön.
Monikuningattarisillakin lajeilla on tosin yllättävän laaja elinpiiri.
”Seurasin kerran, kun tupsukekomuurahaiset veivät juhlasaattueessa 20 kilometrin päästä tulleen kuningattaren uuteen pesään.”
Uuden pesän perustamiselle hakkuun jälkeen tulee kiire, koska monikuningattaristen kekomuurahaisten kuningattaret elävät vain noin viisivuotiaiksi. Uusi pesä tuottaa kuningattaria vasta, kun se on halkaisijaltaan noin metrin kokoinen. Rakentaminen voi kestää useamman vuoden, ja uusia kuningattaria pitää silloin saada lähistön isommista pesistä.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
