
Kallistunut energian hinta on kannustanut lukijoita lämmityspuun hakkuisiin tänä vuonna, selviää MT:n verkkokyselystä. Hieman yli puolet vastaajista kertoi hakanneensa tai muuten korjanneensa metsästään lämmityspuuta tänä vuonna tavallista enemmän.
Lukijat kertovat vastauksissaan, kuinka ruokaa aiotaan valmistaa tänä talvena leivinuunissa ja sähkökiuas on vaihdettu puulla lämpeneväksi. Puita korjataan paitsi omaan tarpeeseen myös lapsille kaupunkiin.
Toisaalta monella vastaajista puuvarastot ovat jo ennestään täynnä ja polttopuuhakkuut kuuluvat vuodenkiertoon muutenkin. Vastaajista 45 prosenttia ei ollut lisännyt lämmityspuuhakkuita tänä vuonna.
Näin vastaajat perustelivat vastauksiaan.
”Ei ole varaa lämmittää sähköllä, joten ainoa vaihtoehto on puulämmitys. Varaava takka ja puuhella, ja hellalla voi samalla valmistaa ruuan.”
”Lapset ovat alkaneet lämmittää puilla talojansa ja takkojansa. Lisäksi on muutettu sähkösaunat puulämmitteiseksi.”
”Lapset ovat alkaneet lämmittää puilla talojansa ja takkojansa. Lisäksi on muutettu sähkösaunat puulämmitteiseksi.”
”Käytämme puuhellaa ja puulämmitteistä saunaa sekä kakluunia. Pyrimme siihen, että käytämme sähköä mahdollisimman vähän.”
”Paula-myrskyn jälkeen on vielä kantoja ja polttopuuta jäljellä. Kyllä kuivaa polttopuuta on hyvin talven ja toisenkin talven varalle.”
”Paula-myrskyn jälkeen on vielä kantoja ja polttopuuta jäljellä. Kyllä kuivaa polttopuuta on hyvin talven ja toisenkin talven varalle.”
”Vanhaa varastoa on reippaasti, joten korjuutarvetta ei ollut. Käytän puuta täydentämään suorasähkölämmitystä ja ILP-järjestelmää varaavalla takalla.”
”Kun energian hinta alkoi nousta keväällä, niin kyllä tuli metsästä juonnettua pois sinne kaatuneita puita, jotka muuten olisivat ehkä sinne jääneet. Myös pellon reunalta tuli kaadettua pienpuuta. Ei myyntiin mutta omaan käyttöön korvaamaan ilma-vesilämpöpumpun kuluttamaa sähköä.”
”Kyllä olen varautunut sähkökatkoksiin. Ei vesijohdot jäädy, jos talossa on muutakin lämmitystä kuin sähkö. Tämä päivänä ainoa varma lämmön lähde on puu.”
Vastaajista kolme prosenttia ei ollut korjannut puuta lainkaan ja yksi prosentti ei osannut kertoa vastausta.
Kysely tehtiin MT:n verkkosivuilla 18.–21.10.2022. Kyselyyn vastasi 748 henkilöä.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
