
Ammattikalastaja ja Suomen sisävesiammattikalastajien liiton puheenjohtajana toimiva Juha Piilola rakennutti hiljattain yritykselleen uudet kalankäsittelytilat.
Tilat täyttävät kaikki hygieniavaatimukset, jolloin esimerkiksi vedenlaatu ja lämpötilat ovat tarkasti valvottuja.
Piilola saa myydä myyntitiskiltään kalaa tyytyväisille asiakkailleen ja toimittaa kaloja alueen lähikauppoihin.
Hän joutui kuitenkin yllättymään, sillä tilojen valmistumisen jälkeen kävi ilmi, että uusista tiloista ei saa myydä kaloja tukkukauppiaalle. Kaloja saa kyllä tukkuun toimittaa, mutta ne pitää myydä suoraan alkutuotannon tuotteena.
”Alkutuotannon tuotteena saan myydä kalaa tukkukauppiaallekin, mutta silloin kala pitää käsitellä paljon epähygieenisemmissä olosuhteissa eli suoraan veneessä tai rannassa, vaikka olisi 25-asteen helle,” Piilola tuhahtaa ja kertoo käyttäneensä yli 140 000 euroa uusien tilojen rakentamiseen.
Hullunkurisuus selittyy sillä, että Piilola ei ole hankkinut kalankäsittelytiloilleen laitoshyväksyntää vaan tilat on tällä hetkellä rekisteröity vain elintarvikehuoneistoksi.
Sellaisesta kalaa ei säännösten mukaan voi toimittaa hyväksyttyyn elintarvikehuoneistoon eli laitokseen. Ruokavirastosta asiaa on perusteltu EU-asetuksella.
”Käytännössä ainoa ero nykyiseen olisi se, että vaihtaisin nykyisen vesihanan automaattihanaan ja maksaisin laitoshyväksynnästä nelinkertaisen hinnan kahdeksankertaistuneen valvonnan vuoksi, nykyisen noin 350 euron vuosimaksun sijaan.”
”Samalla paikan valvonnasta vastaisi jatkossa läänineläinlääkäri neljä kertaa vuodessa. Valvontakäyntimaksu olisi noin 1 400 euroa vuodessa, kun nyt paikalla käy kunnan terveystarkastaja joka toinen vuosi.”
”On jotenkin turhauttavaa, että samaan aikaan Suomen hallitus ajaa kotimaisen kalan edistämisohjelmaa, jonka tavoitteena on kaksinkertaistaa kotimaisen pyydetyn kalan elintarvikekäyttö vuoteen 2035 mennessä.”
”Käytännössä kuitenkin törmätään tällaisiin EU:sta peräisin oleviin säännöksiin, jotka turhaan vain lisäävät alkutuottajien kustannuksia ja vaikeuttavat toimintaa”, Piilola kommentoi.
Esimerkiksi keväisin tulee monesti liikaa muikkua paikallisille markkinoille. Tukun kautta muikkuja olisi helppo saada levitettyä laajemmalle, kun kysyntää kuitenkin on.
”Nyt joudun joko rajoittamaan kalastusta tai kiertämään säännöksiä.”
Jatkossa säännökset eivät tule ainakaan vähenemään, sillä vuonna 2026 sisävedetkin siirtyvät osittain EU:n yhteisen kalastuspolitiikan valvonnan alle.
Euroopan unionin yhteisen kalastuspolitiikan jäljitettävyyssäännöt laajenevat silloin koskemaan myös sisävesiltä peräisin olevia kalastus- ja vesiviljelytuotteita, kuten Saarijärven maukasta muikkua.
Säännökset lisäävät byrokratiaa ja kalastajien ilmoitusvelvollisuuksia, vaikka jäljitettävyys toimii nykyiselläänkin varsin hyvin.
Sisävesillä päätoimisia kalastajia on tällä hetkellä noin 350, eli käytännössä Suomessa on vain noin yksi ammattikalastaja kuntaa kohden.
Piilola kertoo kalastavansa haukea, kuhaa, muikkua, lahnaa ja siikaa Saarijärven lähivesiltä ja myy sen paikallisen kaupan ja suoramyynnin kautta.
Kauppa tuntuu käyvän, sillä ovesta lappaa sisään kalannälkäisiä ja kiitollisia asiakkaita tasaiseen tahtiin.

Piilolalta kalaa itselleen ja kissalleen ostamaan tullut Mikko Laitinen esittäytyy kanta-asiakkaaksi. Laitinen on erittäin tyytyväinen siihen, että omalta kylältä on mahdollista ostaa tuoretta kalaa.
”On hienoa, että kalastajia vielä löytyy”, Laitinen kiteyttää.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
