Kortejärvi: Metsätyyppijärjestelmästä kannattaisi luopua ja siirtyä pituusbonitointiin

Kun metsälakia kymmenen vuotta sitten uudistettiin, haluttiin lisätä metsänomistajien vapaut­ta ja vastuuta metsiensä hoidosta. Vihdoinkin, moni ajatteli.

Suunnilleen samaan aikaan lainsäätäjä oli sopimassa EU:ssa sitoumuksia hiilinielujen osalta. Nyt keskustellaan, annettiinko metsänomistajille liikaakin vapautta. Väläytellään metsälain avaamista ja uudistushakkuiden minimiläpimittojen palauttamista. Metsien kasvun lievä taittuminen herättää huolta, ja kiertoajan jatkaminen nähdään yhtenä keinona pysyä ilmastotavoitteissa.

Suomen metsävarojen osalta kokonaiskuva näyttää siltä, että minimiläpimitat voitaisiin tuoda takaisin. Puusto on järeämpää kuin koskaan mittaushistoriassa. Teollisuuden puunsaantia se ei kuitenkaan ratkaise. Järeää tukkipuuta tulee markkinoille huonosti, eikä ole syytä olettaa, että lakirajan palauttaminen asiaa muuttaisi. Puumarkkinoilla aktiivisia ovat säännöllisesti puuta myyvät, eikä heidän taseissaan järeitä leimikoita ole välttämättä jonoksi asti.

Metsien kasvun taittumisen selkein yksittäinen selittäjä on metsiemme ikääntyminen. Mikäli päätehakkuiden lakirajojen palauttamista perustellaan ilmastonmuutoksen torjunnalla, yhtä perusteltua olisi määritellä talous­metsien puustolle maksimiläpimitta, jonka täyttyessä metsänomistajat velvoitettaisiin tuomaan puunsa markkinoille.

Metsien mittaushistoriaa Suomessa on yli sadan vuoden ajalta, ja metsäntutkimuksen peruskäsitteisiin kuuluu metsätyyppijärjestelmä. Vaikkapa mustikka- ja puolukkatyypin kasvupaikat ja niiden lyhenteet MT ja VT ovat tuttuja kaikille metsätalouden parissa toimiville.

Metsätyyppijärjestelmä on osana kasvumalleja, jotka ovat lukuisten kasvatuskokeiden tulosta. Metsävaratiedon kasvu­mallit ennustavat puuston kehitystä seuraavien vuosien aikana, ja ne ovat käytössä esimerkiksi Suomen metsä­keskuksen Metsään.fi-palvelussa.

Yksittäisen metsikön kasvua kasvumallit ennustavat kuitenkin heikosti. Mustikkatyypin 50-vuotias, oikea-aikaisesti harvennettu kuusikko Saarijärvellä kasvaa metsävara­tiedon kasvumallin mukaan kahdeksan mottia vuodessa. Kuitenkin yksittäisellä kuviolla kasvu voi jäädä neljään mottiin, jos kasvupaikka on MT:n karumpaa laitaa. Toisaalta kasvu voi olla jopa 18 mottia silloin, kun kasvupaikan rehevyys on lähellä käenkaali-mustikkatyyppiä (OMT).

Suomessa luotetaan lakeihin ja säädöksiin, mutta ennen lakiin turvautumista kannattaisi käyttää muita keinoja kuten tiedolla ohjaamista. Läpimittarajoja tehokkaampi keino lisätä metsien kasvua olisi ehkäistä sitä, että metsiköitä hakataan parhaan kasvunsa vaiheessa, ja toisaalta ohjata kasvussaan jo hiipuneet metsät uudistushakkuuseen.

Tähän päästään helpommin, jos metsätyyppijärjestelmästä luovutaan ja siirrytään pituusbonitointiin.

Pituusbonitoinnissa metsikön kasvu pystytään ennustamaan puiden valtapituuden ja iän perusteella. Metsä­varatiedon tunnuksissa ikä on epävarma tieto, mutta metsien laserkeilaus toistetaan nykyisin kuuden vuoden välein, ja kaksi valtapituuden mittauspistettä tekevät mahdolliseksi tulevan kasvun ennustamisen. Metsikkötasolla ennuste on tarkempi kuin kasvumallien antama.

Meneekö hakkuuseen kovakasvuinen kuusikko, ja kitukasvuinen jää pystyyn? Metsälakiin palautettava minimiläpimitta ohjaisi nimenomaan kasvuisan kuvion hakkuuseen. Metsänomistajan talouden kannalta ero on merkittävä. Saarijärven kuusikon esimerkissä viiden vuoden odottamisella saa hehtaarilta lisää vain tuhat euroa, jos vuotuinen kasvu on neljä mottia. Jos taas kasvu onkin 18 mottia, lisätuloa on tiedossa kuusi tuhatta euroa.

Mikäli metsälaki päätetään avata, remonttia kannattaa tehdä harvennuksessa jätettävän pohjapinta-alan minimin osalta. Sitä pitää nostaa. Uuden, kasvupaikalle sopivan taimikon kehittymisen maksimiaikaa on syytä lyhentää reippaasti, jos ollaan aidosti huolissaan Suomen metsien tulevasta kasvusta. Muitakin syitä lain avaamiselle voi olla. Ehkä metsälakia kannattaa päivittää hyvän sään aikana?