
Koskisen-konsernin elämä pörssissä alkoi tänään, kun kaupankäynti yhtiön osakkeella alkoi. Osakkeella käytiin torstaina kello yhdentoista jälkeen kauppaa noin 6,70 euron kurssilla. Listautumisannissa osakkeiden merkintähinta oli instituutio- ja yleisöanneissa 6,14 euroa. Henkilöstöannissa hinta oli 5,53 euroa osakkeelta. Ensimmäisten noteerausten perusteella istituutio- ja yleisöannissa merkintöjä tehneille se tarkoittaa noin 11 prosentin nousua.
Pörssissä Koskisen kuuluu markkina-arvoltaan pieniin yhtiöihin (small cap) ja toimialaluokittelussa perusteollisuuteen. Yhtiön listautuminen on kymmenes listautuminen Helsingin pörssissä vuonna 2022.
Yhtiö kertoi keskiviikkona, että kysyntä osakkeelle oli annissa runsasta ja anti ylimerkittiin. Listautumisessa liikkeelle laskettujen osakkeiden määrä vastaa reilun viidenneksen osuutta yhtiön omistuksesta.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
