
Listautumisesta alkuviikolla ilmoittanut Koskisen Oy on julkistanut listautumisantinsa merkintähinnan. Merkintähinta on 6,14 euroa tarjottavasta osakkeelta ja merkintäaika alkaa 21.11.2022.
Yhtiö pyrkii keräämään listautumisannilla noin 29,3 miljoonan euron bruttovarat tarjoamalla uusia osakkeita merkittäväksi. Koskisen laskee liikkeeseen alustavasti enintään noin 4 781 000 uutta osaketta. Mahdollisen lisäosakeoption kanssa se keräisi 32,2 miljoonan euron bruttovarat.
Anti koostuu yleisöannista yksityishenkilöille ja yhteisöille Suomessa, sekä instituutioannista institutionaalisille sijoittajille Suomessa ja kansainvälisesti. Lisäksi yhtiöllä on henkilöstöanti.
Yleisöannin ja henkilöstöannin merkintäaika päättyy arviolta 28.11.2022 ja instituutioanti arviolta 30.11.2022. Kaupankäynnin Koskisen osakkeilla odotetaan alkavan Nasdaq Helsingin pörssilistalla arviolta 1.12.2022.
Annin pääjärjestäjä on Nordea Bank.
”Odotamme laadukkaille ja innovatiivisille puujalostustuotteille kasvavaa kysyntää ja tavoitteemme on nostaa Koskisen liikevaihto 500 miljoonaan euroon seuraavien viiden vuoden aikana”, toteaa Koskisen hallituksen puheenjohtaja Juha Vanhainen tiedotteessa.
Annin niin sanotuiksi ankkurisjoittajiksi ovat sitoutuneet Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma sekä Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo, kumpikin 5,0 miljoonaa euron merkintäsitoumuksella. Lisäksi säkyläläisen Kustaa Poutiaisen perheyhtiö Stephen Industries Inc on sitoutunut hankkimaan osakkeita kolmella miljoonalla ja UB Rahastoyhtiö Oy 1,5 miljoonalla eurolla.
Tarjottavat osakkeet vastaavat alustavasti enintään noin 21,2 prosenttia Koskisen kaikista osakkeista ja äänimäärästä listautumisannin jälkeen.
”Uskomme puunjalostustuotteiden kasvavaan kysyntään ja siksi suunnittelemme uusia investointeja. Listautumisannissa kerättävät nettovarat onkin tarkoitus käyttää tuleviin, kasvua tukeviin investointeihin, kuten kone- ja laiteinvestointeihin, erilaisiin yritysjärjestelyihin sekä toiminnan tehostamiseen tähtääviin investointeihin”, sanoo Koskisen toimitusjohtaja Jukka Pahta.
Koskisen tuotantolaitokset sijaitsevat Järvelässä ja Hirvensalmella sekä Toporówissa Puolassa. Koskisen keskeisiä markkinasegmenttejä ovat havusahatavara, koivuvaneri ja lastulevy.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
