Turun Eläinsuojeluyhdistys kertoo Facebook-tilillään, että heille tulee tähän aikaan vuodesta ilmoituksia kapisista ketuista. Ketulla on karvanlähtöaika kerran vuodessa huhtikuun tienoilla, joten ketun karvapeite saattaa näyttää ohuelta ja epäsiistiltä. Myös ketun poikaset syntyvät maalis-toukokuussa ja imettävä emo menettää tällöin usein karvoja.
Kapi on ulkoloissairaus, jonka aiheuttaa nahan pintakerroksessa elävä punkki. Punkki on mikroskooppisen pieni, pituudeltaan noin 0,2–0,5 mm.
Kapi aiheuttaa karvanlähtöä, joka alkaa yleensä jaloista ylöspäin. Kapin tunnistaa siitä, että kettu näyttää nääntyneeltä ja ketun kyljissä ja takapäässä karvat ovat ohentuneet. Yleensä paras tuntomerkki on kokonaan karvattomaksi muuttunut häntä.
Ruokaviraston sivuilla kerrotaan, että pitkälle edenneissä tapauksissa karvaton nahka on paksua, ryppyistä, hilseilevää ja tummaa. Usein eläin haisee voimakkaan eltaantuneelle useiden metrien päästä. Punkkien valtaama eläin nuolee ja raapii nahkaansa. Usein kapinen kettu tulee rohkeasti asutuksen liepeille etsimään helposti saatavaa ravintoa.
Kapipunkkia on todettu yli sadassa nisäkäslajissa. Villieläimissä sitä esiintyy esimerkiksi ketuissa, supikoirissa, naaleissa, näädissä, susissa ja ilveksissä. Myös villisioissa, jäniseläimissä ja villeissä vuohieläimissä kapia on havaittu.
Villieläinten kapi voi tarttua myös kotikoiriin. Kapin tarttuminen ei vaadi suoraa eläinkontaktia. Metsästyskoirat voivat saada sen metsästä, jos koira liikkuu ketun tai muun kapista kärsivän eläimen makuupaikoilla tai pesäluolassa. Myös kaupunkikoira voi sen saada kaupungissa asustelevalta cityketuilta. Vaikka kapi tarttuu koiraan, se on hoidettavissa lääkkein.
Punkki voi tarttua myös ihmiseen, mutta ihminen ei kelpaa sen isännäksi. Tämän takia ihmiselle ei tule ketun tapaan voimakasta kutinaa. Hetkellisesti punkin tarraamaan kohtaan voi kuitenkin ilmestyä ihottumaa.
"Kapisesta ketusta ei ole virallista ilmoitusvelvollisuutta, mutta siitä voi ilmoittaa vaikkapa riistanhoitoyhdistykseen. Kuolleena löytyneen ketun voi lähettää tutkittavaksi Ruokavirastoon", kertoo Ruokaviraston erikoistutkija Marja Isomursu.
Myös eläinsuojeluyhdistykset ja villieläinhoitolat tarjoavat eläimiin liittyvää neuvontaa mahdollisuuksien mukaan.
Ketun metsästysaika on päättynyt 14. huhtikuuta suuressa osassa maata. Lapissa metsästysaika jatkuu huhtikuun loppuun.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
