• Petteri Härkönen ja Juha Inberg esittelevät ylpeänä Ponsse Scorpionin ensimmäistä prototyyppiä.
    Petteri Härkönen ja Juha Inberg esittelevät ylpeänä Ponsse Scorpionin ensimmäistä prototyyppiä. Kuva: Eetu Kokkonen

    Salainen metsäkone: Scorpionin prototyyppi maalattiin mustaksi ja pysäköitiin testauksen aikana kauaksi tiestä

    Metsäkoneiden kehitystyössä vaaditaan intohimoa, tarkkoja mittalaitteita ja hyvää takapuolituntumaa.
    Tilaajalle
    Metsä|Koneet ja kulkuneuvot
    18.5.202618:00
    Hermanni Härkönen

    Joskus yksinkertaiset asiat ovat monimutkaisimpia.

    Vuonna 2010 Vieremällä oltiin kehittämässä uudenlaista harvesteria. Protopajalla oli kokoonpantu hakkuukone, jossa sekä ohjaamo että nosturi pyörivät.

    Taustalla oli asiakkailta saatu palaute, jossa toivottiin pyörivää ohjaamoa ja parempaa näkyvyyttä ulos.

    Konsepti selvästi toimi. Yksi ongelma siinä kuitenkin oli.

    ”Jossain vaiheessa todettiin, että muuten hyvä, mutta pitäisi saada kuski sinne sisälle”, Ponssen protorakennuksen ja testauksen päällikkö Petteri Härkönen kuvailee ja yltyy naurunremakkaan.

    ”Sitä ovea kyllä suunniteltiin aika kauan. Se osoittautui yllättävän haastavaksi”, kertoo tuotekehityksestä vastaava johtaja Juha Inberg.

    Scorpionin nosturi tulee kääntyvän ohjaamon takaa molemmin puolin kuin taittuva Y-kirjain. Puomin on mentävä riittävän korkealta, jotta ovi mahtuu avautumaan sen alta. Oven sarana myös kääntää sen hieman ulospäin, puomin ulkopuolelle.

    Härkönen ja Inberg olivat tiiviisti mukana Scorpionin kehittämisessä vuodesta 2010 alkaen. Valmista tuli kolmessa ja puolessa vuodessa. Uusi malli esiteltiin yleisölle vuonna 2013 ja tuotiin markkinoille vuoden 2014 alusta.

    ”Minä muistan, kun se tuli esiin siellä messuilla, ja musiikki soi taustalla. Se oli tosi tunteellinen hetki”, Härkönen kertoo.

    Härkönen ja Inberg ovat luvanneet valottaa sitä, millaisia kaikkia asioita metsäkoneiden tuotekehityksessä tapahtuu.

    ”Jossain vaiheessa todettiin, että kone on muuten hyvä, mutta pitäisi saada kuski sinne sisälle.”

    Petteri Härkönen

    Juttua riittää.

    Metsäkoneiden suunnittelu ja kehittäminen ovat intohimohommaa, molemmat miehet sanovat. Projekteissa on kova yhteishenki. Työntekijät saattavat tulla aamulla töihin ja sanoa selvittäneensä ratkaisun eiliseen ongelmaan illalla kotona.

    Tällä pihalla Scorpionin prototyyppiä ajettiin ohikulkijoiden katseilta suojassa.
    Tällä pihalla Scorpionin prototyyppiä ajettiin ohikulkijoiden katseilta suojassa. Kuva: Eetu Kokkonen

    Scorpionia kehitettiin lamavuosina vaikeassa tilanteessa, jossa tilauskirjat olivat ohuet. Silti uskoa ja intoa jättihankkeeseen riitti.

    Haasteita oli esimerkiksi hydrauliikkaletkujen ja johtojen sijoittelussa niin, että ne kestävät kääntyvän hytin ja nosturin sisässä.

    ”Joskus menin toiveikkaana pajan puolelle, että joko siellä olisi valmista. Oven avatessa kuului sellainen natina, että sai suosiolla painaa sen heti kiinni”, Härkönen kertoo.

    Kärsivällisyyttä silti riitti. Projekti oli tekijöilleen rakas.

    ”Tämä prototyyppikin oli maalattu aivan viimeisen päälle kuntoon, kun sitten tuli soitto, että vetäkää se mustaksi”, Härkönen kertoo.

    Huomaamattoman värin taustalla oli halu pitää kone piilossa. Prototyypillä kierrettiin oikeita hakkuita. Sitä ajoi jopa kaksikymmentä kuskia. Silti se saatiin pidettyä piilossa.

    ”Se neuvottiin parkkeeraamaan aina kauemmas teistä. Musta väri ei kiinnittänyt sitten ohikulkijoiden huomiota.”

    ”Kokeileminen on meille tärkeää, että kaikkea ei vaan opita kirjoista.”

    Juha Inberg

    Metsäkoneita testataan paljon. Tuotekehityksessä on omia kuljettajia, jotka ajavat koneiden prototyypeillä tai testaavat muita uusia ominaisuuksia jo markkinoilla olevilla koneilla.

    ”Heillä pitää olla kalibroitu perse”, Härkönen kuvailee.

    Pakaroiden lisäksi uusia osia ja ominaisuuksia testataan rasituskokeilla laboratoriossa, jossa normaalin kulutuksen sykliä voidaan simuloida aitoa metsätyötä nopeammaksi.

    Laboratoriossa ei saa kuvata, mutta kurkistamaan sinne pääsee. Lattiaan on pultattu erilaisia metsäkoneen osia, joita nitkutellaan ja pyöritellään hydrauliikkasylintereillä.

    Puomeihin, laakereihin ja hammasrattaisiin luodaan näin nopeutetussa aikataulussa tuhansien tuntien oikeaa käyttöä vastaava rasitus. Kuorma on sama kuin oikeassa metsätyössä, mutta kaikki välivaiheet ja tauot jäävät sylinterien rumputuksessa pois.

    ”Me saadaan testikoneista omilla antureilla hyvinkin tarkkaa tietoa siitä, millainen rasitus eri työsykleissä tulee”, Härkönen selittää.

    Dataa oikeista työolosuhteista keräävät jatkuvasti myös jo myydyt Ponsset.

    Konfiguroitava mittalaite kerää testattavista koneista valtavasti tietoa.
    Konfiguroitava mittalaite kerää testattavista koneista valtavasti tietoa. Kuva: Eetu Kokkonen

    Kierros vie eteenpäin kohti Härkösen valtakuntaa eli protopajaa. Pihalla ohitetaan asiakkaille lähteviä koneita, kuten uusi Mammoth-ajokone.

    Toisella nurkalla on koneita, joita protopaja käyttää testaukseen. Esimerkiksi portaattomalla vaihteistolla valmistettu prototyyppi sekä Ponssen kehittämä, osin sähkövoimalla toimiva metsäkone EV1.

    Miten miehet näkevät sen hyödyt tulevaisuudessa? Polttoaineenkulutusta hybridijärjestelmä kai jonkin verran vähentää?

    ”Kyllä, niin se tekee”, Härkönen sanoo.

    Kyse on ennen kaikkea kokeilusta, Inberg jatkaa.

    ”Kokeileminen on meille tärkeää, että kaikkea ei vaan opita kirjoista”, hän sanoo.

    Erillinen sähkögeneraattorijärjestelmä mahdollistaa tekniikan käyttöä tulevaisuudessa mahdollisesti myös muiden polttoaineiden kuin dieselin kanssa.

    ”Me seuraamme hyvin tarkkaan tätä kehitystä”, Inberg sanoo.

    Tehtaan laajennuksen alta poistetusta maasta rakennettu testimäki on saanut testaajilta lempinimen Inberg. Berg tarkoittaa ruotsiksi vuorta.
    Tehtaan laajennuksen alta poistetusta maasta rakennettu testimäki on saanut testaajilta lempinimen Inberg. Berg tarkoittaa ruotsiksi vuorta. Kuva: Eetu Kokkonen
    Ponssen teknologia- ja tuotekehitysjohtaja Juha Inberg on myös yhtiön johtoryhmän jäsen.
    Ponssen teknologia- ja tuotekehitysjohtaja Juha Inberg on myös yhtiön johtoryhmän jäsen. Kuva: Eetu Kokkonen

    Protopajassa ei saa kuvata, paitsi mittalaitetta yhden metsäkoneen penkin takana.

    ”Tässä selvitetään eri antureilla, mitä koneessa tapahtuu missäkin työvaiheessa, ja miten paljon hydrauliikkaöljyä milloinkin virtaa”, Härkönen kertoo.

    Saatua tietoa voidaan hyödyntää uusien rakenteiden tekniikassa tai vanhojen päivityksessä.

    ”Tekniikkaa pitää kehittää koko ajan, ihan että koneet voivat pysyä markkinoilla.”

    Petteri Härkönen

    Koneet muuttuvat koko ajan, vaikka uusia konejulkistuksia ei jatkuvasti tulekaan.

    Alustan vakautusta parannellaan, ohjaamon liikkumista ohjelmoidaan uudelleen, työvaiheita ketjutetaan niin, että saman painikkeen painaminen pohjaan johtaa sekä puun karsimiseen että katkaisuun.

    Tehdashallin pihalla asiakkaalle lähdössä oleva Mammoth on yhtiön uusi ja isoin kuormatraktorimalli.
    Tehdashallin pihalla asiakkaalle lähdössä oleva Mammoth on yhtiön uusi ja isoin kuormatraktorimalli. Kuva: Eetu Kokkonen

    Inberg innostuu selittämään Ponssen tänä vuonna esittelemän kaatoavustimen toimintaperiaatetta.

    Siinä puomi seuraa automaattisesti harvesteripään syöttöä sopivaan katkaisukohtaan, ja alkaa sitten esijännittää puuta niin, että laippa ei jää jumiin.

    ”Olemme jo kuulleet asiakkailta, että se on vähentänyt laipparikkoja”, Inberg kertoo.

    Nämä ovat uudistuksia, jotka näkyvät paljon koneita ajaville, mutta eivät tien varresta niitä seuraaville.

    Paljon tapahtuu vieläkin näkymättömämmällä tasolla.

    ”Esimerkiksi päästönormithan kiristyvät koko ajan”, Härkönen sanoo.

    ”Tekniikkaa pitää kehittää koko ajan, ihan että koneet voivat pysyä markkinoilla.”

    Tällainen tuotekehitys ei välttämättä näy edes koneiden käyttäjille.

    Scorpionin prototyyppi rakennettiin hitsatuista osista Fox-harvesterin pohjalle. Se maalattiin mustaksi, jottei se kiinnitä huomiota.
    Scorpionin prototyyppi rakennettiin hitsatuista osista Fox-harvesterin pohjalle. Se maalattiin mustaksi, jottei se kiinnitä huomiota. Kuva: Eetu Kokkonen

    Scorpioniin kehittämiseen ryhdyttiin, kun asiakkailta tuli toive pyörivästä hytistä ja aukottomasta näkyvyydestä ulos.

    Mitä asiakkaat nyt sitten haluavat?

    ”Kyllä ne liittyvät paljon tällaisiin kuljettajaa avustaviin järjestelmiin. Jos yksi napinpainallus jää pois, niin siitä tulee sitten kuljettajalle tauko”, Inberg kertoo.

    Kuinka kaukana ollaan siitä, että harvesteri voisi toimia autonomisesti ilman kuljettajaa?

    Härkönen ja Inberg katsovat toisiaan pitkään.

    ”Enemmän kyse on varmastikin näistä avustavista järjestelmistä”, Inberg sanoo.

    ”Kyllä me nähdään että kuljettaja on vielä tärkeä olla siellä hytissä.”

    Aukeava ovi on siis suunniteltava jatkossakin.

    ”Valmiissa” Scorpionissa monet nosturin osat ovat valettuja. Koneita päivitetään koko ajan, joten eri-ikäiset samannimiset harvesteritkin poikkeavat jossain määrin toisistaan.
    ”Valmiissa” Scorpionissa monet nosturin osat ovat valettuja. Koneita päivitetään koko ajan, joten eri-ikäiset samannimiset harvesteritkin poikkeavat jossain määrin toisistaan. Kuva: Eetu Kokkonen

    Ponsse on viime vuosina lisännyt panostuksiaan tuotekehitykseen. Vuosina 2021–2025 siihen satsattiin 132 miljoonaa euroa.

    Se on paljon rahaa. Sillä saanee jotain muutakin kuin parantunutta polttoainetehokkuutta ja sulavammin kääntyvää hydrauliikka?

    ”Meinaatko, että meillä olisi voinut olla noissa halleissa enemmänkin tavaraa”, Härkönen sanoo virnuillen.

    Kannattaa varata liput syksyn Finnmetkoon, hän vinkkaa.

    Lisää aiheesta
    • Ponssen alkuvuosi oli tuloksellisesti vaisu, mutta markkinassa näkyy käänteen merkkejä.

      Yritykset | Ponssen tulos romahti ‒ ongelmista huolimatta tehdas käy nyt normaalisti

      Tilaajalle
    • ”Naapurit pitää viimeistään huolen, että meni hyvin tai huonosti, niin sitä tasoitetaan vähän”, Juha Vidgrén sanoo Ylä-Savon yhteishengestä.

      Yhteiskunta | Eurojen pitäisi ohjata aluekehitystä enemmän, sanoo Ponssen Juha Vidgrén – ”Me tarvitaan ne peruspalvelut”

      Tilaajalle
    • Kattaalan tilan biokaasulaitos jauhaa kaasua kunnan putkiverkostoon. Laitos on edelleen ylösajovaiheessa ja tuotantoa pystytään kasvattamaan, Niko Kauhanen kertoo.

      Energia | Pieni savolaiskunta tekee sen, mistä isot kaupungit voivat vain haaveilla – maatalous mahdollistaa hiilineutraaliuden

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Ponsse Scorpion
    metsäkoneet
    tuotekehitys
    prototyyppi
    teknologia
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Jämäkkä Thaler on puskuvoimainen pienkuormain maatilan pihatöihin ‒ työntövoimaa on runsaasti

    Tilaajalle
  • Argo on kuusipyöräinen hankaliin maasto-olosuhteisiin tarkoitettu amfibioajoneuvo.

    Koneviesti | Kokeilu: Hankalien maasto-olosuhteiden menijä kulkee sekä maastossa että vedessä

    Tilaajalle
  • Kronoksen Extendo 730 Prossa leikkuupää voidaan siirtää traktorin sivulle. Puomistoon on tullut yksi nivel lisää sekä automatiikkaa hallintaan. Puomin ulottuvuus on 7,3 metriä, ja siinä on laajakulmanivelet.

    Koneviesti | Kronoksen Extendo -murskaimessa puomi taittuu eteen ‒ kuskin ergonomia paranee