• Kattaalan tilan biokaasulaitos jauhaa kaasua kunnan putkiverkostoon. Laitos on edelleen ylösajovaiheessa ja tuotantoa pystytään kasvattamaan, Niko Kauhanen kertoo.
    Kattaalan tilan biokaasulaitos jauhaa kaasua kunnan putkiverkostoon. Laitos on edelleen ylösajovaiheessa ja tuotantoa pystytään kasvattamaan, Niko Kauhanen kertoo. Kuva: Petteri Kivimäki

    Pieni savolaiskunta tekee sen, mistä isot kaupungit voivat vain haaveilla – maatalous mahdollistaa hiilineutraaliuden

    Muutamassa vuodessa Vieremälle on syntynyt biokaasuklusteri, jolle ei löydy muualta Suomesta vertaistaan.
    Tilaajalle
    Maatalous|Energia
    24.4.202619:00
    Jukka Koivula
    Vieremä

    Ylä-Savossa uusiutuvan energian voittokulku etenee. 3 300 asukkaan Vieremä on irtautunut viime vuosina fossiilienergiasta poikkeuksellisen nopeasti.

    Kunnanjohtaja Mika Suomalaisen mukaan seudun maatalousvaltaisuus antaa etulyöntiaseman.

    ”Neljä vuotta sitten Vieremän kunnanvaltuusto hyväksyi uuden ilmastosuunnitelman, jonka yhteydessä päätettiin irtaantua kokonaan fossiilisista polttoaineista. Kun kunta tämän jälkeen luopui öljystä kaukolämmön varavoimana, korvattiin se paikalliselta maatilalta tulevalla nestemäisellä biokaasulla.”

    Muutamassa vuodessa Vieremälle on syntynyt biokaasuklusteri, jolle ei löydy muualta maasta vertaistaan.

    ”Kaikki kunnan kalusto on muutettu biokaasukäyttöiseksi. Autot ja traktorit sekä latukone käyvät biokaasulla. Parhaillaan sähköistämme kunnan pienkalustoa, kuten ruohonleikkureita, raivaussahoja sekä muita vastaavia työkaluja”, Suomalainen toteaa.

    ”Kaikki kunnan kalusto on muutettu biokaasukäyttöiseksi. Kunnan autot ja traktorit sekä myös latukone käyvät biokaasulla.”

    Mika Suomalainen

    Vieremä on näillä näkymin fossiilivapaa jo ensi vuonna. Maaseutukunta jättää kirkkaasti jälkeensä Suomen suuret kaupungit, joissa hiilineutraalisuustavoitteet ovat edenneet hitaammin.

    ”Potentiaalia siirtymään on ollut jo kauan, sillä paikallisilla maatiloilla syntyy paljon biokaasun tuotantoon sopivia jakeita. Biokaasuasia on ollut esillä vähintään 15 vuoden ajan, mutta potentiaali lähti toteutumaan vasta pari vuotta sitten”, Suomalainen kertoo.

    Vieremän kunnanjohtaja Mika Suomalainen tankkasi paikalliselta maatilalta peräisin olevaa biokaasua autoonsa.
    Vieremän kunnanjohtaja Mika Suomalainen tankkasi paikalliselta maatilalta peräisin olevaa biokaasua autoonsa. Kuva: Petteri Kivimäki

    Kun vieremäläinen maatila saatiin sitoutumaan biokaasun toimittamiseen, ryhtyi kunta tuumasta toimeen tarvittavan infrastruktuurin rakentamisessa.

    ”Ratkaisumme ominaispiirre on putkilogistiikka. Biokaasu siirtyy maatilan biokaasulaitokselta 14 kilometrin päästä putkia pitkin Vieremän keskustaan”, kunnanjohtaja havainnollistaa.

    Kunnan taajamassa biokaasu paineistetaan, puhdistetaan, hajustetaan ja jaellaan edelleen.

    ”Sitä voi tankata tankkauspisteellä biokaasuautoihin. Lisäksi kaasua menee paikallisen teollisuuden käyttöön.”

    Biokaasuputkiverkoston toteuttamisesta vastasi ja sitä hallinnoi kunnan tytäryhtiö Vieremän Lämpö ja vesi oy. Tytäryhtiö vastaa kaukolämpötuotannosta taajaman alueella.

    Vieremällä kunnan kulkuneuvot käyvät biokaasulla.
    Vieremällä kunnan kulkuneuvot käyvät biokaasulla. Kuva: Petteri Kivimäki

    Putki-infran rakentaminen maan alle maksoi noin miljoona euroa.

    ”Meillä on vireillä aiesopimuksia myös uusien maatilojen kanssa, joilla on kiinnostusta lähteä mukaan tuottamaan biokaasua. Tämä huomioitiin jo putken reittiä suunniteltaessa”, Mika Suomalainen kertoo.

    Maatiloilla sijaitsevat biokaasulaitokset voidaan yhdistää suoraan runkoputkeen erillisellä yhteysputkella.

    ”Putkiratkaisu on osoittautunut käytännössä erinomaisen hyväksi. Suurin hyöty tulee siitä, ettei lopputuotetta tarvitse siirrellä pitkiä matkoja paikasta toiseen, vaan kaikki tulee läheltä.”

    ”Suurin hyöty tulee siitä, ettei lopputuotetta tarvitse siirrellä pitkiä matkoja paikasta toiseen, vaan kaikki tulee läheltä.”

    Mika Suomalainen

    Vieremällä paikallinen teollisuuskin on osoittanut mielenkiintoaan fossiilisista luopumiseen.

    ”Kunnan suurin työllistäjä Ponsse luopui jo kolme vuotta sitten propaanin käytöstä maalausprosessin lämmityksessä”, Suomalainen mainitsee.

    Biokaasulaitos on ollut toiminnassa Kattaalan tilalla puolitoista vuotta.
    Biokaasulaitos on ollut toiminnassa Kattaalan tilalla puolitoista vuotta. Kuva: Petteri Kivimäki

    Vieremäläisen Kattaalan tilan biokaasulaitos aloitti toimintansa puolitoista vuotta sitten. Se oli lähtölaukaus energiamurroksen käynnistymiselle koko kunnassa.

    ”Uusiutuva energia on kiinnostanut pitkään. Kun kunta tarjoutui ostamaan kaiken tuottamamme biokaasun ja myös pankki sekä ely-keskus mahdollistivat investoinnin, lyötiin kuokka maahan”, Kattaalan tilan työntekijä Niko Kauhanen kertoo.

    Kauhasen mukaan biokaasulaitos on edelleen ylösajovaiheessa.

    ”Kartoitamme, millaista tuotantomäärää on kannattavaa ajaa. Tuotettavan biokaasun määrä asettuu aikanaan kysynnän mukaan. Rahkeita on tuottaa nykyistä enemmänkin”, Kauhanen puntaroi.

    ”Kartoitamme, millaista tuotantomäärää on kannattavaa ajaa.”

    Niko Kauhanen

    Biokaasulaitoksen työntekijä rohkaisee muitakin seudun tiloja lähtemään mukaan energiantuotantoon.

    ”Kaikki kynnelle kykenevät mukaan vain. Kysyntää biokaasulle varmasti on, ja ajan saatossa tästä on tarkoitus saada merkittävää tulovirtaa.”

    Vieremä on uusiutuvan energian edelläkävijä. Kunnan kaukolämpölaitos pyörii paikallisella hakkeella sekä aurinkovoimalla. Lisäksi koekäytössä on vertikaalinen tuulivoimalaitos.
    Vieremä on uusiutuvan energian edelläkävijä. Kunnan kaukolämpölaitos pyörii paikallisella hakkeella sekä aurinkovoimalla. Lisäksi koekäytössä on vertikaalinen tuulivoimalaitos. Kuva: Petteri Kivimäki

    Kunnanjohtaja Suomalaisen mukaan biokaasuhanke on ollut kaikessa mittavuudessaan samaan aikaan haastava ja erittäin innostava.

    ”Monesti kuulee, että meidän ei Suomessa kannata pyristellä uusiutuvan energian suhteen, koska olemme niin pieni maa. Muistuttaisin, että Nokia omilla innovaatioillaan muutti koko maailman kommunikaatiokulttuurin. Sama on tehtävissä uusiutuvan energian ja biokaasukulttuurin osalta”, Suomalainen sanoo.

    ”Biokaasun käytön lisääminen on maaseudun paras keino edistää Suomen riippumattomuutta tuontienergiasta. Samalla lisätään maaseudun elinvoimaa ja maatalouden toimintaedellytyksiä sekä alennetaan elintarviketuotannon hiilijalanjälkeä. Kaikki voittavat.”

    Lisää aiheesta
    • Atrian teollisuusalueen kyljessä sijaitsevan Nurmon biokaasulaitoksen toiminta käynnistyy jo kevään aikana. Laitoksen toteuttaa Nurmon Bioenergia oy, jonka enemmistöomistaja on Suomen Lantakaasu ja vähemmistöomistaja Atria Suomi oy.

      Energia | Nämä kymmenkunta isoa lantapohjaista biokaasulaitosta Suomessa on nyt vireillä

      Tilaajalle
    • Lietelanta kuljetetaan Nurmon biokaasulaitokselle kaasukäyttöisellä rekalla. Vastassa laitospäällikkö Matti Lepistö.

      Energia | Ensimmäiset lantakuormat saapuneet Nurmon biokaasulaitokselle – ”Tärkeä virstanpylväs”

      Tilaajalle
    • Polttoaineen hintojen nousun hillitsemiseen ei ole helppoja keinoja.

      Talous | Bioala vastustaa jakeluvelvoitteen laskua – polttoainekriisin ratkaisu jakaa mielipiteitä

      Tilaajalle
    • Ala-Marttilan tilan mädätyssäiliön lämpötilaa säädellään tarkoin, jotta orgaaninen aines alkaa muuttua metaaniksi. Kupolin halkaisija on 20 metriä.

      Energia | Tuhannen rekan risteyksessä on kohta tarjolla uutta voimaa – Kurikkaan nousee iso biokaasulaitos

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    biokaasu
    uusiutuva energia
    hiilineutraalius
    Vieremä
    maatalous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Volter Oy on Heizomatin uusi maahantuoja. Yhteistyötä on tehty aiemminkin. Kuva Heizomatin osastolta Agritechnicasta, missä esiteltiin teollisuuslaitokseen sopivaa pakkausmateriaalien polttamiseen perustuvaa lämmöntuotantoa.

    Koneviesti | Kattilavalmistaja Heizomat:n edustus Suomessa Volter Oy:lle

  • AlfaFlamen 1 000 kW:n biouuni on sijoitettu konttiin. Uunia käytetään kasvihuoneiden ja kuivaamon lämmönlähteenä. Uunin tuottama ilma johdetaan 1000 mm kanavia pitkin joko kasvihuoneeseen tai kuivaamoon. Hake syötetään erillisestä siilosta ruuvin avulla uuniin.

    Koneviesti | Biolämpökontti viljankuivaamon ja kasvihuoneiden lämmönlähteenä – kustannusten jakautuminen lyhentää takaisinmaksuaikaa

    Tilaajalle
  • OptiGrid-järjestelmä skaalautuu eri kohteisiin.

    Koneviesti | Avant Powerilta mikroverkkojärjestelmä – uuden tutkimushankkeen tavoitteena on yhdistää uusiutuvan energian tuotanto yhdeksi kokonaisuudeksi