• Bioala vastustaa jakeluvelvoitteen laskua – polttoainekriisin ratkaisu jakaa mielipiteitä

    Kuljetusyritykset vaativat toimia dieselin hinnan nousun hillitsemiseen.
    Tilaajalle
    Polttoaineen hintojen nousun hillitsemiseen ei ole helppoja keinoja.
    Polttoaineen hintojen nousun hillitsemiseen ei ole helppoja keinoja. Kuva: Mikko Soini
    Koneet ja autot|Talous
    26.3.202611:15
    Jarmo Palokallio

    Iranin sodasta johtuva polttoaineiden hintojen nousu iskee sekä tavallisiin kansalaisiin että yrityksiin ja koko kansantalouteen. Hintojen nousun jarruttamiseksi on esitetty lähinnä polttoaineen verotuksen ja toisaalta niin kutsutun jakeluvelvoitteen alentamista.

    Esimerkiksi Autoliitto on vaatinut polttoaineen verotuksen tilapäistä alentamista. Kuljetusyrityksiä edustava SKAL on huolissaan dieselin hinnan nopeasta noususta. Järjestö esittää sen takia jakeluvelvoitteen tuntuvaa alentamista.

    ”Tilanne alkaa olla jo pahempi kuin vuoden 2022 energiahintakriisissä.”

    Anssi Kujala

    Jakeluvelvoite tarkoittaa liikennepolttoaineiden jakelijoille asetettua uusiutuvien polttoaineiden vähimmäisosuutta. EU:n tavoite on, että vuoteen 2030 mennessä 29 prosenttia liikenteen energiankulutuksesta on oltava uusiutuvista lähteistä peräisin.

    Uusiutuvien polttoaineiden hinta nostaa polttoaineen hintaa. Niiden osuuden vähentäminen toisi dieselin kallistumiseen helpotusta.

    Polttoaineen hintojen nousu rassaa kuljetusyrityksiä.
    Polttoaineen hintojen nousu rassaa kuljetusyrityksiä. Kuva: Timo Heikkala

    Kuljetusyrityksille dieselin hinnan jääminen nykyiselle tasolle tuo lähes 500 miljoonan euron lisäkustannukset.

    ”Tilanne alkaa olla jo pahempi kuin vuoden 2022 energiahintakriisissä”, toteaa toimitusjohtaja Anssi Kujala SKALista.

    Polttoaineen hinnan nousun ratkaisu polttoaineen verotuksen kautta on vaikeaa, kuten veroratkaisut yleensä. Velaksi elävä valtio ei hevillä luovu verotuloistaan.

    Jakeluvelvoitteen laskukaan ei saa täyttä kannatusta. Bioalan mukaan jakeluvelvoitteen alentaminen murentaisi pohjaa kestäviltä investoinneilta.

    ”Jakeluvelvoitteen alentaminen murentaisi biokaasualan orastavan kasvun.”

    Hannes Torppa

    Suomen Biokierto ja Biokaasu ry:n toiminnanjohtaja Hannes Torpan mukaan jakeluvelvoite on keskeinen kannustin kotimaisten uusiutuvien polttoaineiden tuotannolle ja investoinneille.

    ”Keskustelussa esiin noussut jakeluvelvoitteen alentaminen on esimerkki toimenpiteestä, joka toteutuessaan haittaisi investointeja ja murentaisi biokaasusektorin orastavan kasvun”, toteaa Torppa.

    Torpan mukaan jakeluvelvoitteen heikentäminen lisäisi riippuvuutta fossiilisesta tuontienergiasta juuri silloin, kun tarve omavaraisuuden vahvistamiseen on ilmeinen.

    Bioalan mukaan jakeluvelvoitteen alentamisen vaikutukset pumppuhintoihin ovat epävarmoja ja aiempien kokemusten perusteella rajallisia.

    “Jos vastaamme kriisiin lisäämällä fossiilienergian käyttöä, päätämme samalla jatkaa kriisistä seuraavaan”, toteaa Bioenergia ry:n toimitusjohtaja Harri Laurikka.

    Bioala perää polttoaineen hintakriisin ratkaisuun toimia, jotka tukevat siirtymää kohti kotimaista, uusiutuvaa energiantuotantoa.

    Samalla on varmistettava, että tukitoimet eivät heikennä niiden toimijoiden asemaa, jotka ovat jo investoineet uusiutuviin polttoaineisiin ja muihin kestäviin ratkaisuihin, järjestöt toteavat tiedotteessa.

    Lisää aiheesta
    • Dieselin kallistuminen 30 sentillä tuo puutavarayhdistelmälle 30 000 euron lisälaskun vuodessa.

      Liikenne | Iranin sodasta massiivinen lisälasku kuljetusyrityksille

    • Polttonesteiden hinnat sen kuin kallistuvat. Nyt mennään monin paikoin jo reilusti kahden euron yli. Kuva Hämeenlinnan Jukolasta.

      Autot | Dieselin hinta karkasi käsistä, eikä laskua ole näköpiirissä

    • Ala-Marttilan tilan mädätyssäiliön lämpötilaa säädellään tarkoin, jotta orgaaninen aines alkaa muuttua metaaniksi. Kupolin halkaisija on 20 metriä.

      Energia | Tuhannen rekan risteyksessä on kohta tarjolla uutta voimaa – Kurikkaan nousee iso biokaasulaitos

      Tilaajalle
    • Biokaasun investointitukeen tulee muutoksia vuodelle 2026.

      Energia | Biokiertotalous rakentuu kotimaisille arvoketjuille

    • Joka neljäs kuljetusyritys on joutunut polttoainevarkauden kohteeksi vuoden sisällä.

      Liikenne | Polttoainevarkaudet syövät yritysten kannattavuutta – ”Tilanne pahenee jatkuvasti”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Bioala
    jakeluvelvoite
    polttoaineiden hinta
    uusiutuvat polttoaineet
    energiahintakriisi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koneet ja kulkuneuvot | Argo etenee sielläkin, mihin tavallinen mönkijä uppoaa - erikoisajoneuvo testissä maalla, kosteikossa ja vedessä

      Tilaajalle
    • 2

      Koneet ja kulkuneuvot | Traktorikäyttöisellä murskaimella jätepuu ja vanhat kuormalavat hakkeeksi

    • 3

      Autot | Teslan on syytä varoa tätä saksalaisuutuutta – täyssähköinen Mercedes-Benz CLA nostaa rimaa

    • 4

      Koneviesti | Pyörien aurauskulma vaikuttaa ajoneuvon käsiteltävyyteen ja renkaiden kulumiseen – kulma tulisi tarkistaa säännöllisesti

    • 5

      Liikenne | Moni ajaa kitkarenkailla vuoden ympäri ‒ näistä syistä se ei kannata

    • 6

      Liikenne | Video: Irrotan kädet Ford Mustangin ratista moottoritiellä

      Tilaajalle
    • 7

      Asiantuntija: Väärä säilytys voi tuhota auton renkaat