• Havuhuppukuoriainen ehti jo lähes hävitä etelästä – nyt se on palaamassa takaisin tulen perässä

    Muun muassa metsäyhtiöt ja Metsähallitus toteuttavat vuosittain kulotuksia muutamilla sadoilla hehtaareilla.
    Ennallistamiskulotukset jäljittelevät luonnollisia metsäpaloja.
    Ennallistamiskulotukset jäljittelevät luonnollisia metsäpaloja.  Kuva: Kimmo Haimi
    Metsä|Ympäristö
    22.3.202511:00
    Anni-Sofia Hoppi

    Metsien ennallistamispoltot ovat olleet monen palaneesta puusta riippuvaisen lajin pelastus. Muun muassa metsäyhtiöt ja Metsähallitus toteuttavat vuosittain kulotuksia muutamilla sadoilla hehtaareilla.

    Myös Suomen suurin yksityinen metsänomistaja Tornator on toteuttanut maillaan kulotuksia. Viime vuonna Ruokolahden Huuhanrannassa toteutettu paahdeympäristön ennallistamispoltto houkutteli nopeasti palon jälkeen paikalle useita metsäpaloista riippuvaisia kovakuoriaislajeja.

    Merkittävin löytö oli rauhoitettu direktiivilaji havuhuppukuoriainen. Muita paikalle saapuneita harvinaisia palolajeja olivat esimerkiksi leppäkelokärsäkäs, kulokauniainen ja palojahkiainen. Yhtäkään niistä ei havaittu ennen polttoa tehdyssä pyynnissä, eli ne saapuivat paikalle palaneiden puiden houkuttamina.

    ”On ilahduttavaa nähdä, että havuhuppukuoriainen on levittäytymässä takaisin Etelä-Suomeen, josta se ehti jo melkein hävitä viime vuosituhannen lopulla”, sanoo lajistokartoituksen tehnyt kovakuoriaistutkija Petri Martikainen Tornatorin tiedotteessa.

    Sama palaneesta puusta riippuvaisten kuoriaisten aalto havaittiin myös Metsähallituksen viime vuonna päättyneessä Beetles Life -hankkeessa. Eräältä hankkeen polttokohteelta löydettiin polton jälkeen lähes puolet kaikista Suomen paloalueiden kovakuoriaislajeista sekä puolet Suomen latikkalajeista.

    Lisää aiheesta
    • Ennallistamispoltossa syntyy hiiltynyttä puuta, jota moni uhanalainen laji tarvitsee.

      Luonto | Hallittu tuho – tältä näyttää, kun metsä palaa tarkoituksella

      Tilaajalle
    • Ennallistamispolttoa kesäkuussa Tampereella. Arkistokuva.

      Luonto | Metsähallituksen polttamissa metsissä hyönteislajimäärä jopa tuplaantui – havuhuppukuoriainen, lahokapo ja kaskikeiju hyötyivät tulesta

    • Tutkijoiden kontti näkyy kuvan vasemmassa reunassa savun keskellä.

      Ympäristö | Maastopalojen päästöjä mitattiin kattavasti viemällä tutkimuskontti kulotuksen keskelle

    Artikkelin aiheet
    havuhuppukuoriainen
    kulotus
    metsien ennallistaminen
    kovakuoriaiset
    Metsähallitus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä