

Yhteismetsät ovat nousseet suosituksi metsän omistusmuodoksi. Nimensä mukaisesti ne ovat monen metsänomistajan yhteisesti omistamia ja hallinnoimia metsäkokonaisuuksia.
Yhteismetsien merkittävimmäksi eduksi nimetään usein perhemetsänomistajuutta alhaisemmat verot. Projektipäällikkö Jarmo Mulari Suomen Metsäkeskuksesta näkee kuitenkin muut asiat merkittävämpinä.
”Yhteismetsillä voi tavoitella suuruuden ekonomiaa. Kun pinta-ala on isompi, saa myytävälle puulle usein paremman hinnan ja hoitotyöt ja tarvikkeet hankittua edullisemmin. Yhteismetsä parantaa usein myös metsänhoidon laatua”, Mulari tiivistää.
”Hyvä metsänhoito ja iso metsäala tuovat osakkaille yhteismetsästä tasaista tuottoa vuodesta toiseen. Perhemetsässä tuottoja saattaa tulla vain joka kymmenes vuosi”, Mulari muistuttaa.
Yhteismetsien yhteenlaskettu pinta-ala on tällä hetkellä noin 800 000 hehtaaria, nelisen prosenttia Suomen metsäalasta. Yhteismetsien pinta-ala on kasvanut kolmanneksella viimeisen kymmenen vuoden aikana ja sama suunta jatkuu.
”Hyvä metsänhoito ja iso metsäala tuovat osakkaille yhteismetsästä tasaista tuottoa vuodesta toiseen.”
Sukumetsän omistajuuteen liittyvät usein tunteet. Siksi metsäpalsta saattaa ajan myötä pirstoutua pieniksi paloiksi ja omistus ja päätösvalta hajautuvat.
Yhteismetsä on hyvä vaihtoehto sellaisessa tapauksessa, jossa omistajuus uhkaa jakautua monelle omistajalle. Kun suvun metsän liittää jo olemassa olevaan yhteismetsään, syntyvät hoitopäätökset virallisissa hallintoelimissä demokraattisesti.
”Omistajuus ja side omaan metsään säilyy, vaikka se onkin liittämisen jälkeen osa isompaa kokonaisuutta. Metsästä voi nauttia monin tavoin, vaikkei siellä itse saakaan tehdä varsinaisia metsänhoitotöitä”, Mulari sanoo.
”Liittämisessä jokainen metsänomistaja saa omistusosuuttaan vastaavan määrän yhteismetsän osuuksia. Osuudet antavat mahdollisuuden osallistua yhteismetsän osakaskokoukseen ja kertoa siellä mielipiteensä yhteismetsän hoitamisesta. Varsinaiset hoito- ja hakkuupäätökset tekee yhteismetsälle valittu hoitokunta. Hoitokunta käyttää töiden toteuttamisessa metsäalan ammattilaisia.”

”Hallinnointi vaatii rahaa, joten pienellä pinta-alalla verohyöty häviää helposti kuluihin.”
Myös kokonaan uuden yhteismetsän perustaminen esimerkiksi perhepiiriin on mahdollista. Jarmo Mulari kehottaa miettimään tarkasti ja ottamaan yhteyttä esimerkiksi Metsäkeskuksen asiantuntijoihin, jos suunnittelee yhteismetsän perustamista.
”Etelä-Suomessa yhteismetsän koko saisi olla vähintään muutama sata hehtaaria ja pohjoisessa selvästi suurempi. Hallinnointi vaatii rahaa, joten pienellä pinta-alalla verohyöty häviää helposti kuluihin.”
Tavallisen yksityismetsän tulot verotetaan pääomatulona. Kun verossa huomioidaan yrittäjävähennys, on metsätulojen pääomaveroaste 28,5 prosenttia, jos vuositulo jää alle 30 000 euron.
Yhteismetsän kokonaisveroaste on 26,5 prosenttia ja vero peritään yhteismetsältä. Kun osakkaille jaetaan tuottoja, ei osakkaan tarvitse maksaa enää tuotoista veroa.
+ Vaivaton tapa omistaa metsää
+ Hyvä ja vakaa tuotto
+ Ammattimainen hoito
+ Edullinen verotus (26,5 % voitosta)
+ Yhteisöllisyys
+ Helppo omistajanvaihdos
- Raskaampi hallinto
- Ei tarjoa hetkellisiä, isoja hakkuutuloja
- Ei saa yleensä tehdä itse metsätöitä
- Osuuksien kaupasta ei synny metsävähennysoikeutta
- Osuudet eivät kelpaa vakuudeksi
- Purkaminen hankalaa
Yhteismetsä helpottaa metsien omistajanvaihdosten tekemistä. Yhteismetsän osuuksia on helpompi myydä ja lahjoittaa kuin kokonaisia metsäpalstoja.
Yhteismetsään liittyminen tulee usein puheeksi juuri siinä tilanteessa, kun perheessä mietitään, miten metsävarallisuus siirretään suvussa eteenpäin.
Metsätilan voi liittää yhteismetsään yhtenä kokonaisuutena joko ennen sukupolvenvaihdosta tai vasta sen jälkeen. Sukupolvenvaihdoksen voi tehdä helpommin vaiheittain, jos jaossa on metsäpalstan sijasta yhteismetsän osuuksia.
Jarmo Mulari keksii oikeastaan vain yhden metsänomistajaryhmän, jolle yhteismetsä ei sovi.
”Jos haluaa hoitaa itse metsäänsä ja tehdä siellä metsänhoitotöitä, ei yhteismetsään kannata liittyä. Yhteismetsän osakkaat eivät voi tehdä itsenäisesti hoitotöitä eikä metsään liittyviä päätöksiä.”
Metsänomistaja voi halutessaan liittää vain osan metsistään yhteismetsään ja pitää osan itsellään, jolloin pääsee vielä töihin omalla metsäpalstallaan.
”Jos haluaa hoitaa itse metsäänsä ja tehdä siellä metsänhoitotöitä, ei yhteismetsään kannata liittyä.”
Suomessa on 660 yhteismetsää. Yhteismetsään liittymistä harkitsevan kannattaa ensimmäiseksi selvittää, missä ovat lähimmät yhteismetsät ja kysyä niiden kiinnostusta hankkia lisää osakkaita. Yhteismetsät ja niiden sijainnit selviävät Metsäkeskuksen ylläpitämältä yhteismetsat.fi-sivustolta.
Valmiiseen yhteismetsään liittymällä liittymiskulut jäävät pieniksi. Maanmittauslaitos hoitaa liittämiseen liittyvät rekisteröinnit maksutta.
Yksi uusia osakkaita ottavista yhteismetsistä on neljä vuotta sitten perustettu Lähi-Tapiola Yhteismetsä. Lähi-Tapiola Yhteismetsään on liittynyt hieman yli sata osakasta.
Yhteismetsän pinta-ala on 10 700 hehtaaria, josta metsämaata on 9 500 hehtaaria. Yhteismetsien pinta-ala on keskimäärin 1 200 hehtaaria, joten Lähi-Tapiola Yhteismetsä on kooltaan suuri.
”Olemme koko kansan yhteismetsä, joka sopii monenlaisille osakkaille”, Lähi-Tapiolan metsätalousliiketoiminnan johtava asiantuntija Marika Makkonen tiivistää.
Kaikilla yhteismetsillä on omat kriteerinsä uusien osakkaiden ottamiselle.
”Taloudellisesti järkevän toiminnan kannalta pidämme liitettävän metsätilan alarajana noin 30 hehtaaria. Metsän sijainti vaikuttaa myös siihen, kuinka kiinnostuneita olemme metsäpalstasta”, Makkonen valottaa.
”Metsänhoitokumppanina meillä on AARI Metsä. Yrityksellä on hoitosopimuksia ympäri Suomen ja siksi meillä on mahdollisuus ottaa uusia osakkaita yhteismetsäämme hyvin laajalta alueelta.”
Lähi-Tapiola pidättää itsellään yhteismetsään liittämisestä palkkion, joka on 2,2 prosenttia metsäkiinteistön arvosta.
”Pidämme liitettävän metsätilan alarajana noin 30 hehtaaria.”
Makkonen kannustaa metsänomistajia ottamaan rohkeasti yhteyttä, sillä mahdollisuus yhteismetsään liittämiseen selviää varsin nopeasti.
”Arvioimme ensin, onko tarjottu palsta meille sovelias sijainnin, pinta-alan ja puumäärän suhteen. Saamme yleisestä metsävaratiedosta nopeasti selville palstan arvon. Jos metsäpalsta sopii kokonaisuuteemme, teemme tarkemman metsäarvion paikan päällä”, Makkonen selventää.
”Selvittelyjen jälkeen metsänomistaja voi tehdä päätöksen, haluaako hän liittyä yhteismetsäämme. Jos haluaa, teemme liittämissopimuksen ja Maanmittauslaitos hoitaa liittämistoimet.”
Yhteismetsän hoitokunnan puheenjohtajana toimiva Marika Makkonen kertoo, että Lähi-Tapiola Yhteismetsä on päässyt yli kahdeksan prosentin tuottoon.
Alkuvaiheessa yhteismetsä suojeli isoja alueita ja sai siitä alkupääomaa toimintaansa. Osakkaille yhteismetsä on jakanut hieman yli kolmen prosentin tuottoa. Viime vuonna osuuksille maksettiin 3,4 prosentin tuotto.
Makkonen kehottaa kilpailuttamaan yhteismetsään liittämiset, sillä yhteismetsät tarjoavat erilaisia liittämissopimuksia ja tuotto-odotuksia.
”Kannattaa huomioida myös osuuksien jälkimarkkinat. Eteen voi tulla tilanne, jossa osakas haluaa syystä tai toisesta luopua yhteismetsän osuuksistaan. Silloin on hyvä olla mukana yhteismetsässä, jonka osuuksille on kysyntää”, Makkonen painottaa.
Lisätietoja yhteismetsään liittymisestä ja sen perustamisesta: yhteismetsat.fi.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
