

Lunta on yli polven, mutta liukulumikengillään Mikko Pohjola etenee metsässä vaivattomasti. On lomapäivä, ja Pohjola liikkuu metsässä omaksi ilokseen. ”Puskahiihtoa”, kuten hän lajiaan kutsuu.
”Olen talvi-ihminen. Kotipaikkakunnallani Turussa lumesta saa nauttia vain harvoin.”
Keski-Suomessa lunta riittää. Pohjola vierailee Hankasalmella usein, sillä täällä sijaitsee Rangunkorven yhteismetsä, jonka hoitokunnan puheenjohtaja hän on.
Metsätilan historia yltää 1920-luvun lopulle, jolloin Oy Wilhelm Schauman Ab myi metsäomaisuuttaan. Mikko Pohjolan isän isoisä Emil Kumpulainen työskenteli Schaumanin sahalla piiriesimiehenä.
”Emil osti veljensä kanssa Hankasalmelta 80 hehtaaria metsää.”
Naurahtaen Pohjola kertoo olevansa etämetsänomistaja neljännessä polvessa. Isän vaarin ostama tila oli puhdas metsätila. Kynsiveden rantaan rakennettiin sauna 1960-luvulla ja mökki parikymmentä vuotta myöhemmin, mutta tilan mailla ei ole koskaan ollut vakinaista asutusta.
Ikä: 47
Kotikunta: Turku
Työ: MMM:n Hiilestä kiinni -tutkimusohjelman ohjelmapäällikkö
Perhe: puoliso Katja ja tyttäret Ilona, 16, Aamu, 14, ja Viima, 11
Harrastukset: puskahiihto, ulkoilu, melonta, pyöräily, kävely
Metsät: Rangunkorven yhteismetsän (yli 1 000 ha) hoitokunnan puheenjohtaja
Luottamustoimet: Mhy Päijänteen hallituksen jäsen

Vuosituhannen vaihteeseen tultaessa metsätila oli siirtynyt Mikko Pohjolan isotädille ja isälle. Vuonna 2003 isotäti siirsi osuutensa Rangunkorvesta Mikolle ja tämän veljille Sampolle ja Matille. Tilan pinta-ala oli huvennut sotien jälkeisten maanluovutusten vuoksi 80 hehtaarista 60 hehtaariin.
”2000-luvun alussa metsää pidettiin yleisesti auringonlaskun alana. Me kuitenkin luotimme siihen, että puuraaka-aineelle on aina tarvetta. Päätimme ottaa metsänhoidon tosissamme.”
Markku Pohjola ja hänen kolme poikaansa omistivat metsät ensin yhtymänä, mutta asiaa pohdittuaan he tulivat siihen tulokseen, että yhteismetsä vastaisi paremmin heidän tavoitteitaan.
”Yhteismetsän perustamista puolsivat veroseikat kuten se, että puun myyntitulojen pääomavero on kaksi prosenttiyksikköä matalampi kuin muissa omistusmuodoissa. Yhteismetsäosuuksia on myös helppo siirtää osakkaiden välillä tai myydä”, Mikko Pohjola perustelee.
Rangunkorven yhteismetsä perustettiin vuonna 2010, jolloin yhteismetsälaki jo salli osakkaiden perustaa yhteismetsän itse ilman viranomaisen päätöstä.

Perustamisen jälkeen osakkaat ryhtyivät määrätietoisesti kasvattamaan yhteismetsän pinta-alaa.
”Seurasimme myyntiin tulevia metsätiloja, jotka sijaitsivat korkeintaan tunnin matkan päässä Hankasalmelta. Jos ostimme tilan tietystä kunnasta, taktiikkana oli luoda saman kunnan alueelle alueellinen keskittymä”, Pohjola kertoo.
Laajentuminen tarjosi suuruuden etua, ja alueellinen keskittyminen helpotti toimintaa, kun alueen palveluntarjoajat ja puunostajat tulivat tutuiksi.
Ensimmäinen tavoite, 500 hehtaaria, täyttyi 2016. Mikko Pohjola on miettinyt, että alkuvuosina metsätiloja olisi pitänyt ostaa niin paljon kuin suinkin.
”Hinnat olivat toisenlaiset kuin nykyään.”
Alusta lähtien Rangunkorven yhteismetsä oli valmis ottamaan uusia osakkaita, mutta vasta reilut viisi vuotta sitten tätä mahdollisuutta ryhdyttiin aktiivisesti markkinoimaan.
Tällä hetkellä yhteismetsän pinta-ala on reilut tuhat hehtaaria, joista 300 sijaitsee Lapissa. Osakkaita on 14.
Yhteismetsän asioista vastaa osakaskunta, joka kokoontuu pari kertaa vuodessa. Käytännön toiminnasta vastaa osakaskunnan nimeämä hoitokunta.
Rangunkorven yhteismetsää hoidetaan talousmetsänä, mutta samalla otetaan huomioon luontoarvot. Metsillä on sekä PEFC- että FSC-sertifikaatit.
”Pyrimme hyödyntämään metsänhoidon menetelmiä järkevällä tavalla. Sopivissa kohteissa hakkuu voidaan toteuttaa peitteisenä, ja työkaluna toimii silloin yleensä yläharvennus. Mutta teemme myös aukkoja”, Pohjola kertoo.
Hiljattain yhteismetsä päätti, ettei se toistaiseksi uudista lainkaan kuuselle. Päätöksellä pyritään sopeuttamaan metsiä ilmastonmuutokseen, sillä puulajeista kuusi kestää heikoimmin lämpenevän ilmaston mukanaan tuomia riskejä.
”Kuusen sijaan suosimme rauduskoivua ja sekapuustoisuutta. On mielenkiintoista seurata, käyvätkö hirvieläimet syömässä taimet. Toistaiseksi meidän kohdalle ei ole osunut todella pahoja hirvituhoja.”

Puuntuotannon lisäksi yhteismetsä on kokeillut aktiivisesti myös muita ansaintamalleja. Hiilensidonnasta Rangunkorpi sopi vuonna 2022 ympäristökonsulttiyritys NGS Finlandin kanssa.
Sopimuksen mukaan yhteismetsä sitoutui viivästämään kymmenellä vuodella päätehakkuuikäisen, kahdeksan hehtaarin kokoisen metsäalueen uudistamista.
Konsulttiyritys maksaa viivästämisestä yhteismetsälle vuosittain korvauksen ja hyödyntää kertynyttä hiilensidontaa omissa, muille yrityksille suunnatuissa päästökompensaatiohankkeissaan.
Pohjolan mukaan sopivissa kohteissa viivästäminen on harkinnan arvoinen ansaintakeino. Viime aikoina hiilimarkkina on tosin ollut odottavassa tilassa. EU-lainsäädännön ollessa kesken yritykset eivät tiedä, millaisia ilmastoväittämiä ne voivat esittää.
Hiilensidonnan lisäksi Rangunkorvessa on kokeiltu pakurin sopimusviljelyä yhdessä Kääpä Forestin kanssa. Ensimmäiset ymppäykset kahden hehtaarin koivikkoon tehtiin vuonna 2020.
Kääpä Forest on kotisivuillaan tehnyt esimerkkilaskelman viiden hehtaarin pakuriviljelmälle. Laskelman mukaan 10 vuoden kuluttua ymppäyksestä saatavan ensimmäisen sadon nettotuotto on yli 90 000 euroa.
Rangunkorven koivikkoon pakurin itiöemät eivät vielä ole kehittyneet, joten Pohjola ei osaa ottaa kantaa siihen, toteutuuko tuotto-odotus.
”Tällä hetkellä myyntimiehen lupausten toteutuminen näyttää vielä kaukaiselta.”
Taloudellisissa odotuksissa vaihtoehtoiset ansaintatavat ovat Rangunkorvessa vielä marginaalissa. Pohjola kuitenkin uskoo, että tiettyjen ansaintamallien, kuten tuuli- ja aurinkoenergian, merkitys voi kasvaa.
”Mikäli tilalla on siihen soveltuvia alueita, uusiutuvan energian tuotanto voi muodostua todella merkittäväksi osaksi taloutta. Esimerkiksi metsärahastot saavat käsittääkseni isoja tuloja tuulivoiman ansiosta.”
Myös keruutuotteet, kuten mahla, pihka ja kuusenkerkät, kiinnostaisivat yhteismetsää, mutta kannattavan liiketoiminnan kehittäminen on pitkä tie.
”Tuotteistaminen vaatisi paikallisen yrittäjän.”
Mikko Pohjola työskentelee maa- ja metsätalousministeriön Hiilestä kiinni -tutkimus- ja innovaatio-ohjelman ohjelmapäällikkönä. Ohjelmaan kuuluu 15 monitieteistä ja tieteidenvälistä tutkimushanketta, jotka tukevat maankäytön hiilipäästöjen vähenemistä sekä hiilinielujen ja -varastojen ylläpitoa ja lisäämistä.
Ohjelmassa on tutkittu esimerkiksi turvemaiden metsänhoitomenetelmiä, sillä turvemaiden päästöjen vähentäminen on tärkeää Suomen hiilineutraaliustavoitteiden saavuttamiseksi.
”Yksi kiinnostava tulos, josta myös uutisoitiin laajasti, koski käytöstä poistetun turvetuotantoalueen metsitystä. Kävi ilmi, että jo metsitystä seuraavana vuonna alue oli hiilinielu.”

Ilmastonmuutos on Mikko Pohjolan näkökulmasta Suomen metsätaloudelle sekä uhka että mahdollisuus. Lämpenevä ilmasto tehostaa puuston kasvua ja hiilensidontaa, mutta samaan aikaan erilaisten tautien ja sääilmiöiden aiheuttamien tuhojen riski kasvaa.
”Ratkaisevaa on se, miten saamme metsät sopeutumaan ilmastonmuutokseen.”
Hän ei näe estettä esimerkiksi sille, että Rangunkorven mailla viljeltäisiin jatkossa vaihtoehtoisia puulajeja kolmen perinteisen rinnalla.
”Luonnonvarakeskus nosti raportissaan esiin seitsemän vaihtoehtoista puulajia metsänkasvatukseen. Metsäteollisuuden edustajat eivät raportista innostuneet, mikä minusta tuntui hiukan yllättävältä. Itselleni sopii ajatus, että männyn, kuusen ja koivun lisäksi kasvatetaan muutakin.”
”Olen usein ihmetellyt metsäalan konservatiivisuutta. Esimerkiksi digitaalinen kehitys oli vielä 2010-luvun alussa lapsenkengissä.”
Sittemmin Pohjola on huomannut, että metsäalalla on käynnistynyt muutos ja esimerkiksi eri metsänhoitomenetelmien vastakkainasettelu on hälvennyt.
”Vai kävikö tässä niin, että kun itse on yhä enemmän alan sisällä, alkaa ajatella, että eihän tässä nyt niin konservatiivisia ollakaan”, hän naurahtaa.
1. Kun pohditaan suvun metsien tulevaisuutta, kannattaa pitää yhtenä vaihtoehtona mielessä yhteismetsän perustaminen.
2. Yhteismetsän toimintaa helpottaa, kun alueen metsäalan toimijat tulevat tutuiksi.
3. Metsänomistajan on hyvä muistaa metsään liittyvät uudet ansaintamahdollisuudet ja seurata alan kehitystä.
4. Kasvattaa voi myös muita puita kuin kolmea pääpuulajia.
5. Puhtaiden kuusikoiden perustamista kannattaa alkaa varoa.
Artikkeli on julkaistu Aarteessa 11/2024.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
