
Hallituksen esitysluonnos metsästyslain muutoksista lähetettiin keskiviikkona lausuntokierrokselle. Muutosten tavoitteena on luoda edellytyksiä suurpetojen kannanhoidollisen metsästyksen järjestämiselle Suomessa.
Suomessa suurpetojen kannanhoidollinen metsästys on tyssännyt siihen, että tuomioistuimet ovat kumonneet myönnetyt poikkeusluvat.
Maa- ja metsätalousministeriön tiedotteen mukaan suurpetojen kannanhoidollisen metsästyksen edellytyksien valmistelu kansallisesti vuonna 2025 koostuu metsästyslain muutoksista, suden ja karhun kannanhoitosuunnitelmien päivittämisestä sekä lajikohtaisten asetusten antamisesta.
Eduskunnassa järjestettiin keskiviikkona Suomen metsästäjäliiton ja MTK:n infotilaisuus, jossa kerrottiin Ruotsin suurpetojen kannanhoidosta ja metsästyksestä.
Ruotsissa suurpetoja on mahdollista metsästää kannanhoidollisesti. Tapa ei ole vain EU:n hyväksymä, vaan myös EU:n kannustama. Susia on Ruotsissa metsästetty kannanhoidollisesti nykyisen menettelyn mukaisesti vuodesta 2010.
”EU:n mahdollinen susien suojelutason lieventäminen koskettaa suurpedoista vain susia, siksi kansalliset poikkeukset ovat tarpeen joka tapauksessa. Niiden perustelujen tulee olla vedenpitäviä ja huomioida paikallisuus”, Nordic Hunters Alliancen pääsihteeri Johan Svalby muistutti tilaisuudessa.
Myös MTK:n juristi Anna-Rosa Asikainen muistutti, että kaikkien poikkeusluvan myöntämiselle säädettyjen edellytysten tulee ehdottomasti täyttyä, jotta poikkeuslupa on mahdollinen.
”Nyt lausuntokierrokselle lähtenyt luonnos sisältää tarpeellisia muutoksia esimerkiksi poikkeuslupien hyväksyttävään päämäärään ja kannanhoitoalueisiin liittyen. Toisaalta suotuisan suojelutason vähimmäismäärän osalta asioita jää avoimeksi.”
Asikaisen tekemien ensimmäisten havaintojen perusteella luonnos kaipaa täydennystä vähimmäismäärän määrittelyn prosessista ja sen reunaehdoista.
”MTK käy luonnoksen huolellisesti läpi lausuntoa antaessaan ja arvioi kehitystarpeet. MTK edellyttää lopputulosta, jonka myötä karhun, ilveksen ja suden kannanhoidollinen metsästys saadaan toteutumaan. Uudistunut lainsäädäntö on oltava käytössä, kun poikkeuslupia seuraavan kerran haetaan”, Asikainen kiteyttää.
Myös keskustan kansanedustaja Anne Kalmari on pettynyt siihen, ettei hallituksen esitys sisällä suotuisan suojelutason viitearvoja.
”Ruotsalaisten asiantuntijoiden viesti oli, että viitearvon määrittäminen on nimenomaan poliittinen päätös”, Kalmari sanoo.
Ruotsi suunnittelee parhaillaan suden suotuisan suojelun tason laskemista 300:stä yksilöstä 170:een eli tämän määrän ylittävät sudet voitaisiin poistaa kannanhoidollisella metsästyksellä.
Ruotsissa myös raportointi EU:lle on poliittisessa ohjauksessa.
”Suomessa sekä kannan koon määritys, että kannan hyvinvoinnin raportointi tapahtuu nykyisellään hähmäisesti. Vaadin, että ministerit Sari Essayah ja Sari Multala ohjaavat kesäkuussa EU:lle tehtävää raportointia”, Kalmari toteaa tiedotteessa.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
