

”Tämä on toivottu ja odotettu päätös.”
Näin kommentoi Mäntän pehmopaperitehtaan pääluottamusmies Timo Aspinmaan tuoretta uutista, jonka mukaan Metsä Tissue investoi sata miljoonaa euroa tehtaan tulevaisuuden varmistamiseen.
Odotuspaineita on syntynyt muun muassa siitä, että yhtiö investoi parhaillaan 370 miljoonaa euroa Ruotsin Mariestadin pehmopaperitehtaan nykyaikaistamiseen ja laajentamiseen. Lisäksi suunnitelmissa on uuden pehmopaperitehtaan rakentaminen Iso-Britanniaan.
Metsä Tissuen toimitusjohtaja Esa Kaikkonen kertoo, että hän on tunnistanut paineen.
Mäntän tehtaan viiden vuoden investointiohjelmalla nykyaikaistetaan kaksi paperikonetta ja jalostuslinjoja samoin kuin parannetaan tehtaan energia- ja vesitehokkuutta.

”Tavoitteena on tehokkaan paikallisen pehmopaperinvalmistuksen pitkän aikavälin jatkuvuus Mäntässä”, Kaikkonen sanoo.
Ensimmäisenä työt alkavat uudella käsipyyhelinjalla, jolla valmistetaan ensikuitupohjaisia käsipyyhepapereita erityisesti Suomen markkinoille. Linja on tarkoitus ottaa käyttöön vuoden 2025 aikana.
Kaikkosen mukaan sijoitukset tehtaaseen eivät lisää tehtaan kapasiteettia tai tuo uusia työpaikkoja.
”Investoinneilla turvataan tehtaan kilpailukykyä. Välittömiä henkilöstövaikutuksia ei ole, mutta niitä voi tulla suunnitelmien tarkentuessa. Pitkässä juoksussa tavoitteenamme on vähentää kuluja tuotettua tonnia kohden.”
Timo Aspinmaa sanoo, että mahdollisista henkilöstövaikutuksista neuvotellaan työnantajan kanssa normaalissa järjestyksessä sitten, kun on niiden aika. Tehdas työllistää nyt noin 400 työntekijää.
Uudistettavista paperikoneista toinen on alun perin vuodelta 1961 ja se on uusittu 1989. Toinen taas on vuodelta 1965 ja se on uudistettu 1996. Vuoden 1996 jälkeen molemmille koneille on tehty useita pienempiä investointeja.
Mäntän kolmas pehmopaperikone uudistettiin vuonna 2022. Nykyaikaistetun koneen tuotantokapasiteetti kasvoi 15 prosenttia. Yhtiön mukaan tuotteen laatu sekä tuotannon energia- ja tuotantotehokkuus paranivat.
Mäntän tehtaalta toimitetaan talous- ja wc-paperia Suomen ja Baltian markkinoille.
Esa Kaikkonen muistuttaa pehmopaperituotannon viisaudesta, jonka mukaan sitä ei kannata kuljettaa 500 kilometriä pidempiä matkoja. Tämän takia pehmopaperivalmistus on hyvin paikallista liiketoimintaa.
Mäntän tuotantolinjan alkupäässä toimii siistauslaitos, joka puhdistaa kierrätyspaperia pehmopaperituotantoon. Kierrästyskuidun merkitys vähenee koko ajan, koska kierrätettävän paperin määrä kutistuu digitalisaation mukana.
Metsä Tissuen tuotannon pääraaka-aineena on ensikuitu. Mänttään sitä tulee konsernin sisältä Metsä Fibren Rauman ja Äänekosken tehtailta.

Metsä Groupin pääjohtaja Ilkka Hämälä sanoo, että yhtiö investoi pääasiassa olemassa oleviin tehdasympäristöihin, joissa se voi hyödyntää muun muassa yhteistä logistiikkaa, energiantuotantoa ja sivuvirtoja. Metsä Groupin näkökulmasta pehmopaperituotannon tekee mielenkiintoisesti muun muassa markkinan muutaman prosentin vuosittainen kasvunäkymä.
Pehmopaperin lisäksi Mäntässä tehdään yhdellä paperikoneella tiivispaperia ruuanlaittoon. Kaikkosen mukaan tiivispaperin kysyntä kasvaa muun muassa pikaruokakäytössä, jossa annokset kääräistään paperiin.
Korjaus 15.2.2024 kello 9.18: Korjattu Mariestadin pehmopaperitehtaan investoinnin suuruus. Se on 370 miljoonaa euroa, eikä 380 miljoonaa euroa.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
