
Suomeen puuta ja sellua tuovien maiden kärki on muuttunut merkittävästi vuodesta 2021. Tuolloin Venäjältä tuli ylivoimaisesti eniten raakapuuta ja sahatavaraa, reilun 300 miljoonan euron arvosta.
Seuraavana vuonna Ukrainan hyökkäyssodan alettua Venäjän tuonnin arvo putosi vajaaseen kolmannekseen ja sitten hiipui kokonaan.
Ruotsista tuli vuonna 2021 noin 16 miljoonan euron arvosta raakapuuta ja sahatavaraa. Venäjän tuonnin loputtua Ruotsin ja Baltian maiden tuonti moninkertaistui.
Selluntuonnissa ykkössijaa piti vuonna 2021 länsinaapurimme Ruotsi. Tuonnin arvo oli reilut 40 miljoonaa euroa. Toisena oli Uruguay, kolmantena Brasilia ja neljäntenä Venäjä.
Sittemmin Brasilia on kirinyt kärkeen, ja vuonna 2024 tuonnin arvo oli lähes kymmenkertainen vuoteen 2021 verrattuna.
Puun tuontiin on tässä laskettu Suomeen tuotu puu Tullin CN-koodeilla 4403 (raakapuu) sekä 4407 (sahattu tai veistetty puu).
Sellun tuontiin on laskettu Suomeen tuotu sellu Tullin CN-koodeilla 4701–4705 eli mekaaninen puumassa, kemiallisesti valmistettu liukosellu, kemiallisesti valmistettu sooda- tai sulfaattisellu, kemiallisesti valmistettu sulfaattisellu ja osin mekaanisella ja osin kemiallisella menetelmällä valmistettu puumassa.
Rajaus vaikuttaa siihen, mitkä maat nousevat tilaston kärkeen. Koko luokkaa 44 (puu ja puusta valmistetut tavarat; puuhiili) tarkastellessa myös Saksa ja Puola nousevat merkittävien tuojien joukkoon, sillä niistä tuodaan paljon polttopuuta ja puisia huonekaluja ja välineitä.
Suomeen tuotiin vuonna 2025 euromääräisesti eniten sellua Brasiliasta (88 miljoonaa euroa), Ruotsista (54 miljoonaa euroa), Uruguaysta (26 miljoonaa euroa), Itävallasta (5 miljoonaa euroa) ja Espanjasta (4 miljoonaa euroa).
Raakapuuta ja sahatavaraa puolestaan tuotiin eniten Virosta (84 miljoonaa euroa), Latviasta (68 miljoonaa euroa), Ruotsista (55 miljoonaa euroa), Liettuasta (14 miljoonaa euroa) ja Norjasta (6 miljoonaa euroa).
Viron ja Latvian tuonnista lähes 90 prosenttia oli raakapuuta, Liettuan tuonnista kaksi kolmannesta, Ruotsin tuonnista 78 prosenttia ja Norjan tuonnista 98 prosenttia.
”Baltian maat ovat kunnostautuneet kuitupuun viennissä jo pitkään ja kohteena ovat olleet etenkin isot metsäteollisuusmaat Suomi, Ruotsi ja Saksa.”
Selluntuojien kärkikolmikko on ilmeinen, sillä suomalaisyrityksillä on kyseisissä maissa omia tehtaita.
Stora Ensolla on itäisessä Brasiliassa yhteinen lyhytkuitusellua valmistava sellutehdas brasilialaisen Suzanon kanssa. Stora Enson osuus vuotuisesta tuotantokapasiteetista on 575 000 tonnia.
Brasiliassa on muutoinkin iso sellukapasiteetti, etenkin sellujätti Suzanolla. Lisäksi chileläinen metsäteollisuusyhtiö Arauco on rakentamassa maahan maailman suurinta sellutehdasta, jonka se tilasi vuonna 2024 Valmetilta.
Ruotsista löytyvät sekä Stora Enson että Metsä Groupin sellutehtaat. Stora Enson Skutskärin tehtaan vuosikapasiteetti on 545 000 tonnia ja Metsä Groupin Husumin tehtaan 730 000 tonnia.
Uruguayssa on kaksi UPM:n sellutehdasta sekä yksi Stora Enson yhdessä Araucon kanssa omistama tehdas. UPM:n Paso de los Torosin sellutehtaan tuotannon vuosikapasiteetti on 2,1 miljoonaa tonnia ja Fray Bentosin tehtaan vuosikapasiteetti on 1,3 miljoonaa tonnia.
Stora Enson ja Araucon omistaman Montes del Platan sellutehtaan vuotuinen kapasiteetti on noin 1,4‒1,5 miljoonaa tonnia. Stora Enson osuus tehtaan tuotannosta on puolet, noin 750 000 tonnia.
Baltian maat ovat kirineet Suomen puuntuonnin kärkeen sen jälkeen, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja tuonti itärajan takaa päättyi. Etenkin Latvia on viime vuosina kasvattanut puun vientiä Suomeen.
”Baltian maat ovat kunnostautuneet kuitupuun viennissä jo pitkään ja kohteena ovat olleet etenkin isot metsäteollisuusmaat Suomi, Ruotsi ja Saksa”, sanoo Luonnonvarakeskuksen tutkija Jussi Leppänen.
Baltian mailla ei ole varsinaisia sellutehtaita omasta takaa, mutta Virossa on valkaistua puolikemiallista massaa tuottava haapasellutehdas. Puuta menee pääasiassa vientiin ja pellettiteollisuuteen.
”Siellä on ollut suuria sellutehdashankkeita silloin tällöin suunnittelussa, viimeisimpänä VKG:n hanke Virossa.”
Viron ja Latvian tuonnista merkittävä osa on koivukuitua ja haketta, ja valtaosa Suomeen tulevasta koivukuidusta ja hakkeesta on peräisin näistä maista. Myös mäntykuidun määrä on viime vuosina lisääntynyt, mutta osuus on alle puolet Suomen tuonnista.
Baltian maiden lisäksi puuliikenne Ruotsiin ja Ruotsista on vilkasta.
”Suomen ja Ruotsin välillä menee puuta edestakaisin tarpeen mukaan. Puu liikkuu osin laivaliikenteenä ja Pohjois-Suomessa maarajan yli.”
Esimerkiksi Pohjanmaan rannikolta viedään Ruotsin rannikon tehtaisiin paljon etenkin mäntykuitua.
Tuontipuun määrä laskee kotimaan puun hintaa. Selkeintä vaikutus oli silloin, kun Venäjältä vielä tuli Suomeen puuta.
”Kuitupuussa on tavallaan eletty shokkivaihetta Venäjän tuonnin päätyttyä. Hinta on noussut ja käynyt huipussaan viime kesänä. Nyt se on taas pudonnut. Tämä on tyypillistä heilahtelua”, Leppänen sanoo.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
