• Kasvu- ja kuiviketurpeen tuotanto ohitti energiaturpeen ensimmäistä kertaa

    Suomen turvetuotanto on vakiintunut noin kuuteen miljoonaan kuutioon vuodessa.
    Energiaturvetta tuotetaan nykyisin tilausten perusteella kysyntää vastaavasti. Muutamia vuosia sitten energiaturvetta tuotettiin myös kaupallisiin varastoihin.
    Energiaturvetta tuotetaan nykyisin tilausten perusteella kysyntää vastaavasti. Muutamia vuosia sitten energiaturvetta tuotettiin myös kaupallisiin varastoihin. Kuva: Taina Renkola
    Metsä|Energia
    28.11.202513:01
    Sami Suojanen

    Kasvu- ja ympäristöturvetuotanto on ylittänyt ensimmäistä kertaa energiaturvetuotannon.

    Bioenergia ry:n tiedotteen mukaan Suomessa nostettiin tänä vuonna turvetta kuivikkeiksi, kasvualustoiksi ja muihin tarkoituksiin 3,3 miljoonaa kuutiometriä.

    Energiaturvetta taas tuotettiin yhteensä 3,1 miljoonaa kuutiota.

    Muun kuin energiaturpeen tuotanto lisääntyi yli kolmanneksen edelliseen vuoteen verrattuna.

    Energiaturpeesta oli jyrsinpolttoturvetta 2,2 miljoonaa kuutiota ja palaturvetta 0,9 miljoonaa kuutiota.

    Viime vuonna jyrsinpolttoturvetta tuotettiin 2,7 miljoonaa kuutiota ja palaturvetta 1,0 miljoonaa kuutiota.

    Bioenergia ry:n mukaan energiaturvetta tuotettiin vain tilausten perusteella kysyntää vastaavasti. Muutamia vuosia sitten energiaturvetta tuotettiin myös kaupallisiin varastoihin.

    ”Viileä ja kostea alkukesä oli turvetuotannon kannalta odottelua. Heinäkuun alkupuolella päästiin töihin säiden muututtua helteisiksi, mikä näkyy varsinkin kasvu- ja kuiviketurpeen suhteellisen hyvänä tuotantona. Niiden kysyntä myös jatkuu vahvana”, toteaa Bioenergia ry:n turve- ja kasvualustat valiokunnan puheenjohtaja Pasi Rantonen tiedotteessa.

    Bioenergia ry:n toimialapäällikön Hannu Salon mukaan turvetuotanto on viime vuosina vakiintunut noin kuuteen miljoonaan kuutiometriin.

    ”Energiaturpeen kysynnän lasku näkyy tuotannon vähenemisenä, mitä on kompensoinut kasvu- ja kuiviketurpeen tuotannon vahvistuminen. Näin ei kuitenkaan voi jatkua pitkään, sillä tuotantopinta-alat vähenevät ja tuotannon volyymi laskee vääjäämättä”, Salo toteaa tiedotteessa.

    Lisää aiheesta
    • Tilaisuuksissa kootut viljelijöiden viestit ja ratkaisuehdotukset turvepeltojen ennallistamisesta saadaan suoraan asetuksen kansalliseen valmisteluun, sanoo erityisasiantuntija Joel Rouvavuori maa- ja metsätalousministeriöstä. Kuvituskuvassa turvepeltoa.

      Maatalouspolitiikka | Ministeriö kuunteli näkemyksiä turvepeltojen ennallistamisesta – viljelijät vaativat korvauksiin selkeyttä

      Tilaajalle
    • Vuonna 2024 tehtyä ojantäyttöä rämeellä. Tältä paikalla näyttää vain vuotta myöhemmin.

      Luonto | Hartolan Isosuolla tukittiin valtaojia – Tainionvirran vesi alkaa pian puhdistua

    • Suomussalmen koillispuolella sijaitsevasta Risusuosta ojitetut pellot on ennallistettu.

      Ympäristö | Suomelle lävähtää iso lasku turvepeltojen vettämisestä ‒ EU:lta tuskin tulee pikaista apua

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    turve
    Bioenergia ry
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Volter Oy on Heizomatin uusi maahantuoja. Yhteistyötä on tehty aiemminkin. Kuva Heizomatin osastolta Agritechnicasta, missä esiteltiin teollisuuslaitokseen sopivaa pakkausmateriaalien polttamiseen perustuvaa lämmöntuotantoa.

    Koneviesti | Kattilavalmistaja Heizomat:n edustus Suomessa Volter Oy:lle

  • AlfaFlamen 1 000 kW:n biouuni on sijoitettu konttiin. Uunia käytetään kasvihuoneiden ja kuivaamon lämmönlähteenä. Uunin tuottama ilma johdetaan 1000 mm kanavia pitkin joko kasvihuoneeseen tai kuivaamoon. Hake syötetään erillisestä siilosta ruuvin avulla uuniin.

    Koneviesti | Biolämpökontti viljankuivaamon ja kasvihuoneiden lämmönlähteenä – kustannusten jakautuminen lyhentää takaisinmaksuaikaa

    Tilaajalle
  • OptiGrid-järjestelmä skaalautuu eri kohteisiin.

    Koneviesti | Avant Powerilta mikroverkkojärjestelmä – uuden tutkimushankkeen tavoitteena on yhdistää uusiutuvan energian tuotanto yhdeksi kokonaisuudeksi