• Tässä tulee ”maanteiden juna” – Ruotsissa ajetaan ennätyspitkällä rekalla

    Jättirekka kasvoi uusiin mittoihin Ruotsissa. Erikoispitkällä yhdistelmällä saa ajaa vain teollisuusalueen sisällä.
    Tilaajalle
    Jättirekalla saa ainakin toistaiseksi ajaa Holmenin teollisuusalueen sisällä.
    Jättirekalla saa ainakin toistaiseksi ajaa Holmenin teollisuusalueen sisällä. Kuva: Kollberg & Karlsson
    Metsä|Liikenne
    7.3.202411:17
    Jukka Hämäläinen

    Holmenin teollisuusalueella Norrköpingissä on viime syksystä lähtien kulkenut erikoispitkä puutavara-auto. Mittaa nelivaunuisella rekalla on 45 metriä.

    Suomessa yleisimmät jättirekat ovat yli 30-metrisiä.

    Ruotsin jättiläisrekan kantavuus on kaksinkertainen tavalliseen puutavara-autoon verrattuna. Näin se tarjoaa entistä tehokkaamman ja ympäristöystävällisemmän kuljetuksen.

    ”Tuplaantunut kapasiteetti tarkoittaa, että urakoitsija pystyy hoitamaan kuljetukset vähemmällä henkilökunnalla ja aiempaa lyhyemmässä ajassa”, sanoo Holmen Skogin logistiikka-asiantuntija Elin Jaldeland tiedotteessa.

    Junamaisella erikoisrekalla saa ajaa vain Holmenin teollisuusalueella, missä se kuljettaa puutavaraa junaterminaalista Bravikensin sahalle.

    Erikoispitkä rekka muistuttaa junaa myös tekniikaltaan. Kuorman vakauttamiseksi tavanomaiset tuet on korvattu järeämmillä tuilla, jollaisia ​​käytetään junavaunuissa.

    Kulkuneuvon pituus edellyttää myös, että ajoalueen tiet ja risteykset on mitoitettu tavallista suurempia kääntösäteitä silmällä pitäen.

    Jättirekka otettiin käyttöön syksyllä 2023. Sen omistaa kuljetusyhtiö Julita Åkeri.

    Erikoispitkä rekka säästää henkilöstökuluissa ja ajoajassa.
    Erikoispitkä rekka säästää henkilöstökuluissa ja ajoajassa. Kuva: Kollberg & Karlsson
    Lisää aiheesta
    • 104-tonninen jättirekka kuljettaa puuta Inarista Rovaniemen puuterminaaliin. Yhdistelmän kyytiin mahtuu sata mottia puuta.

      Euroopan suurin kiitää Lapissa - kyytiin sata mottia

    • Pitkät HCT-rekat voivat aloittaa liikennöinnin Ruotsiin joulukuun alusta.

      Liikenne | Rekkaliikenteesssä tapahtuu huomenna historiallinen muutos − jättirekoilla saa liikennöidä Suomesta Ruotsiin

      Tilaajalle
    • Jättirekka voi olla 33 metriä pitkä tavanomaisen 25 metrin sijaan.

      Autot | Jättirekkojen käyttö poistaa 200 000 puukuormaa maanteiltä – kustannussäästö jopa kymmenen prosenttia

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jos työkoneen leveys on yli 2,6 metriä, tulee muuta liikennettä varoittaa leveästä kuljetuksesta huomiomerkein tai heijastimin. Kuvassa muokkain on juuri avattu kuljetusasennosta.

    Koneviesti | Traktorit osallisena noin 200 henkilövahinkotapaukseen liikenneonnettomuuksista vuosittain – nämä ovat traktorin liikennekäytön riskit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Ketjutalja kippinä mönkijässä

  • EU:n komissio katsoo, että nykyisillä säännöillä ei puututa riittävästi ilman pilaantumiseen ja ajoneuvojen aiheuttamaan meluun. Muun muassa pienhiukkaspäästöjen valvonta vaatisi uusia mittausmenetelmiä.

    Koneviesti | EU:n komissio pyrkii vähentämään liikenteen haittoja – turvajärjestelmiä ja pakokaasuja halutaan valvoa tehokkaammin