• Kainuun metsäpeurakanta hupenee kriittistä tahtia – syynä suurpedot

    Kolmen viimeisimmän vuoden aikana Kainuun peurakanta on heikentynyt keskimäärin 15 prosentin vuosivauhtia.
    Vasojen osuus Kainuun talvikannasta jäi tänä vuonna noin 6,5 prosenttiin.
    Vasojen osuus Kainuun talvikannasta jäi tänä vuonna noin 6,5 prosenttiin. Kuva: Hannu Huttu
    Metsä|Luonto
    18.3.202618:20
    Eija Vallinheimo

    Luonnonvarakeskuksen (Luke) arvion mukaan Kainuussa talvehti kuluvana talvena vajaa 600 metsäpeuraa.Vielä vuosina 2021–2023 kanta vaihteli 800–900 yksilön välillä. Viime vuonna Kainuun kannan kooksi arvioitiin noin 700 yksilöä. Kolmen viimeisimmän vuoden aikana Kainuun peurakanta on heikentynyt keskimäärin 15 prosentin vuosivauhtia.

    ”Metsäpeurakannan vähenemisen taustalla on poikkeuksellisen heikko vasatuotto syksyllä 2024 ja 2025. Pitkäaikaisten pantaseurantojen perusteella heikko vasatuotto johtuu pääosin suurpetojen saalistuksesta”, kertoo tiedotteessa erikoistutkija Antti Paasivaara Lukesta.

    Kainuun metsäpeuroihin vaikuttavat suurpetojen lisäksi elinympäristöjen rajallisuus ja liikenne.

    Paasivaaran mukaan kannan tila on nyt samanlainen kuin 2010-luvun pahimpina vuosina. Hän muistuttaa, ettei peurakanta kestä useita vastaavia vuosia ilman, että sukupuuttoriski kasvaa merkittävästi.

    Tämän talven metsäpeurojen lentolaskennat tehtiin 25.2.–5.3. osana Luken normaalia kannanseurantaa. Sää- ja lumiolosuhteet olivat laskennalle hyvät, ja pehmeä lumipeite helpotti peurojen löytämistä.

    Metsäpeurojen lentolaskenta tehtiin alueilla, jotka perustuivat esikartoitustietoihin, metsäpeurojen GPS-pantatietoihin, sidosryhmäyhteistyöhön ja yleisöhavaintoihin, joilla oli tärkeä rooli laskennan onnistumisessa.

    Metsäpeura

    Metsäpeura on peuran alalaji, joka elää luonnonvaraisena vain Suomessa ja Venäjällä.

    Metsäpeura on pohjoisen tunturipeuran (kesytettynä poro) sukulainen, joka elää lähinnä metsä- ja suoalueilla. Metsäpeura on poroa suurempi ja pitkäkuonoisempi. Sen sarvet ovat edestäpäin katsottuna pystymmät kuin porolla.

    Suomessa metsäpeura on arvokas osa Suomen luontoa, ja sitä suojellaan eri toimenpitein.

    Lisää aiheesta
    • Suurpetokannan kasvulla epäillään olevan yhteys viimeaikaiseen vasojen vähäisyyteen.

      Luonto | Metsäpeurojen vasatuotto heikkoa – selittää kannan nopeaa vähenemistä

    • Luonnonvarakeskus ryhtyy kehittämään metsäpeuran keinosiemennystä ja alkiotuotantoa. Villeiltä hirvailta kerättyjen ja pakastettujen lisäkivessiittiöiden avulla voidaan turvata geneettinen monimuotoisuus.

      Eläimet ja kasvit | Tutkija kuskaa metsäpeuran kiveksiä lahtivajalta laboratorioon – alkionsiirto voi onnistua jo lähivuosina

      Tilaajalle
    • Metsäpeurat liikkuvat laajalla alueella.

      Erä | Tutkijat selvittivät metsäpeurojen tärkeimmän kuolinsyyn – ”Nukutusnuoli on kevyt muoviputki, joka lentää kaaressa kuin jätkän räkä”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Erä
    metsäpeura
    Kainuu
    suurpedot
    Luonnonvarakeskus (Luke)
    Erä
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio