• Sahatavaravienti Euroopasta valtameren taakse putosi ‒ Kanada puolestaan kasvatti siivuaan liki saman verran

    Eurooppalaisviejät menettivät markkinaosuuttaan USA:n markkinoilla.
    Tilaajalle
    Eniten havusahatavaraa Euroopasta vie USA:han Saksa. Suomen vienti on pientä.
    Eniten havusahatavaraa Euroopasta vie USA:han Saksa. Suomen vienti on pientä. Kuva: Kari Salonen
    Metsä|Metsäteollisuus
    12.7.202409:00
    Mia Jouslehto

    Havusahatavaran vienti Euroopasta Yhdysvaltoihin putosi alkuvuoden aikana peräti neljänneksen. Tammi‒toukokuussa määrä pieneni verkkopalvelu Timber-Onlinen mukaan 1,7 miljoonaan kuutioon. Vuosi sitten samaan aikaan sahatavaraa vietiin 2,2 miljoonaa kuutiota.

    Selvästi suurin viejämaa Euroopasta on Saksa. Sen alkuvuoden vientimäärä jäi yli viidenneksen viime vuoden alun luvuista. Toiseksi eniten havusahatavaraa Euroopasta vie Yhdysvaltoihin Ruotsi, jonka vientimäärä putosi 11 prosenttia. Seuraavaksi suurimpia eurooppalaisviejiä havusahatavarassa ovat Romania, Latvia ja Tsekki.

    Saksan ja Ruotsin edellä tilastossa on vain Kanada, joka on myös on ylivoimaisesti suurin viejä eteläiseen naapurimaahansa. Kanadan vientimäärä nousi selvästi yli 12 miljoonan kuution, eli käytännössä se nappasi eurooppalaisviejiltä liki saman osuuden, minkä nämä menettivät.

    Lisää aiheesta
    • Sahojen markkinatilanne on edelleen haastava, vaikka rakentaminen ja puutavaran kysyntä tapaavat kesää kohden elpyä. Arkistokuva.

      Metsäteollisuus | Sahat tuskailevat taloustilannettaan Keski-Euroopassa: ”18 kuukauden katastrofi”

      Tilaajalle
    • Sahatavaran tuotanto pienentyi Suomessa kahdella miljoonalla kuutiolla vuodesta 2021 tämän vuoden alkuun.

      Metsäteollisuus | Korkojen lasku piristäisi sahatavaramarkkinoita – nyt jopa Punaisenmeren huthikapinalliset kurittavat suomalaisia sahureita

      Tilaajalle
    • Venäläisen sahatavaran vienti Kiinaan kasvoi kolme prosenttia viime vuonna.

      Metsäteollisuus | Venäjä vie sahatavaraa ennen kaikkea Aasiaan, ylivoimaisesti suurin ostaja on Kiina

    • Yli 40 prosenttia Suomen sahatavaran viennistä kulkee Hamina-Kotkan sataman kautta. Sahatavaraa lastataan Egyptiin Alexandrian satamaan suuntaavaan Sea Eagle -laivaan Haminassa Olmarin terminaalilla.

      Kulttuuri | Tällaista on sahatavaran myyntitykkien arki maailmalla: Japanissa ei saa ikinä hermostua, ramadanin aikaan ei sovi nauttia edes vesitilkkaa – joskus hermo pettää kokeneeltakin

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa