Metsänhoito on ollut Eva Lintuselle vuosikymmenten ajan tärkeää ja innostavaa työtä. Kuva: Johannes WiehnKouvola101-vuotias metsuri Eva Lintunen on pysynyt rautaisessa kunnossa askeettisella elämänohjeella
Kuusankoskelainen Eva Lintunen ryhtyi 1960-luvulla ostamaan metsätiloja miehensä kanssa. Metsänhoidosta tuli hänelle ensin rakas harrastus ja myöhemmin työ, joka on pitänyt tekijänsä huimassa fyysisessä kunnossa.TilaajalleKuusankoskella asuva Eva Lintunen on monin tavoin poikkeuksellinen henkilö. Häntä voi pitää suomalaisten naismetsätilanomistajien uranuurtajana, sillä hän ryhtyi jo 1960-luvulla ostamaan metsätiloja yhdessä edesmenneen puolisonsa Viktor Lintusen kanssa. Kumpikaan heistä ei ollut maalaistalosta kotoisin.
Metsänhoidosta tuli pariskunnan elämässä niin tärkeää, että he päättivät opiskella eläkeiän kynnyksellä metsurin ammattitutkinnon ja tekivät hurjan määrän metsänhoitotöitä.
”Metsänhoito on tuonut minulle kaikkea hyvää: terveyttä, iloa ja ystäviä”, Lintunen pohtii ja kaataa kahvia koristeellisiin vanhan ajan kahvikuppeihin.
”Mukeista en juo kahvia koskaan”, hän kertoo.
Sellainen ei ole ollut tapana suurimpana osana Lintusen elinvuosista; hän on 101-vuotias. Liekö fyysisesti rasittavalla metsätyöllä ollut osuutta erinomaiseen terveyteen?
”Ihan varmasti! Kova työ ja yksinkertainen ruoka ovat olleet minulle hyvän terveyden reseptit.”
Lapsuus päättyi sotaan
Lintunen syntyi elokuussa 1924 Voikkaalla. Isä oli puuseppä ja äiti hoiti kotia.
”Minun isäni ja hevosmies Pesu olivat Voikkaalla ainoat, joiden taloon ei tullut leipä Kymi-yhtiöltä (nykyinen UPM).”
1930-luvun talouslaman aiheuttama niukkuus on jäänyt Lintusen mieleen. Samoin syksy 1939. Eva oli 15-vuotias, kun talvisota alkoi.
”Sodan uhka oli silloin koko ajan päällä. Meillä ei ollut radiota eikä juuri kenelläkään muullakaan ollut. Koulu oli ollut jo kaksi viikkoa välillä kiinni, mutta se oli avattu uudestaan.”
Koulussa oppilailla oli pulpetilla pussi, jossa oli hiiliä. Se toimitti kaasunaamarin virkaa; pelättiin kaasuhyökkäyksiä.
”Kävelimme koululle tavanomaiseen tapaan sinä aamuna, kun Neuvostoliitto oli hyökännyt. Meille sanottiin, että menkää kotiin, sota on alkanut yöllä.”
Talvisodan syttyessä ensimmäisestä maailmansodasta oli vain pari vuosikymmentä aikaa. Kaasusodankäynnin kauhut olivat tuoreina mielissä.Siitä alkoi uusi aika. Tarvittiin paljon talkooapua. Evakin liittyi pikkulottiin ja oli repimässä kankaista sidetarpeita. Räsymattoja kerättiin ja muokattiin hevosille loimiksi. Kymi-yhtiö lahjoitti huopia, joita leikattiin paloiksi.
”Voikkaan koululla oli sotilaita majoitettuina, siellä piti tiskata ja lämmittää vettä. Kudoin sukkia, kypärämyssyjä ja lapasia, joissa oli liipaisinsormen paikka. Muistan vieläkin, mitkä olivat sotilassukkien ohjemitat.”
Kaikesta oli pulaa. Työstä ei maksettu mitään, mutta talkoolaiset saivat syödä armeijan ruokaa.
”Se maistui niin hyvältä, koska muutoin ei ollut juuri mitään ruoka-aineita.”
Eva Lintunen kuvattuna elokuussa 1944 lottapuvussaan. Kuva: Eva Lintusen kotialbumiKovat vuodet
Välirauhan aikaan Lintunen suoritti lottien peruskurssin ja viestikurssin. Jatkosodan aikana hän toimi viestilottana useilla paikkakunnilla.
”Kun kuulimme, että tulee rauha, olimme äärettömän helpottuneita. Mutta kun kuulimme, mitkä ehdot olivat, olimme aivan järkyttyneitä. Karjalaiset lotat eivät edes tienneet, missä heidän kotiväkensä oli, ja nyt kotiseutu luovutettaisiin Neuvostoliitolle.”
Nykyaikana on vaikea käsittää, miten ihmiset selvisivät sotavuosista.
”Olihan se masentavaa, kun nuoria ihmisiä kuoli sodassa. Meidän naapuritalostamme kaatui ensin poika, sen jälkeen vielä Lapin sodassa vävy”, hän miettii.
”Se oli hirveä virhe, että saman paikkakunnan miehet pantiin samaan joukko-osastoon. Silti ihmisillä oli jotenkin niin kova eteenpäin pyrkimisen tarve, että siitä selvittiin.”
Myös Lintusella oli halu päästä elämässä eteenpäin. Hän lähti opiskelemaan kansakoulun opettajaksi, avioitui vuonna 1950 Viktor Lintusen kanssa, jatkoi opintoja käsityönopettajaksi ja sai kaksi poikaa. Mies työskenteli Kymi-yhtiöllä kuljetuspäällikkönä.
Eva Lintunen ei hävittänyt lottapukuaan, vaan säilytti sitä vuosikymmenet vintillä. Sama puku on hänellä päällä vuoden 1944 kuvassa. Kuva: Johannes WiehnMetsien ostajaksi
Toimelias pariskunta alkoi haaveilla omasta metsätilasta.
”Anoppini oli innokas puutarhaihminen. Hänellä oli talo Jaalassa, ja siellä tuli isolla tontilla puuhasteltua.”
Ensimmäinen oma tila ostettiin Mäntyharjulta.
”Mieheni oli eräänä viikonloppuna matkalla, kun luin Helsingin Sanomista ilmoituksen, että Mäntyharjulla on metsäpalsta myytävänä. Soitin sinne heti. Kun mieheni palasi kotiin, lähdimme sitä katsomaan.”
Tuttavien ristiriitaisista suosituksista huolimatta kaupat tehtiin. Into oli valtava ja Lintuset ostivat myöhempinä vuosina vielä useita muitakin tiloja.
Eva Lintunen metsänomistajien SM-metsätaitokilpailuissa vuonna 2016 Sastamalassa. Kuva: Rami Marjamäki”Lauantaisin ja pyhinä kävimme aina hoitamassa metsiä. Pojat olivat pieniä ja nukkuivat farmari-Peugeotin takaosassa. Yöksi ajoimme kotiin.”
”Metsänhoito on tuonut minulle kaikkea hyvää: terveyttä, iloa ja ystäviä.”
Kaikkea on kokeiltu
Lintuset halusivat oppia lisää ja osallistuivat kaikille metsäkursseille, joita oli tarjolla.
He kokeilivat muun muassa uusia puulajeja.
”Vuonna 1972 ohra puitiin hehtaarin kokoiselta pläntiltä ja sen jälkeen siihen istutettiin kontortamäntyä. Sen kanssa oli paljon vastuksia”, Lintunen kertoo.
Pohjoisamerikkalaisesta kontortamännystä innostuttiin Suomessa 1960-luvulla. Nopeakasvuisen lajin kokeilut eivät kuitenkaan tuottaneet toivottuja tuloksia. Kuva: Kari LindholmKaksi kertaa tuli ruskomäntypistiäinen ja sen jälkeen surmakkasieni. Melkein kaikki puut selvisivät kuitenkin hengissä. Lintuset ryhtyivät pystykarsimaan eksoottisia mäntyjään.
”Vaatteeni olivat niin pihkassa, että poltin ne pellon laidassa. Ei siitä kunnon metsää tullut, vaikka puut kasvoivat kyllä hurjasti.”
Kun metsälaissa ei ollut enää puuston ikään sidottuja ikärajoja päätehakkuille, kontortamännikkö sai lähteä. Puut päätyivät sellutehtaalle.
”Vaatteeni olivat niin pihkassa, että poltin ne pellon laidassa.”
Lintuset kasvattivat myös pihtoja, lehtikuusia, visakoivuja ja douglaskuusia.
”Suurin osa istuttamistani taimista on ollut avojuurisia, eniten kuusta ja koivua.”
Eva Lintunen on myös kokenut sen, että omin käsin aikanaan istutettu ja lannoitettu metsä on jo päätehakattu.
”Kaikki metsämme on lannoitettu käsin vähintään yhden kerran”, hän kertoo.
Metsään kannattaa aina panostaa, Eva Lintunen tuumii. Kuva: Johannes WiehnJälkeenpäin hän on miettinyt, että metsänhoito oli turhankin tarkkaa.
”Olimme sellaisia pöljiä, että istutimme aina kuolleen taimen tilalle uuden puun. Vaikka täydennystaimia tulee itsestäänkin.”
Metsätaitomestarit
Eva Lintunen jäi eläkkeelle opettajan työstä vuonna 1984. ”Siihen aikaan sai jäädä 60-vuotiaana eläkkeelle.”
Toimettomaksi hän ei kuitenkaan jäänyt, sillä hän opiskeli ensin Selkolan metsäkoulussa metsuriksi, suoritti kansainvälisen jalokiviasiantuntijan tutkinnon vuonna 1989 ja opetti työväenopistossa käsitöitä 25 vuoden ajan.
Lisäksi Lintuset ryhtyivät kulkemaan aktiivisesti metsätaitokilpailuissa.
”Metsätaitoilu on niin jännittävää! Kilpailuista on jäänyt tosi hyviä ystäviä ympäri Suomea.”
Menestystäkin tuli. Eva on muun muassa kolminkertainen naistilanomistajien Suomen mestari.
Metsätaitokilpailujen mitaleita. Kerran Eva Lintunen voitti yleisestä sarjasta raivaussahan. Se päätyi hänen pojalleen Yhdysvaltoihin. Kuva: Johannes WiehnNykymetsänhoidossa Lintunen tervehtii ilolla lisääntyvää sekametsien kasvatusta. Sen sijaan jatkuva kasvatus mietityttää.
”Jos otetaan aina parhaat puut pois, eikö geeniperimä ala köyhtyä?”
Lintunen pohtii, että hän on aina innostunut asioista, joissa näkee heti oman työnsä jäljen.
”Kuten käsitöissä ja metsänhoidossa. Jos olisin nuorempi, ostaisin vieläkin metsää.”
Puolustus on tärkeintä
Viime vuosina Eva Lintunen on ollut kysytty puhuja maanpuolustukseen liittyvissä tilaisuuksissa. Niihin hän myös osallistuu mielellään. Hänet valittiin 2024 vuoden lotaksi.
Eva Lintunen käyttää yhä lottapukua ja -merkkiä. Kuva: Johannes WiehnSotavuosista hänelle on jäänyt mieleen, että vaikeuksista huolimatta kurjuudesta ei juuri valitettu. ”Kaikilla oli silloin yhtä köyhää. Ihmiset sitkistyivät”, hän miettii.
”Nykyinen maailmanpolitiikan tilanne tuntuu ihan kamalalta, kun olen nähnyt sodat ja 1930-luvun laman. Se, mitä me suomalaiset voimme tehdä, on oman puolustuksen ja armeijan ylläpitäminen. Se on kaikkein tärkeintä.”
Eva Lintunen
Kouvolan Kuusankoskella asuva metsänomistaja, kansakoulun- ja käsityönopettaja, jalokiviasiantuntija ja metsuri.
Syntynyt Voikkaalla vuonna 1924.
Palkittu hyvän metsänhoidon saavutuksista useilla metsäalan tunnustuksilla. Menestynyt metsätaitokilpailija.
Osti miehensä Viktor Lintusen kanssa 1960-luvulta lähtien lukuisia metsätiloja Kuusankoskelta, Valkealasta, Iitistä ja Mäntyharjulta. Iso osa tiloista on jo seuraavan sukupolven omistuksessa.
Lotta Svärd -säätiön vuoden 2024 lotta.
Joko sinulle tulee MT:n metsäuutiskirje? Saat ajankohtaisia uutisia sähköpostiisi kerran viikossa tilaamalla maksuttoman metsäuutiskirjeen.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
- Osaston luetuimmat
